Rätillä on nyt ollut noin viikon verran antibioottikuurilla. Silmä näyttää hurjalta, mutta Rätti itse tuntuu tuskin huomaavan asiaa. Rotta nimittäin viipottaa kuin ei olisi koskaan kipeä ollutkaan ja yrittää karata heti kun silmä välttää. Ja lääke, baytril sotkettuna Nutri-Plussaan, imuroidaan sisuksiin heti kun sen saa nokan eteen. En voi edes sekoittaa sitä Rätin paikalla ollessa, tuo kun yrittää viedä sen kesken sekoituksen. Kiimakin Rätillä oli viikonloppuna ja tuntui siltä että Rätti yritti lähteä lentoon pöristessään kiimassaan.
Olen yhä huolissani Rätistä, siitäkin huolimatta että olen kuullut hieman vastaavanlaisista tapauksista, joissa rotta on parantunut lähes täysin. Itse silmää lukuunottamatta siis, siihen kun ei enää taida näköä tulla. Hyvältä kuitenkin vaikuttaa, mutta otan silti päivän kerrallaan ja alan ehkä kuukauden päästä uskoa että vaara on ohi. Ehkä.
Heralla ei ole ainakaan tässä viikon aikana tullut mitään korvatulehdukseen viittaavia oireita. Korvan ympärillä puuttuu kuitenkin yhä karvaa, samoin kuin etulavasta. Se alue ei kuitenkaan tunnu enää kutiavan, eikä ole kutissut sen jälkeen kun pesin Heran Virbacin Epi-Soothe shampoolla. Että jotain positiivista sentään.
Mutta sitten Hera yllätti taas. Satuin huomaamaan, että Heran silmä, sillä puolella jossa korvatulehdus oli, oli kummallisen vaalean näköinen. Tarkemman tutkimuksen jälkeen totesin silmän näyttävän siltä kuin sieltä olisi kadonnut kaikki sisältö. Kokeilin siinä sitten miten se silmä reagoi liikkeeseen, sekä sivuttaiseen että kohti tulevaan ja vertasin sitä toiseen, normaalimman näköiseen silmään. Nämä kokeilut vahvistivat epäilykseni; Heran toinen silmä on sokeutunut. Miten, sitä en tiedä. Mahdollisesti tuo liittyy jotenkin Heran korvatulehduksiin. En myöskään tiedä minkä takia Heran silmä näyttää "tyhjältä". Tuo ei kuitenkaan tunnu haittaavan Heraa, ja uskoisin tytön pärjäävän häkissä ainakin jonkun aikaa. Ainakin niin kauan kun en ala radikaalisti häkin sisustusta muuttamaan.
Joten, lopputulos on tällä hetkellä se, että tyttölauman molemmat mummuikäiset ovat puoliksi sokeita. Ja molemmat vasemmasta silmästä. Jotenkin tuntuu siltä, että näiden kahden kohdalla pitää olla varautunut siihen, että ne saatetaan joutua lopettamaan hyvinkin nopeasti. Lisäksi uroslaumassa Eros-paappa alkaa olla todella vanha, vaikka paapassa vielä virtaa riittääkin. Ja Lorca rohisee. Onneksi on sentään jotain mukavaa tiedossa kun tuli Tiinan kanssa puhuttua poikalauman tulevista jäsenistä. Ja kohta on Grand Galakin Pet Expon yhteydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti