Pilkkuja kerrakseen!

Rottalan elämässä sattuu ja tapahtuu. Uusia rottia tulee, ja vanhoja rakkaita otuksia lähtee. Lotus ja Lorca saapuivat täyttämään Argosin, Castorin ja nyt Tuikkeen jättämää isoa aukkoa häkeissä. Mutta varsinkin Tuikkeen poislähtö oli minulle itselleni todella vaikea paikka, vaikka olen jo tavallaan tottunut rottien lopetuksiin ja siihen, että ne eivät ehkä olekaan luonani kovin pitkää aikaa. Tuike kuitenkin onnistui repimään auki monta jo umpeutuneeksi luulemaani haavaa ja itkin enemmän kuin ehkä ketään toista rottaa, ehkä Peikkoa lukuunottamatta. Mutta samalla itkin myös muita menettämiäni rottia ja ehkä samalla purkautui myös muita itkemättä jääneitä asioita.

Ja mitä Tuikkeen lopetukseen tulee, niin olinhan minä siihen varautunut. Tavallaan. Mutta yllätyksenä se silti tuli. Olin huolestuneena seurannut Tuikkeen äkäisesti kasvavaa nisäkasvainta ja lopulta Tiinan palattua Turkuun pistin hänelle viestiä, että ehkä olisi aika...? Loppujen lopuksi Tuike lähti sitten jo samana iltana. Itse lopetus sujui nopeasti ja huomasi selvästi, että Tuikkeella oli keuhkot kunnossa. Mummelilla ei tainnut koskaan olla pientä nuhaa kummempia hengityselinsairauksia. Mutta ennen lopetusta huomasi selvästi, että kauniilla russian bluellani ei ollut kaikki hyvin. Yleensä vilkas Tuike halusi tutkia paikkoja Tiinan luona (Tiina asuu naapuritalossa ja on tosiaan Tuikkeen kasvattaja niin Tuike on vieraillut siellä kanssani, ja Tuike synnytti ja hoiti poikasensa Tiinan luona), mutta nyt Tuike kyhjötti sylissäni hiljaisena, kuin tietäen mitä oli tulossa.

Mutta kuten sanottua, rottia tulee ja menee. Mahdollisia tulevia rottavauvoja pääsin sitten pallottelemaan Tiinan luona. Siellä oli pieniä kaksiviikkosia sk ja rex black ja buff (?) vauvoja, joista minulle tulee kai yksi tai kaksi kikkurapoikaa. Ainakin se musta rex-poika taitaa tulla tänne aika suurella varmuudella. Ja ehkä se upean rexauksen omaava buffikin...? No, aina voi toivoa. Toisaalta Tiina puhui oman uroslauman perustamisesta ja mielisi samaa buff-urosta myös omaan laumaansa. Mutta niin ne pienet kikkurakarvat vain onnistuivat viemään sydämeni kirputtaessaan ja nuollessaan sormiani, pestessään itseään kömpelösti ja ennen kaikkea nukahtaessaan kämmenelleni... Eikä voi olla mitään suloisempaa kuin vasta-avautuneet rottavauvan silmät!

Mutta palatakseni merkinnän otsikkoon, eli Lotukseen ja Lorcaan. Nuo kaksi pientä sydämenvaltaajaa ovat olleet täällä nyt jo muutaman viikon. Ensi viikolla ne ovat jo 2 kk ikäisiä. Lorca kasvaa silmissä ja on jo varsin iso miesrotan alku. Vielä kun se oppisi, että voi sieltä mökistä tulla kokonaan ulos moikkaamaan, eikä tarvitse roikkua siitä mökin ikkunasta ja vilahtaa sisälle kun hiukan nenää sipaisee... Lotus sitten kyllä korjaa rohkeudessa veljensä puutteet. Likka vilahtaa hetkessä häkistä olkapäälle, jos vain saa siihen tilaisuuden. Ja häkin luukulle tullaan roikkumaan heti kun huomataan, että minä olen tullut siihen tyttöjä ihmettelemään. Tässä Lotus on selvästi ottanut mallia Lorusta ja Danaesta.

Seuraavaksi voisikin sitten alkaa kirjoittaa näyttelyilmoittautumisia. Halikon näyttely on kuukauden päästä ja sitä ennen täytyy saada nuo ruostuneet turkit takaisin kuosiin ja opetella poikien kanssa miten sitä käyttäydytäänkään pesulla ollessa... Toivottavasti naapurit omistavat kuulosuojaimet jos Kelmi päättää taas näyttää oopperalaulajan kykyjään. SKRÄÄÄÄK!!!

(Lopuksi vielä kuvat Lotuksesta ja Lorcasta ja niiden pilkuista.)

Hyvästi jää, rakkahin

R.I.P. FinCh MP-10 Betsaida *******, "Tuike" 7.2.2009 - 29.7.2011

Tuo tuulikello minun haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.

Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.

Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.

Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi


Jäljelle jäivät vain kauniit muistot ja syvä kaipaus. 

Elämää, ei sen enempää

Rottalan elämä tuntuu taas asettuneen urilleen. Kelmi, Eros ja Ajax ovat ottaneet Lorcan hyvin vastaan, eikä tyttöhäkissä kiusata Lotusta lainkaan. Lotus itse on rohkaistunut valtavasti siitä mitä se tullessaan oli ja tyttö käy jo itse tutkimassa sormiani ja tulee luukulle muiden mukana kun menen tyttöjä katsomaan. Itse asiassa Lotus on jo niin rohkea ja vilkas, että se juoksee sujuvasti käsivarttani pitkin olkapäälleni. Ja sylissä on hirveän kivaa ja usein Lotus raksuttaakin olkapäälläni tyytyväisenä.

Lorca sen sijaan on nykyään hieman arempi eikä oikein tahdo tulla syliin. Uskoisin pojasta kuitenkin tulevan ennen pitkää samanlaisen sylivauvan kuin muistakin uroksistani. Tai ainakin paremmin sylissä viihtyvän.

Hiisi taas on alkanut seurata veljensä Peikon jälkiä ja repii rupea pois kyljessään olevasta haavasta. Tai saattaahan se olla Tierakin joka sitä rupea repii, koska tuo haava on enemmän selässä kuin kyljessä. Huolestuttavaahan tuo käytös on, etenkin koska Peikko lopetettiin tuon takia. Aika pinnallinen tuo haava on, lähinnä siitä puuttuu ihon ylin kerros, mutta ei se mukavalta näytä. Olen hoitanut tuota haavaa putsaamalla (betadine) ja laittamalla puhdistetun haava-alueen päälle Terra-polya. Sen enempää en osaa juuri nyt tehdä. Jos tuo jatkuu, täytynee viedä Hiisi eläinlääkäriin. Tiedä sitten mitä eläinlääkärikään tuossa pystyy auttamaan.

Lotus & Lorca

Joko siitä on viikko, kun nuo pienet pilkkupeput muuttivat tänne? Taitaa se olla. Ja tässä reilun viikon aikana pienet ovat kasvaneet ja vahvistuneet aivan silmissä.

Ja minä kun vannoin, että tänne ei tule koskaan, ei ikinä, yhtäkään variegatedia. Tosin, niin vannoin myös pointedeista, eikä niitä ole täällä vielä näkynyt. Siis vielä. No, sitten kävin tuossa puolitoista viikkoa sitten katsomassa yksiä rotanpoikasia, kahta poikuetta itse asiassa. Olivat syntyneet samana päivänä ja olivat kasvaneet neljän rottanaaraan hellässä huomassa isossa terrassa. Joo, tiedän, terraario ei ole rotille kaikkein paras paikka, mutta kyse ei ole minun rotistani, ja olen kyllä asiasta sanonut. No, poikasia syntyi yhteensä 21 ja niitä hoitamassa oli neljä naarasta, joista kaksi oli mummeleita, jotka siis myös ryhtyivät imettämään poikasia. En tiedä kuinka monessa pesässä poikaset olivat, mutta kun niiden silmät aukesivat, niin vilinää riitti!

No, joka tapauksessa kävin vilkaisemassa vauvoja joita oli berkshireä ja badgeria ja joukossa oli yksi tosi hyvä irish-vauvakin, ja tottakai sitä variegatedia. Poikalaumasta huomioni kiinnittyi hyvän väriseen pikkupoikaan ja käsiteltäessä tämä oli sekä rauhallinen että varsinainen vintiö - ja tätä samanaikaisesti! Varsin hurmaava tapaus siis. Varasin sitten pojan ja sovin tulevani hakemaan tätä parin päivän päästä. Varasin näin itselleni parin päivän mietintäajan.

Kun sitten menin hakemaan poikaa sain vastaani varsin hätääntyneen myyjän, sillä hän oli puoli tuntia aiemmin luovuttanut kaksi variegated-tyttöstä uuteen kotiinsa. Mutta hän ei muistanut tarkkaan, minkä rotan olin varannut ja oli siksi huolissaan siitä, että oliko hän vahingossa antanut minun rottani pois. No, onneksi minun vauvani oli poika. Ja kävin vielä huvin vuoksi tyttövauvoja moikkaamassa ja löysin aiemmin selvästi huomaamatta jääneen todella hyvännäköisen variegated-tytön. No, arvatahan saattaa, että mukaanhan se sitten lähti. Pienen pähkäilyn jälkeen tyttö pakattiin mukanani tuomaani kuljetusboksiin ja poika hätäratkaisuna karkkilaatikkoon.

No, koska olen Tiinan kanssa puhunut siitä, että häneltä tulee jossain vaiheessa pari poikaa sijoitukseen ja nämä sitten laitettaisiin Hiiden laumaan, piti hetki miettiä, että kumpaan laumaan Lorcaksi nimeämäni pikkupoika laitettaisiin. Hain sitten kokeeksi Kelmin häkistään ja annoin Kelmin tutustua Lorcaan sylissäni. Kun tutustuminen meni hyvin, laitoin ne samaan kuljetusboksiin jossa Kelmi lähinnä ignoorasi pienempänsä. Joten ei muuta kuin häkkiin ja tiukka vahtiminen. No, sinnehän se vauva sujahti ilman mitään sen suurempia kurmotuksia. Yhtä sujuvasti se sitten sujahtaa häkin pinnojen välistä...  Yhtenä yönä löysin sen kolmelta aamulla reippailemassa häkin katolla ja toisen kerran se roikkui häkin sivulla. Mutta aina se on palannut häkin sisäpuolelle.

Lotus, eli Lorcan sisko, on sitten hiukan varovaisempi tapaus. Varsinainen vinkuiita siis. Tämä kiljuu ja vinkuu ja piippaa kun kosken siihen, tai vaikka en koskekaan. Ja tälläkin kertaa Danaella, joka on siis tyttölauman nykyinen pomo, oli sanansa sanottavana, mutta meni ehkä kolme tai neljä päivää, niin Lotus oli hyväksytty laumaan. Vieläkin se kyllä nukkuu välillä eri paikassa kuin muut, mutta Tuike ja Taika, lauman vanhimmat jäsenet, tuntuvat olevan Lotuksen tukena ja lohtuna. No, sylittely ja käsittely tekevät lähes joka rotasta kesyn, niin myös Lotuksesta. Vaikka protestipiippauksia kuuluukin ja hätäkakkoja riittää... Olen jo muutaman kerran päässyt suihkuun siitä syystä.

Lasten viralliset nimet ovat muuten Luftschlössen Bauen (Lorca) ja Locker vom Hocker (Lotus). Nimet ovat saksalaisia sanontoja ja tarkoittavat Pilvilinnan rakentajaa eli Taivaanrannan Maalaria sekä Helppoa Nakkia (Piece of cake).

Ja tässä vielä kuva vauvoista:

Heinäkuun helteet

Olen huomannut tottuneeni rottien hajuun. Mutta aina välillä sitä saa itsekin huomata, että kyllä, rotat voivat haista hyvinkin pahalle. Kuten nyt, kun häkkien viikkosiivous jäi väliin lähtiessäni ex tempore-reissulle Ahvenanmaalle muutamaksi päiväksi. Rotat siis kyllä helposti pärjäävät yksin yhden viikonlopun mittaisen ajanjakson, mutta en minä silti mielelläni niitä yksin jätä.

Kotiin palattuani kuitenkin huomasin mitä heinäkuun hellelukemat ja siivoamatta jäänyt häkki (eli vaihtamatta jääneet riippumatot ja kangaspedit) voivatkaan yhdessä tehdä. Hajuhaitta oli siis huomattava. Kuitenkin häkkien varsinainen peseminen jäi tulevalle viikonlopulle, jolloin olen toivon mukaan kotona. Ainakin yhtenä päivänä.

Tuikkeen kasvain tuntuu vain kasvavan. Kauniin ryssäni aika alkaa selvästi olla lopussa, ja pitää luultavasti lopettaa kun Tiina palaa takaisin Turkuun. Harmittaa.

Toisaalta löysin vahingossa todella suloisen pienen black variegated-pojan. Ja varasin vauvelin. Kieloksi ristitty bew kun ei sopeutunut tyttölaumaan, niin voi kai kokeilla jos jompaan kumpaan poikalaumaan saisi sijoitettua yhden uuden vauvan. Minä, joka vannoin, että en ikinä ota variegatedia, olen hankkimassa oman pilkkupyllyn. Seuraavaksi varmaan hankin pointillisen? Toisaalta sitten Tiina haluaisi sijoittaa minun luokseni omia kasvattejaan, mutta en ole hänestä kuullut vähään aikaan yhtään mitään. Tässä pitäisi siis tehdä päätös haenko sen vari-vauvan vai enkö hae. Ongelmia, ongelmia...

Ensimmäinen oma sijoitusrottani

Hain joku viikko sitten laumani jatkeeksi piskuisen bew-tytön. Tytön suku on taustoiltaan oikeastaan puhtaasti Jenni Ahtolan kasvatteja, mutta Jenni ei kuitenkaan ollut vaavin kasvattaja. Tästä syystä Tiina pyysi, että en pitäisi tyttöä, sillä Tiina haluaisi sijoittaa minulle sekä naaraita että uroksia. Ja tämä pieni sitten omistaa niin erilaisen bakteerikannan, että se voisi tuoda Tiinan kasvateille sellaisia tauteja, joita nämä eivät pysty käsittelemään.

Jouduin siis miettimään omaa laumarakennettani ja jaksamistani, kuinka monta rottaa pystyn pitämään ja niin edelleen. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että pienelle, pehmoiselle vauvalle piti etsiä sijoituskoti. Ja tänään vein vaavini, viimeiset päivät myös vintiöksi kutsutun kaunokaisen, Helsinkiin.

Harmittaa ja surettaa, vaikka tiedän, että päätös oli oikea. Tuntuu pahalta luopua yhdestäkään rotasta, edes tällä tavalla. Ja kuitenkin mietin samalla, että jaksankohan oikeasti näin monen rotan kanssa? Voivatko rottani hyvin, käsittelenkö niitä tarpeeksi? Pitäisikö minun sittenkin pienentää laumakokoani, kenties luopua jommasta kummasta sukupuolesta kokonaan? Pitää korkeintaan neljää tai viittä rottaa? Uroksia on tällä hetkellä 3 + 2, naaraita 8. Uroslauman nuorin jäsen on Kelmi, joka on kohta sekin vuoden ikäinen. Hiisi on ensi kuussa puolitoistavuotias. Hiiden emo, Taika, on naaraslauman matriarkka, mutta ei johtaja. Siinä roolissa taitaa olla Danae. Taika on syyskuussa 2-vuotias. Naaraslauman nuorimmat ovat sitten Hera, Rätti ja Riepu. Ja nekin ovat jo yli puolivuotiaita. Pojat eivät ole enää poikia, vaan papparaisia jo, vaikka vain Hiisi alkaa vähitellen esitellä vanhusmaisia piirteitä.

Surullista, miten laumat vanhenee. Se tuo mukanaan rottien vähittäisen poistumisen, mikä on aina yhtä vaikea paikka. Joka kerta menettää yhden rakkaansa, ja samalla osan sydämestään.

Voihan rotta!

Noniin. Hieno suunnitelmani päivittää rottien kuulumisia edes hieman useammin kuin aiemmin kaatui heti alkuunsa. Anteeksi siitä. Tarakin ehti lähteä luotani oltuaan täällä vain viikon, enkä muistanut päivittää edes sitä.

Ja kuitenkin käyn täällä lähes päivittäin. Kirjoittamisen aloittamisessa on vain se jokin kynnys, se "ei meillä kuitenkaan ole tapahtunut mitään mielenkiintoista." Mutta onhan sitä. Tara lähti koska se yritti syödä rottani. Hiiden nahkaan jopa tuli reikiä tästä syystä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Tara lähti luotani paikkaan, jossa se saa asua loppuelämänsä ajan.

Ja tämänkin jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Surullista, koska Argos ja Castor jouduttiin lopettamaan. Castor oli selvästi kipeä, eikä se laihtunut vaan lihoi jatkuvasti. Aloin epäillä pojalla olevan diabeteksen, tai sitten jonkinlaisen munuaisten toimintahäiriön. Lisäksi pojalla oli selvästi kipuja, joista miun ihanan kanelipullapojan ei tarvitse enää kärsiä. Argosilla taas oli myco. Kaikki rottaharrastajat tietävät mitä se tarkoittaa.

Mutta surullisten asioiden vastapainoksi kuuluu sitten jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulisi. Löysin nimittäin eräältä puska/ruokakasvattajalta täältä Turun suunnalta yhden aivan syötävän suloisen bew-vauvan. Ja tytön vieläpä. Hain siis lapsen itselleni. Mutta Danae, Hera ja Loru eivät hyväksyneet vauvaa, joten lähden huomenna viemään vintiön Helsinkiin sijoituskotiin. Jos hyvin käy, voin astuttaa sen ennen vuodenvaihdetta ja saada lisää bew-vauvoja. :) Tuossa värissä vain on jotain niin upeaa.

Suomen rottamaailmaan on lisäksi tullut uusia tulokkaita Sinin ja Elinan tuotua Hollannista Marten-rottia. Kyseessä on punasilmäinen ja mustakarvainen muunnos, jota ei siis ole aiemmin ollut Suomessa. Haaveilen saavani yhden tällaisen luokseni asumaan, ja luultavasti näin tuleekin tapahtumaan. Sinille ja Elinalle kun on syntynyt jo 26 marten-vauvaa, jotka kaikki kaipaavat uutta kotia. Mutta koska kyse on uudesta muunnoksesta, niin kaikki nämä vauvat sijoitetaan, eikä yhtäkään myydä. Periaatteessa voisin harkita kasvattavani martenia sen mustan sijaan. Kaikki kun tuntuvat korostavan sitä, miten vaikea muunnos musta on. "Sen kanssa saa hakata päätään seinään." Toisaalta, sitä tuntuvat olevan kaikki muunnokset, mitä kasvattajia kuuntelee. Mutta ehkä kirjoitan kasvatusajatuksista ihan oman päivityksen joku päivä.

Lisäksi pitää ehkä mainita, että nypin Heran turkin näyttelykuosiin kun tytöllä näytti olevan varsin kuumat oltavat näin kesähelteillä. Lopputuloksena oli ihanan pehmeä pumpuliturkki kauniilla rexauksella. Ja Tuikkeen kasvain on kasvanut, mutta ei haittaa vielä Tuikkeen liikkeitä. Sen sijaan helteet ovat rasittaneet Tuiketta, joka tuntuu tätä nykyä lähinnä lepäilevän. Taika sen sijaan lähestyy 2-vuotissyntymäpäiväänsä huippukuntoisena, mummeli kyllä tykkää lepäillä, mutta käy silloin tällöin hölkällä juoksupyörässä. Ja kasvaimista tai hengitystieongelmista ei ole merkkiäkään (*koputtaa puuta*). Jos Taika-mummeli on vielä elokuussa näin hyvässä kunnossa pääsee Taika mukaan elokuun näyttelyyn. Danaekin pääsee mukaan, tältä puuttuu vain muutama piste AgiCh-arvosta.

Mutta ensin on pitkä, ihana kesäloma.