Kesä tuli ja meni. Jouduin lähtemään 8 viikon ajaksi toiselle paikkakunnalle töihin ja jättämään rotat kotiin siksi ajaksi. Onneksi sain hyvän hoitajan, joka huolehti eläimistä sillä aikaa kun minä olin ansaitsemassa rahoja niiden hoitoa varten. Iso kiitos hoitajalle. <3
Kesän aikana tapahtui sitten isoja muutoksia. Lorca, Eros ja Charon jouduttiin lopettamaan. Dante ja Dio liittyivät laumaan. Poikien laumakemiat ovat tällä hetkellä hyvät, D&D ovat sopeutuneet loistavasti lauman jäseniksi. Pikkuiset (tai ei Dante enää niin pieni ole) ovat saaneet aktivoitua myös Otavaa ja Orionia. Dante tahtoi aiemmin leikkiä minun kanssani ja hyppi isompiensa niskaan ja paini näiden kanssa. Nyt Dante on sitten saanut Diosta hepulointikaverin, vaikka Dante jääkin energiassaan selvästi jälkeen pienemmästään. Dio kun tuntuu saavan leikkihepuleita aina hereillä ollessaan. Ihmiset on hirveän kivoja, ja niiden kanssa on mahtava leikkiä. Nyt pojilla on onneksi tilaakin siihen.
Toinen iso muutos on se, että hankkiuduin viimeinkin eroon poikien hankalista häkkiyhdistelmistä ja sain hankittua tilalle Ferret Nation Doublen. Häkistä puuttuu yhä pohjalaatikko, mutta muuten häkki toimii kuin unelma. Saas vaan nähdä miten sen ensimmäinen pesukerta onnistuu. Pojat onneksi ovat käyttäneet vessojaan, joten häkin pinnat ovat ehkä saaneet olla rauhassa. Tai no, Dio vielä opettelee. Otan häkistä myöhemmin kuvia, sitten kun siihen on tullut se pohjalaatikko.
Lisäksi eilen oli Halikon näyttely. Jossain vaiheessa syntyi sellainen olo, etten todellakaan halua lähteä. Tuntui syntyvän katastrofi toisensa jälkeen. Kaikki huipentui siihen kun näyttelypäivän aamuna huomasin että Otavalta oli irronnut kynsi puoliksi. Ja näyttelyssä sitten huomasin että Lotuksella on niin paha kiima, että sitä on täysin turha viedä agility-radalle. Onneksi Dante korjasi tilanteen ja pienen omapäisyyden ja omin päin rataan tutustumisen jälkeen pikkuinen juoksi elämänsä ensimmäisessä agility-kilpailussa viidenneksi ja sai vielä EP:n. Pet-luokassa Dante sai AB:n piippailun takia, mitä en kyllä vieläkään ymmärrä. Dante ei piippaile melkein koskaan. Joskus joku pieni protesti-piip, mutta tuskin muuta. Mitäköhän siinä on tapahtunut? Pikkuisen ensimmäinen näyttely kuitenkin. Virallinen meni sitten paljon paremmin, Dante sai L1 ja luokkavoiton, ja kaiken päälle vielä tähdenkin. Toivottavasti poika pärjää jatkossakin näin hyvin.
Tytöistä mukana oli Lotus ja Clio, jotka molemmat saivat pet-luokasta A:t. Otava ja Diokin olivat mukana, vaikka Otava pitikin vetää pois näyttelystä puoliksi revenneen kynnen takia.
Mitähän vielä? Nimue on oireillut silmäänsä pitkin kesää ja käytin tyttöä eläinlääkärissäkin sen takia. EL totesi silmän ja sen ympäristön olevan hieman ärtynyt ja määräsi silmätippoja. Silmätipat auttoivat hieman, mutta silmä on yhä ärtynyt. Syynä on ilmeisesti sisäänpäin kasvava silmäripsi, jolle minä en voi tehdä mitään. Enkä tiedä pystyisikö el:kään auttamaan. Otava kävi myös tarkistuksessa samalla reissulla ja pojalla on nyt varalla ab-kuuri, jos sen pieni nuhailun alku tästä pahenee.
Eli näillä mennään. Reilun viikon päästä lauman pääluku lisääntyy yhdellä, mutta siitä enemmän toisella kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti