lauantai 12. toukokuuta 2012

Rottaongelmia vai ongelmarottia?

Kummasti tämä kevät on ollut täynnä erilaisia ongelmia rottien kanssa. Nämä ongelmat johtivat lopulta siihen, että siirsin Lorcan omaan häkkiinsä viikko, pari takaperin. Aluksi Lorcalla oli Charon kaverinaan, mutta nämä kinastelivat sen verran, että siirsin Charonin takaisin Otavan ja Orionin kaveriksi. Eros oli yhä dunassa haavansa takia.

Parin ekan päivän jälkeen Lorca selvästi piristyi. Se tykkäsi saamastaan ekstrahuomiosta ja ajan mittaan Lorca tuntui piristyvän entisestään. Charon sen sijaan ei tuntunut tottuvan uuteen asemaansa laumanjohtajana ja ottai pari kertaa yhteen nuorempien rottien kanssa. Myös Eros sai hieman pöllytystä häkkiin palattuaan, mutta ei onneksi sen enempää.

Oltuaan viikon yksin Lorca alkoi ilmeisesti puhista Charonille, tai sitten toisinpäin. Samalla Lorca vaikutti olevan tyytyväinen oloihinsa. Nyt pitää kuitenkin harkita sekä Charonin että Lorcan lopettamista. Lorcan ongelmasta lisää kohta, Charonin kohdalla ongelma on lähinnä siinä, että en voi erottaa sitä omaan häkkiinsä. Lorca ehkä pärjää yksin, Charonista olen aika varma että se ei pärjäisi. Ne on ne yksilölliset erot. Ja koska en halua, että tuo muille isottelu ei tartu eikä jatku poikalaumassa, pitää harkita eri vaihtoehtoja. Valitettavasti yksi näistä on Charonin lopettaminen. Lisäksi, jos minulle tulee tässä kesän aikana Tiinalta pari uutta pikkupoikaa, en todellakaan voi ottaa riskiä häiriökäyttäytymisen jatkumisesta.

Ja sitten tuli esille aivan uusi ongelma. Sain nimittäin kesätöitä Uudestakaupungista. Ja tämä tarkoittaa 80 km matkaa joka päivä, mikä on ehkä liian paljon. Joudun siis jäämään Uuteenkaupunkiin työpäivinä ja nukun opiskelija-asuntolassa. Se tarkoittaa, että rotat ovat yksin arkipäivisin, vaikka palaankin perjantaina Turkuun heti kun mahdollista. Tarvitsisin siis rotille hoitajan tiistaista torstaisin, vaikka nuo tarvitsevat ruokaa vain keskiviikkoisin.

Mietin kanssa olisiko parempi jos esimerkiksi tytöt lähtisivät jonkun luokse siksi 2 kuukauden ajaksi kun olen töissä Uudessakaupungissa. Pääsin siis töihin Vakka-Suomen Sairaalaan. Mutta poikien kohdalla taas on se ongelma, että Eros on jo lähes kaksivuotias ja urosten siirtäminen uuteen paikkaan on aina hieman riskaabelia. Huomasin sen Lurjuksen kohdalla, sen kanssa oli ongelmia kun se lähti oikean omistajansa luo ja joka palasi myöhemmin minun luokseni kun se alkoi näykkiä omistajaansa. Minua Lurjus ei koskaan purrut, eikä edes uhitellut. Lorcaakaan ei oikein voi jättää yksin. Tytötkään eivät ole enää mitään junioreja, vaan sekä Lotus että Clio täyttävät kesäkuussa vuoden. Eroskin täyttää silloin 2 vuotta. Toivottavasti pääsemme juhlimaan papparaisen syntymäpäiviä!

Ai niin, lisäksi tein jonkun nettitestin jossa testailtiin, että mikä eläin sinulle sopii? Kesyrotta sai minun kohdallani yli 80%. Tiesinhän, että rotat sopivat minulle. ;)

1 kommentti:

  1. Itse tein kerran kans yhden testin ja sain vastaukseksi että minulle sopii kaikki eläimet :D

    VastaaPoista