sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Pilkkuja kerrakseen!

Rottalan elämässä sattuu ja tapahtuu. Uusia rottia tulee, ja vanhoja rakkaita otuksia lähtee. Lotus ja Lorca saapuivat täyttämään Argosin, Castorin ja nyt Tuikkeen jättämää isoa aukkoa häkeissä. Mutta varsinkin Tuikkeen poislähtö oli minulle itselleni todella vaikea paikka, vaikka olen jo tavallaan tottunut rottien lopetuksiin ja siihen, että ne eivät ehkä olekaan luonani kovin pitkää aikaa. Tuike kuitenkin onnistui repimään auki monta jo umpeutuneeksi luulemaani haavaa ja itkin enemmän kuin ehkä ketään toista rottaa, ehkä Peikkoa lukuunottamatta. Mutta samalla itkin myös muita menettämiäni rottia ja ehkä samalla purkautui myös muita itkemättä jääneitä asioita.

Ja mitä Tuikkeen lopetukseen tulee, niin olinhan minä siihen varautunut. Tavallaan. Mutta yllätyksenä se silti tuli. Olin huolestuneena seurannut Tuikkeen äkäisesti kasvavaa nisäkasvainta ja lopulta Tiinan palattua Turkuun pistin hänelle viestiä, että ehkä olisi aika...? Loppujen lopuksi Tuike lähti sitten jo samana iltana. Itse lopetus sujui nopeasti ja huomasi selvästi, että Tuikkeella oli keuhkot kunnossa. Mummelilla ei tainnut koskaan olla pientä nuhaa kummempia hengityselinsairauksia. Mutta ennen lopetusta huomasi selvästi, että kauniilla russian bluellani ei ollut kaikki hyvin. Yleensä vilkas Tuike halusi tutkia paikkoja Tiinan luona (Tiina asuu naapuritalossa ja on tosiaan Tuikkeen kasvattaja niin Tuike on vieraillut siellä kanssani, ja Tuike synnytti ja hoiti poikasensa Tiinan luona), mutta nyt Tuike kyhjötti sylissäni hiljaisena, kuin tietäen mitä oli tulossa.

Mutta kuten sanottua, rottia tulee ja menee. Mahdollisia tulevia rottavauvoja pääsin sitten pallottelemaan Tiinan luona. Siellä oli pieniä kaksiviikkosia sk ja rex black ja buff (?) vauvoja, joista minulle tulee kai yksi tai kaksi kikkurapoikaa. Ainakin se musta rex-poika taitaa tulla tänne aika suurella varmuudella. Ja ehkä se upean rexauksen omaava buffikin...? No, aina voi toivoa. Toisaalta Tiina puhui oman uroslauman perustamisesta ja mielisi samaa buff-urosta myös omaan laumaansa. Mutta niin ne pienet kikkurakarvat vain onnistuivat viemään sydämeni kirputtaessaan ja nuollessaan sormiani, pestessään itseään kömpelösti ja ennen kaikkea nukahtaessaan kämmenelleni... Eikä voi olla mitään suloisempaa kuin vasta-avautuneet rottavauvan silmät!

Mutta palatakseni merkinnän otsikkoon, eli Lotukseen ja Lorcaan. Nuo kaksi pientä sydämenvaltaajaa ovat olleet täällä nyt jo muutaman viikon. Ensi viikolla ne ovat jo 2 kk ikäisiä. Lorca kasvaa silmissä ja on jo varsin iso miesrotan alku. Vielä kun se oppisi, että voi sieltä mökistä tulla kokonaan ulos moikkaamaan, eikä tarvitse roikkua siitä mökin ikkunasta ja vilahtaa sisälle kun hiukan nenää sipaisee... Lotus sitten kyllä korjaa rohkeudessa veljensä puutteet. Likka vilahtaa hetkessä häkistä olkapäälle, jos vain saa siihen tilaisuuden. Ja häkin luukulle tullaan roikkumaan heti kun huomataan, että minä olen tullut siihen tyttöjä ihmettelemään. Tässä Lotus on selvästi ottanut mallia Lorusta ja Danaesta.

Seuraavaksi voisikin sitten alkaa kirjoittaa näyttelyilmoittautumisia. Halikon näyttely on kuukauden päästä ja sitä ennen täytyy saada nuo ruostuneet turkit takaisin kuosiin ja opetella poikien kanssa miten sitä käyttäydytäänkään pesulla ollessa... Toivottavasti naapurit omistavat kuulosuojaimet jos Kelmi päättää taas näyttää oopperalaulajan kykyjään. SKRÄÄÄÄK!!!

(Lopuksi vielä kuvat Lotuksesta ja Lorcasta ja niiden pilkuista.)



perjantai 29. heinäkuuta 2011

Hyvästi jää, rakkahin

R.I.P. FinCh MP-10 Betsaida *******, "Tuike" 7.2.2009 - 29.7.2011


Tuo tuulikello minun haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.


Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.


Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.


Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi



Jäljelle jäivät vain kauniit muistot ja syvä kaipaus. 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Elämää, ei sen enempää

Rottalan elämä tuntuu taas asettuneen urilleen. Kelmi, Eros ja Ajax ovat ottaneet Lorcan hyvin vastaan, eikä tyttöhäkissä kiusata Lotusta lainkaan. Lotus itse on rohkaistunut valtavasti siitä mitä se tullessaan oli ja tyttö käy jo itse tutkimassa sormiani ja tulee luukulle muiden mukana kun menen tyttöjä katsomaan. Itse asiassa Lotus on jo niin rohkea ja vilkas, että se juoksee sujuvasti käsivarttani pitkin olkapäälleni. Ja sylissä on hirveän kivaa ja usein Lotus raksuttaakin olkapäälläni tyytyväisenä.

Lorca sen sijaan on nykyään hieman arempi eikä oikein tahdo tulla syliin. Uskoisin pojasta kuitenkin tulevan ennen pitkää samanlaisen sylivauvan kuin muistakin uroksistani. Tai ainakin paremmin sylissä viihtyvän.

Hiisi taas on alkanut seurata veljensä Peikon jälkiä ja repii rupea pois kyljessään olevasta haavasta. Tai saattaahan se olla Tierakin joka sitä rupea repii, koska tuo haava on enemmän selässä kuin kyljessä. Huolestuttavaahan tuo käytös on, etenkin koska Peikko lopetettiin tuon takia. Aika pinnallinen tuo haava on, lähinnä siitä puuttuu ihon ylin kerros, mutta ei se mukavalta näytä. Olen hoitanut tuota haavaa putsaamalla (betadine) ja laittamalla puhdistetun haava-alueen päälle Terra-polya. Sen enempää en osaa juuri nyt tehdä. Jos tuo jatkuu, täytynee viedä Hiisi eläinlääkäriin. Tiedä sitten mitä eläinlääkärikään tuossa pystyy auttamaan.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Lotus & Lorca

Joko siitä on viikko, kun nuo pienet pilkkupeput muuttivat tänne? Taitaa se olla. Ja tässä reilun viikon aikana pienet ovat kasvaneet ja vahvistuneet aivan silmissä.

Ja minä kun vannoin, että tänne ei tule koskaan, ei ikinä, yhtäkään variegatedia. Tosin, niin vannoin myös pointedeista, eikä niitä ole täällä vielä näkynyt. Siis vielä. No, sitten kävin tuossa puolitoista viikkoa sitten katsomassa yksiä rotanpoikasia, kahta poikuetta itse asiassa. Olivat syntyneet samana päivänä ja olivat kasvaneet neljän rottanaaraan hellässä huomassa isossa terrassa. Joo, tiedän, terraario ei ole rotille kaikkein paras paikka, mutta kyse ei ole minun rotistani, ja olen kyllä asiasta sanonut. No, poikasia syntyi yhteensä 21 ja niitä hoitamassa oli neljä naarasta, joista kaksi oli mummeleita, jotka siis myös ryhtyivät imettämään poikasia. En tiedä kuinka monessa pesässä poikaset olivat, mutta kun niiden silmät aukesivat, niin vilinää riitti!

No, joka tapauksessa kävin vilkaisemassa vauvoja joita oli berkshireä ja badgeria ja joukossa oli yksi tosi hyvä irish-vauvakin, ja tottakai sitä variegatedia. Poikalaumasta huomioni kiinnittyi hyvän väriseen pikkupoikaan ja käsiteltäessä tämä oli sekä rauhallinen että varsinainen vintiö - ja tätä samanaikaisesti! Varsin hurmaava tapaus siis. Varasin sitten pojan ja sovin tulevani hakemaan tätä parin päivän päästä. Varasin näin itselleni parin päivän mietintäajan.

Kun sitten menin hakemaan poikaa sain vastaani varsin hätääntyneen myyjän, sillä hän oli puoli tuntia aiemmin luovuttanut kaksi variegated-tyttöstä uuteen kotiinsa. Mutta hän ei muistanut tarkkaan, minkä rotan olin varannut ja oli siksi huolissaan siitä, että oliko hän vahingossa antanut minun rottani pois. No, onneksi minun vauvani oli poika. Ja kävin vielä huvin vuoksi tyttövauvoja moikkaamassa ja löysin aiemmin selvästi huomaamatta jääneen todella hyvännäköisen variegated-tytön. No, arvatahan saattaa, että mukaanhan se sitten lähti. Pienen pähkäilyn jälkeen tyttö pakattiin mukanani tuomaani kuljetusboksiin ja poika hätäratkaisuna karkkilaatikkoon.

No, koska olen Tiinan kanssa puhunut siitä, että häneltä tulee jossain vaiheessa pari poikaa sijoitukseen ja nämä sitten laitettaisiin Hiiden laumaan, piti hetki miettiä, että kumpaan laumaan Lorcaksi nimeämäni pikkupoika laitettaisiin. Hain sitten kokeeksi Kelmin häkistään ja annoin Kelmin tutustua Lorcaan sylissäni. Kun tutustuminen meni hyvin, laitoin ne samaan kuljetusboksiin jossa Kelmi lähinnä ignoorasi pienempänsä. Joten ei muuta kuin häkkiin ja tiukka vahtiminen. No, sinnehän se vauva sujahti ilman mitään sen suurempia kurmotuksia. Yhtä sujuvasti se sitten sujahtaa häkin pinnojen välistä...  Yhtenä yönä löysin sen kolmelta aamulla reippailemassa häkin katolla ja toisen kerran se roikkui häkin sivulla. Mutta aina se on palannut häkin sisäpuolelle.

Lotus, eli Lorcan sisko, on sitten hiukan varovaisempi tapaus. Varsinainen vinkuiita siis. Tämä kiljuu ja vinkuu ja piippaa kun kosken siihen, tai vaikka en koskekaan. Ja tälläkin kertaa Danaella, joka on siis tyttölauman nykyinen pomo, oli sanansa sanottavana, mutta meni ehkä kolme tai neljä päivää, niin Lotus oli hyväksytty laumaan. Vieläkin se kyllä nukkuu välillä eri paikassa kuin muut, mutta Tuike ja Taika, lauman vanhimmat jäsenet, tuntuvat olevan Lotuksen tukena ja lohtuna. No, sylittely ja käsittely tekevät lähes joka rotasta kesyn, niin myös Lotuksesta. Vaikka protestipiippauksia kuuluukin ja hätäkakkoja riittää... Olen jo muutaman kerran päässyt suihkuun siitä syystä.

Lasten viralliset nimet ovat muuten Luftschlössen Bauen (Lorca) ja Locker vom Hocker (Lotus). Nimet ovat saksalaisia sanontoja ja tarkoittavat Pilvilinnan rakentajaa eli Taivaanrannan Maalaria sekä Helppoa Nakkia (Piece of cake).

Ja tässä vielä kuva vauvoista:

torstai 14. heinäkuuta 2011

Heinäkuun helteet

Olen huomannut tottuneeni rottien hajuun. Mutta aina välillä sitä saa itsekin huomata, että kyllä, rotat voivat haista hyvinkin pahalle. Kuten nyt, kun häkkien viikkosiivous jäi väliin lähtiessäni ex tempore-reissulle Ahvenanmaalle muutamaksi päiväksi. Rotat siis kyllä helposti pärjäävät yksin yhden viikonlopun mittaisen ajanjakson, mutta en minä silti mielelläni niitä yksin jätä.

Kotiin palattuani kuitenkin huomasin mitä heinäkuun hellelukemat ja siivoamatta jäänyt häkki (eli vaihtamatta jääneet riippumatot ja kangaspedit) voivatkaan yhdessä tehdä. Hajuhaitta oli siis huomattava. Kuitenkin häkkien varsinainen peseminen jäi tulevalle viikonlopulle, jolloin olen toivon mukaan kotona. Ainakin yhtenä päivänä.

Tuikkeen kasvain tuntuu vain kasvavan. Kauniin ryssäni aika alkaa selvästi olla lopussa, ja pitää luultavasti lopettaa kun Tiina palaa takaisin Turkuun. Harmittaa.

Toisaalta löysin vahingossa todella suloisen pienen black variegated-pojan. Ja varasin vauvelin. Kieloksi ristitty bew kun ei sopeutunut tyttölaumaan, niin voi kai kokeilla jos jompaan kumpaan poikalaumaan saisi sijoitettua yhden uuden vauvan. Minä, joka vannoin, että en ikinä ota variegatedia, olen hankkimassa oman pilkkupyllyn. Seuraavaksi varmaan hankin pointillisen? Toisaalta sitten Tiina haluaisi sijoittaa minun luokseni omia kasvattejaan, mutta en ole hänestä kuullut vähään aikaan yhtään mitään. Tässä pitäisi siis tehdä päätös haenko sen vari-vauvan vai enkö hae. Ongelmia, ongelmia...

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen oma sijoitusrottani

Hain joku viikko sitten laumani jatkeeksi piskuisen bew-tytön. Tytön suku on taustoiltaan oikeastaan puhtaasti Jenni Ahtolan kasvatteja, mutta Jenni ei kuitenkaan ollut vaavin kasvattaja. Tästä syystä Tiina pyysi, että en pitäisi tyttöä, sillä Tiina haluaisi sijoittaa minulle sekä naaraita että uroksia. Ja tämä pieni sitten omistaa niin erilaisen bakteerikannan, että se voisi tuoda Tiinan kasvateille sellaisia tauteja, joita nämä eivät pysty käsittelemään.

Jouduin siis miettimään omaa laumarakennettani ja jaksamistani, kuinka monta rottaa pystyn pitämään ja niin edelleen. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että pienelle, pehmoiselle vauvalle piti etsiä sijoituskoti. Ja tänään vein vaavini, viimeiset päivät myös vintiöksi kutsutun kaunokaisen, Helsinkiin.

Harmittaa ja surettaa, vaikka tiedän, että päätös oli oikea. Tuntuu pahalta luopua yhdestäkään rotasta, edes tällä tavalla. Ja kuitenkin mietin samalla, että jaksankohan oikeasti näin monen rotan kanssa? Voivatko rottani hyvin, käsittelenkö niitä tarpeeksi? Pitäisikö minun sittenkin pienentää laumakokoani, kenties luopua jommasta kummasta sukupuolesta kokonaan? Pitää korkeintaan neljää tai viittä rottaa? Uroksia on tällä hetkellä 3 + 2, naaraita 8. Uroslauman nuorin jäsen on Kelmi, joka on kohta sekin vuoden ikäinen. Hiisi on ensi kuussa puolitoistavuotias. Hiiden emo, Taika, on naaraslauman matriarkka, mutta ei johtaja. Siinä roolissa taitaa olla Danae. Taika on syyskuussa 2-vuotias. Naaraslauman nuorimmat ovat sitten Hera, Rätti ja Riepu. Ja nekin ovat jo yli puolivuotiaita. Pojat eivät ole enää poikia, vaan papparaisia jo, vaikka vain Hiisi alkaa vähitellen esitellä vanhusmaisia piirteitä.

Surullista, miten laumat vanhenee. Se tuo mukanaan rottien vähittäisen poistumisen, mikä on aina yhtä vaikea paikka. Joka kerta menettää yhden rakkaansa, ja samalla osan sydämestään.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Voihan rotta!

Noniin. Hieno suunnitelmani päivittää rottien kuulumisia edes hieman useammin kuin aiemmin kaatui heti alkuunsa. Anteeksi siitä. Tarakin ehti lähteä luotani oltuaan täällä vain viikon, enkä muistanut päivittää edes sitä.

Ja kuitenkin käyn täällä lähes päivittäin. Kirjoittamisen aloittamisessa on vain se jokin kynnys, se "ei meillä kuitenkaan ole tapahtunut mitään mielenkiintoista." Mutta onhan sitä. Tara lähti koska se yritti syödä rottani. Hiiden nahkaan jopa tuli reikiä tästä syystä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Tara lähti luotani paikkaan, jossa se saa asua loppuelämänsä ajan.

Ja tämänkin jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Surullista, koska Argos ja Castor jouduttiin lopettamaan. Castor oli selvästi kipeä, eikä se laihtunut vaan lihoi jatkuvasti. Aloin epäillä pojalla olevan diabeteksen, tai sitten jonkinlaisen munuaisten toimintahäiriön. Lisäksi pojalla oli selvästi kipuja, joista miun ihanan kanelipullapojan ei tarvitse enää kärsiä. Argosilla taas oli myco. Kaikki rottaharrastajat tietävät mitä se tarkoittaa.

Mutta surullisten asioiden vastapainoksi kuuluu sitten jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulisi. Löysin nimittäin eräältä puska/ruokakasvattajalta täältä Turun suunnalta yhden aivan syötävän suloisen bew-vauvan. Ja tytön vieläpä. Hain siis lapsen itselleni. Mutta Danae, Hera ja Loru eivät hyväksyneet vauvaa, joten lähden huomenna viemään vintiön Helsinkiin sijoituskotiin. Jos hyvin käy, voin astuttaa sen ennen vuodenvaihdetta ja saada lisää bew-vauvoja. :) Tuossa värissä vain on jotain niin upeaa.

Suomen rottamaailmaan on lisäksi tullut uusia tulokkaita Sinin ja Elinan tuotua Hollannista Marten-rottia. Kyseessä on punasilmäinen ja mustakarvainen muunnos, jota ei siis ole aiemmin ollut Suomessa. Haaveilen saavani yhden tällaisen luokseni asumaan, ja luultavasti näin tuleekin tapahtumaan. Sinille ja Elinalle kun on syntynyt jo 26 marten-vauvaa, jotka kaikki kaipaavat uutta kotia. Mutta koska kyse on uudesta muunnoksesta, niin kaikki nämä vauvat sijoitetaan, eikä yhtäkään myydä. Periaatteessa voisin harkita kasvattavani martenia sen mustan sijaan. Kaikki kun tuntuvat korostavan sitä, miten vaikea muunnos musta on. "Sen kanssa saa hakata päätään seinään." Toisaalta, sitä tuntuvat olevan kaikki muunnokset, mitä kasvattajia kuuntelee. Mutta ehkä kirjoitan kasvatusajatuksista ihan oman päivityksen joku päivä.

Lisäksi pitää ehkä mainita, että nypin Heran turkin näyttelykuosiin kun tytöllä näytti olevan varsin kuumat oltavat näin kesähelteillä. Lopputuloksena oli ihanan pehmeä pumpuliturkki kauniilla rexauksella. Ja Tuikkeen kasvain on kasvanut, mutta ei haittaa vielä Tuikkeen liikkeitä. Sen sijaan helteet ovat rasittaneet Tuiketta, joka tuntuu tätä nykyä lähinnä lepäilevän. Taika sen sijaan lähestyy 2-vuotissyntymäpäiväänsä huippukuntoisena, mummeli kyllä tykkää lepäillä, mutta käy silloin tällöin hölkällä juoksupyörässä. Ja kasvaimista tai hengitystieongelmista ei ole merkkiäkään (*koputtaa puuta*). Jos Taika-mummeli on vielä elokuussa näin hyvässä kunnossa pääsee Taika mukaan elokuun näyttelyyn. Danaekin pääsee mukaan, tältä puuttuu vain muutama piste AgiCh-arvosta.

Mutta ensin on pitkä, ihana kesäloma.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Tara tuli taloon

Noin viikko sitten sain sähköpostia Kodinvaihtajat ryltä. Viesti koski kolmivuotiasta belgianpaimenkoiran ja huskyn sekoitusta, joka ei tullut toimeen perheen toisen koiran kanssa. Nyt Tara-nimiselle nartulle etsittiin uutta kotia ja ennen tämän löytymistä sijaiskotia joka voisi ottaa Taran hoitoonsa vakituisen kodin löytymiseen asti. Minä vastasin viestiin ja Tara muutti eilen luokseni.

Tara on varsin kaunis, pienen suden näköinen otus. Olemukseltaan Tara muistuttaa enemmän belgaria kuin huskya, luonteesta en osaa sanoa sen enempää. Korkeuttaa tuolla on n. 60 cm ja painoa jotakuinkin 21 kiloa. Ehkä parisataa grammaa päälle.

Tara siis tuotiin luokseni eilen aamulla, n. klo 10 aikaan. Ihan ensimmäiseksi sain haukut, jotka kertoivat Taran olevan hiukan epävarma uudesta ihmisestä. Kämpässä piti ensin kiertää ja tutkia kaikki paikat, ja tietenkin rottahäkit. Ruokakaan ei tahtonut neidille maistua. Muuten eilinen meni ihan okei, käytiin parilla tunniin pituisella lenkillä, ja illalla vielä puolen tunnin iltalenkillä. Ekalla lenkillä tavattiin valkoinen paimenkoira, jolle piti vähän rähistä. Muut vastaan tulleet koirat ohitettiin jo paljon paremmin. Vähän Tara tuppaa kiskomaan hihnassa, mutta uskoisin, että tähänkin tulee korjausta kunhan ensi viikolla pääsen kunnolla kouluttamaan Taraa. Tämä viikko kun menee ihan uuteen paikkaan tutustumiseen ja uusien tapojen opetteluun.

Iltaa vasten Taran luonne alkoi tulla paremmin esiin ja häntäkin alkoi heilahdella. Huomiota Tara kaipaa varsin paljon ja rapsutusten perässä työnnetäänkin pää aika usein polvelle tai reidelle tai ihan vain käsivarren alle. Muuten tuo makoilee lähistöllä, mutta nousee heti kun minäkin nousen tai jos sanon sille jotain. Jostain syystä tunnen huonoa omatuntoa siitä, että Taralla ei ole sen enempää tekemistä täällä kämpässäni. Makuuhuoneen ovikin on kiinni suurimman osan päivästä kun en halua Taran kiusaavan tai häiritsevän poikia. Totutellaan nyt rottiin häkki kerrallaan. Tyttöjen kohdalla mielenkiinto alkaa jo lopahtaa. Eilen sai kyllä sanoa pari terävää Ei!:tä, kun likat alkoivat juosta juoksupyörässä tai muuten vaan riekkuivat häkissä. Eli rottien liikehdintä aiheutti kiihtymystä Tarassa, mutta Tara uskoi kieltoa.

Yön Tara vietti vieressäni, kuten myös päivätorkkuni. Levitin Taralle vanhan petauspatjan sängylleni, jossa sillä on sitten oma paikka makoilla. Suojaan tällä tavoin myös oman sänkyni koirankarvoilta. Aamulla tyttö oli innostunut kun heräsin. Herätys oli klo 8 ja lenkille lähdettiin heti kun sain vaatteet niskaani. Tarkoitus oli kiertää Halisissa ollut luontopolun tapainen, mutta sain eilen sen verran hyvän rakonalun toiseen kantapäähäni, että tänään oli pakko teipata nilkka. Tuon takia sitten aamulenkkikin typistyi n. 45 minuutin pituiseksi. Seuraava lenkki olikin sitten siinä klo 12 aikaan kun minulla oli aika terapiaan. Olin sopinut jo viime viikolla siitä, että otan Taran mukaani. Terapian aikana Tara lähinnä nukkui, mitä nyt välillä piti hakea vähän rapsutuksia sekä minulta, että terapeutiltani. Terapeuttini piti kyllä ensin haukkua, kun päästiin paikalle, mutta aika nopeasti tuokin hyväksyttiin. Terapian jälkeen käytiin eläinkaupassa hakemassa minun käteeni paremmin sopiva talutushihna ja uusi panta Taralle. Samalla matkaan tarttui sopivan kokoinen ruokakuppi. Eläinkaupan täti oli selvästi vähemmän pelottava, koska tätä ei sitten haukuttu lainkaan. Ja kun täti vielä antoi herkkuja, niin tämä oli jo tosi kiva. Kun tädin poika  ilmestyi paikalle, ei tämäkään saanut haukkuja. Pojan musta moottoripyöräkypärä oli epäilyttävä ja sille piti vähän haukahdella.

Tämän lisäksi käytiin eläinlääkärissä. Ihan vain jotta saisin Taran painon selville. Siellä oli sitten muitakin koiria, mutta niille Tara ei murissut eikä oikeastaan edes reagoinut niihin. Yksi iso, musta uros kyllä näytti kiinnostavan Taraa. Eli aika paljon Taran reaktioihin vaikuttaa tosiaan se, miten toinen koira reagoi. Aamulenkillä kun nähtiin eräs cairnterrieri joka alkoi rähistä Taralle, alkoi Tara pomppia hihnassa, mutta ei rähissyt takaisin. Sen sijaan yhdelle sekarotuiselle urokselle piti vähän urahdella, mutta sekin jäi sitten siihen. Mennään, mennään ohi ja Ohi!-käskyt tuntuvat toimivan ja niiden avulla mennään monesta ohitse. Pyöräilijät, ihmiset, autot ja erilaiset muut isot ajoneuvot ohitetaan ilman ongelmia. Aamulla nähty jänis oli jännä, mutta senkään perään ei rynnätty. Laitumella olevat hevosetkaan eivät aiheuttaneet sen kummempaa reaktiota, mutta kotimatkalla nähty ohitse laukkaava suomenhevonen oli sen verran mielenkiintoinen, että sen perään olisi ollut kiva rynnätä.

Nyt illalla on sitten syöty, turvotin Taralle Jeppe kana-riisi koirannappulaa kuumassa vedessä ja sekoitin siihen piimää ja Taran mukana tullutta riisi-porkkana-jauhelihasekoitusta, joka maistui sitten jo paljon paremmin. Kohta lähdetään vielä iltapissalle ja sen jälkeen mennäänkin jo nukkumaan. Huomenna katsotaan sitten miten yksinolo sujuu, vaikka kävinkin tänään jo pikaisesti lähikaupassa. Että eiköhän tämä tästä ala sujumaan.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Naiset Venuksesta, miehet Marsista?

Tässä on messujen jälkeen ollut emännällä sen verran kiirettä, että ei ole oikein blogejakaan kerinnyt päivittämään. Mutta nyt on lyhyt hengähdystauko, jonka ajattelin hyödyntää kyseiseen toimintaan.

Tytöt vetelevät tyytyväisinä sikeitä, kuka missäkin ja kenenkin kyljessä. Minun tuloni häkin luo aiheuttaa lähinnä haukottelua ja jonkun yksittäisen silmän raottelua. Ei puhettakaan että joku rynnistäisi luokseni rapsutusten perässä. Illalla tilanne on onneksi eri, mutta silloin syynä taitavat olla kurisevat vatsat ja tietoisuus siitä, että kohta saadaan ruokaa. No, yleisesti ottaen Danae ja Loru roikkuvat luukuilla puolet hereilläoloajastaan, tai vähintäänkin ryntäävät niille heti jos sanon jotain. Hera on alkanut ottaa näistä tytöistä mallia ja on tulossa syliin etenkin kiimapäivinä.

Pojat sitten taas tuntuvat olevan tyttöjen vastakohta. Kun menen makkariin sieltä ryntäävät vähintäänkin Tiera ja Castor luukulle kuikkimaan, että joskos sitä saisi jonkun herkun tai rapsutuksen? Tai jos saisi vaikka vähän tyttöjen hajuja haistella? Toisessa häkissä Kelmi ja Eros roikkuvat sillä tasolla tai kulmalla joka kulloinkin on sijaintiani lähinnä. Tiera kyllä harrastaa samaa omassa häkissään. Ja vaikka kuinka sikeässä unessa olisi niin aina on aikaa muutamalle rapsutukselle ja pusulle.

Tuossa vapun ja pääsiäisen kunniaksi kasvattelin rotille kauranversoja vadeissa ja dunassa. Ajatus hyvä 10, tulos...? No tuota... Kauranversot villiintyivät itämään ja kasvamaan nopeassa tahdissa ja jo viikossa vadeissa oli 10 cm pituiset versot. Mutta päätin kuitenkin antaa rotille kaiveluastiat vasta pääsiäisen jälkeen, niin versot olisivat pidemmät ja niissä olisi enemmän jyrsittävää. Mutta tämä sitten tuotti sen ongelman. Versojen juuret sitoivat parin ylimääräisen päivän aikana kaiken mullan itseensä jopa siinä määrin, että koko mättään saattaa nostaa versoista ilmaan. Ja yhtään multaa ei tipahda maahan.

No, rotat nauttivat laiduntamisestaankin, mutta ajatukseni siitä, että rotat pääsisivät toteuttamaan luontaista kaiveluintoaan ei oikein toteutunut. Pitää ehkä ostaa jossain vaiheessa jotain hiekkaa jostain, että nämä sitten pääsevät kaivelemaan.

Toinen pääsiäisyllätys rotille olivat Karjaalta tuomani mustaherukkapensaan oksat. Äiti karsi pensaamme kesäkuntoon ja minä napsin paksuimmat oksat lyhyemmiksi pätkiksi jotka sitten toin tänne Turkuun rottien iloksi. En kyllä tiedä ovatko rotat yhtä innoissaan kuin minä... Toin kuitenkin itsellenikin mustaherukan oksia jotka levittävät ihanaa tuoksuaan maljakoissaan. Täytyyhän keväällä saada jotain hiirenkorvia sisäänkin?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Näyttelykuulumisia

Niin joo, ne messut.

Ne oli tosiaan eilen. Ja tänäänkin. Mutta olin ilmoittanut rottiani pelkästään virallisiin luokkiin kun oli vähän kyytiongelmia. Tai oikeastaan jaksamisongelmiakin. Mutta oli se hirveän kivaa silti, vaikka tänään onkin väsyttänyt ihan pirusti.

Eli näyttelyyn oli tarkoitus lähteä jo klo 5.30 aamulla. Normaalien sähellysten jälkeen matkaan päästiin n. klo 6. Arvannette miksi ehdotin puoli tuntia aiempaa lähtöaikaa? No, messariin päästiin vaikka matka menikin osin nukkumiseksi. Olin kuitenkin herännyt jo puoli neljältä ja noussut siinä neljän jälkeen... En vain saanut unta enää. Ja olin siis nukkunut sen 2,5 tuntia. Aamu meni sitten säätämiseksi ja totesin mm. että Bonesin katsominen ennen klo 5 aamulla ei ole hyvä idea, etenkään tyhjällä vatsalla. Mutta olipahan ainakin näyttelykamat ojennuksessa ja pakattuina.

Messarissa sitten ihmeteltiin pari ekaa tuntia että mitäs tässä ja kävin kiertämässä eläinmessut. Ostinkin heti aamusta melkein kaikki messuostokseni eli rotille ruokaa ja nameja sekä hiirelle kiipeilytelineen. Ja ystävälleni syntymäpäivälahjat. Lisäksi kävin moikkaamassa ystävääni kissanäyttelyn puolella ja pääsin silittelemään hänen upeita ocicattejaan Renoa ja Rufusta. Ja Nakoakin. Reno menestyi todella hienosti, oli kolminkertainen best of breed. Ja Rufuksen kohdalla pääsin auttamaan sitä näyttelyesittelyjen kanssa eli kannoin sen näyttelypöydältä omaan häkkiin. Ja kävin kanipuolellakin. Angorakanit alkoivat kyllä kutitella nenää ja keuhkoja siihen tyyliin, että allergiaa saattoi olla ilmassa. Ja tottakai, viihdytin ystäväni poikaa Jamia sekä rottapuolella että muualla eläinmessujen alueella. Jami tykkää rotista, mutta ystäväni ei. :D

Minulla oli matkassa kaksi ylimääräistä rottaa ilmoitettujen kahden rotan lisäksi. Hiisi ja Danae olivat tulleet koettamaan onneaan agilityssä. Hiisi tosin kiipesi harjoituskierroksella ensimmäisen esteen (silta) päälle ja kääntyi katsomaan minua ilmeellä "ihanko totta sä luulet että mä meen TOSTA?" Jäi siis herran agility-ura varsin lyhyeen. Danae ihmetteli ekan ja tokan esteen verran mitä tässä pitikään tehdä ja sen jälkeen likka juoksi kolme ekaa estettä joka kerralla sellaista vauhtia että emäntä jäi jälkeen. Köysiesteellä, joka on Danaen suosikki jäätiin kyllä sitten katsomaan, että pitääkö sitä oikeasti mennä vielä tuo kiikkulauta-este, mutta sen jälkeen juostiin taas sinne köysi-esteelle asti... No, kilpailussa Danae juoksi sitten agiRop4-sijalle asti. Hieno tyttö <3

Hiiden suurin panos näyttelyissä olikin sitten ihmisten hurmaamisessa. Hiisi on maailman kilteimpiä rottia ja sellainen iso, rauhallinen lötjäke jota mikään ei voisi hetkauttaa - paitsi tietenkin ruuan loppuminen. Taisi tuo kerätä taas muutaman uuden faninkin itselleen. Ja Kelmi ja Eroskin olivat todella hienoja. Eros voitti toisen näyttelyn luokkansa ja toisessa tuo hävisi isälleen. Saas nähdä kumpi tosiaan voittaa MP-11 tittelin... Sitikka kun on jo MP-09 ja MP-10.

Kelmi sitten taas... Olen niin ylpeä pojasta. Tuo alkoi raksuttaa heti näyttelyboksiin päästyään ja muljautteli silmiäänkin. Ja oli silmin nähden onnellinen päästessään sieltä pois, syliin ja rapsutettavaksi. Ja taisi hurmata tuomaritkin siinä sivussa, vetipä nimittäin kotiin luokkavoitot molemmissa näyttelyissä. Ja palkintojenjako se vasta juhlaa olikin. Näyttely2ssa Kelmi oli Rop5 ja sai 2 tähteä. Samalla tuo valmistui sitten FinChksi. GGssä Kelmi oli Rop4 ja Best Stud Buck. Ja Double Winner. Joita taisi tulla koko näyttelystä kaksi. Lisäksi Kelmi oli molemmissa näyttelyissä VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Paras Uros siis. Huomenna pitää juhlia ja lahjoa Kelmiäkin jollain. 

Syksyllä uudestaan Messariin Juhliksen merkeissä? Lemmikkimessut ja Elma 12-13.11.2011.