Nyt kun joulu tuli - ja osan mielestä jo menikin - niin ajattelinpas hieman kertoilla, mitä rotat ovat saaneet joululahjaksi.
Rottien joululahjat ovat täällä pysyneet aika pitkälti samana jo ihan alusta lähtien. Rotat ovat saaneet uusia riippumattoja, yleensä omia tekeleitä, sekä tietenkin puhtaat häkit. Tämän lisäksi rotat ovat joskus saaneet uuden mökin jos sellaiselle on ollut tarvetta. Rottien mielestä kaikkein tärkein lahja on kuitenkin ollut ruoka, jota rotat ovat kerrankin saaneet enemmän kuin riittämiin.
Tänä vuonna päätin tehdä ruokavirikkeet itse. Koska lähden pois joulun ajaksi, saavat rotat ruokavirikkeitä, jotka kestävät hieman pidempään. Yleensä nämä ovat jyrsijöiden herkkutikkuja ja kuorellisia pähkinöitä. Pähkinät olen lisäksi paketoinut pieniin pahvilaatikoihin tai vessa- tai talouspaperin pahvisiin hylsyihin. Näitä rotat saivat tänäkin vuonna, ja paketeista paljastui sitten saksan-, hassel- ja kuorellisia maapähkinöitä.
Lisäksi olin kerännyt valmiiksi rasiaan kasan vanhoiksi meneviä jauhonloppuja ja muuta mukavaa, joista sitten yhdistin hedelmäpiltin, parin kananmunan, kasvisöljyn ja maapähkinävoin kanssa jyrsijöille sopivia sokerittomia keksejä. Taisinpa heittää taikinaan myös jugurtinpurkin loput. Nämä keksit paistoin sitten uunissa, n. 200 asteessa, ja kuivatin yön yli 50 asteessa. Rotat suorastaan rakastavat näitä keksejä, joiden maussa löytyy maapähkinävoin lisäksi ainakin kookoshiutaleet. Osan taikinasta painelin n. 20 cm pitkien oksanpätkien ympärille herkkutikuiksi, ja lopuista tein sitten pari pellillistä 3-4 cm halkaisijaltaan olevia keksejä, joihin painoin rei'än keskelle. Nämä rei'älliset keksit sitten ripustelin muutamien muiden rei'ällisten ei-itsetekemieni keksien ja koirannappuloiden kanssa ohueen juuttinaruun, ja ripustelin rottahäkkien seiniin ja kattoon roikkumaan. Loppuosasta taikinaa, mitä en jaksanut isoiksi kekseiksi pyöritellä, tein sitten pieniä n. 1,5 cm kokoisia pyöreitä, litteitä keksejä.
Keksien lisäksi rotat - ainakin ne joille ei tule proteiinirupia - saavat häkkeihinsä Turun Kauppahallista ostamiani luita ja rustoja. Tällä kertaa ostin pari sian selkärangan pätkää, jotka pienittiin sopivamman kokoisiksi. Nämä paistoin uunissa kypsiksi ja annoin kuivahtaa yön yli, ennen kuin ripustin nekin aattoaamuna parin häkin seiniin ja kattoon roikkumaan. Näitä rotat saavat joskus muulloinkin, mutta yleensä n. kerran tai kaksi vuodessa.
Uusi juttu rottien joululahjavirikkeissä olivat pienet, rottakokoiset ohuista oksista punotut pallot, joita olin ostanut rotille joskus kesällä. Osassa näistä oli jo valmiina herkkuja sisällä (kuivattua omenaa), mutta useimmat olivat tyhjiä. Näihin laitoin sisälle pieniä keksejä sekä kuivattuja banaanilastuja. Ja nämäkin sitten ripustettiin jouluaattona häkkeihin roikkumaan.
Lisäksi tosiaan ompelin rotille riippumattoja, tällä kertaa todella suloisesta ja ihanan pehmeästä vaaleansinisestä flanellista, jossa oli valkoisia sydämiä ja lumiukkoja ääriviivapiirroksina. Suosinkin mielelläni flanellia kun teen rotille jotain, sillä flanelli tuntuu olevan kestävää kangasta, johon ei pissa jää lillumaan. Eivätkä ainakaan minun rottani jyrsi flanellia. Lisäksi flanelli on toisaan ihanan pehmeää ja lämmintä kangasta. Toinen käyttämäni kangas oli tällä kertaa vanha pussilakana, josta tuli mukavan värikkäitä riippareita ja pussilakana Ferretin välitasolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti