Tässä jokin aika sitten Danaella huomattiin pieni nisäkasvaimen alku. Vaikka se ei ole sen jälkeen kasvanut, tai jos on niin ei ainakaan paljoa, niin se toi eteen sen tosiasian, mikä jokaiselle lemmikinomistajalle jossain vaiheessa tulee: eläimen vanhuus ja mahdollinen kuolema. Ja Danae, naaraslauman itseoikeutettu matriarkka, on iloisesta, aktiivisesta luonteestaan, kirkkaista silmistään ja kiiltävästä turkistaan huolimatta tullut vanhaksi. Vaikka Danae voi elää vielä pitkäänkin jos kasvain ei tuosta suurene, kertoo harmaantunut kuono omaa kieltään.
Eläimestä luopuminen on joka kerta yhtä vaikeaa, ja vaikka lopetuspäätös voisi olla oikea ratkaisu, ei sekään helppoa ole. Vaikka sitä toivoo, ettei eläin kärsi, tuntuu joskus pahalta lopettaa eläin joka muuten näyttää voivan hyvin. Mutta hengitystiesongelmat ja kasvaimet ovat pettäviä, minäkin olen monta kertaa yllättynyt miten isoja kasvaimia lopetuksen jälkeen rotan ruumiista voi tunnustelemalla löytää. Niitä ei ole päällepäin voinut edes aavistaa. Ja joskus ainoa mistä voi tietää, että jokin on pielessä, on vain aavistus siitä että eläimellä on kipuja. Ja koska rotta on saaliseläin, tämä yleensä viittaa siihen, että eläin on todella kipeä. Vaikka ulkoiset kasvaimet ovat helppoja huomata, on joskus vaikea päättää milloin on oikea hetki lopettaa muuten terveen oloinen eläin. Siltä kannalta hengitystieongelmat ovat helpompia, astmaatikkona tiedän miten vaikeaa voi elämä olla jos ei pysty käyttämään koko keuhkokapasiteettia. Ja niiden huomaaminen on myös helpompaa, rohisevasta rotasta on vaikea erehtyä. Mutta milloin on oikea aika lopettaa rohiseva rotta?
Onneksi laumassa ei tällä hetkellä ole yhtään rohisijaa. Kelmillä on satunnaista nuhaisuutta, mutta keuhkot ovat onneksi puhtaan kuuloiset. Eroksella oli joskus jotain pientä sivuääntä keuhkoissa, mutta Eroskin on tätä nykyä kunnossa. Charonilla oli sama juttu. Tytöistä voisi olettaa Rätin rohisevan, mutta pienellä naku-rotallani on jopa hämmästyttävän puhtaat keuhkot.
Kelmistä ja Eroksesta huomaa myös, että rottapojat alkavat olla jo rottaherroja tai jopa papparaisia. Otavan ja Orionin laumaan saapuminen tuntuivat vain korostavan tätä. Mutta papparottien kiltti ja rauhallinen luonne tuntuvat vain korostuvan, mitä vanhemmiksi nuo elävät. Eros on vain muutaman päivän päässä veteraaniluokkaan siirtymisestä eikä Kelmikään paljoa perässä ole. Ja ne harmaat partakarvat, kyllä nekin jo Erokselta löytyvät. Kelmi on jo valmiiksi harmaa.
Kieltämättä tulee varsin haikea olo kun näitä miettii ja kirjoittaa. Ja mieleen nousevat kaikki ne muut rotat, joita minulla on ollut, ja sen myötä hirveä ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti