Voin sanoa suoraan, että minä en todellakaan halua enää ikinä samanlaista aamuherätystä kuin se minkä tänään sain. Tarkistan aina illalla ennen nukkumaanmenoa että kaikki rottahäkit ovat kunnolla kiinni ja kaikki rotat ovat siellä minne ne kuuluvat. Mikä on helppoa, koska ne tulevat yleensä luukuille riekkumaan ja huomiota hakemaan. Aamulla sitten tarkistan että rotat ovat yhä tallessa. No, tänä aamuna sain sitten huomata, että tyttöjen häkissä on yksi luukku auki. Joten hätäännyksissäni sitten aloin laskemaan rottiani, ja löysin vain viisi. Eli kolme rottaa oli kadoksissa. Seuraavaksi sitten piti tarkistaa, ketkä ovat varmasti häkissä. Lopputuloksena oli, että Hera, Kirke ja Danae olivat hävinneet... Ei muuta kuin etsimään. Kirke löytyi ensimmäisenä, Kelmin häkin päältä, Kelmin ja Ajaxin ihmetellessä häkin luo ilmestynyttä tyttöä. Hera löytyi seuraavaksi tietokoneen näytön takaa. Tyttö oli ilmeisesti mennyt etsimään minua. Heralla ei toisaalta ollut kiimaa. Danaen löytämiseen meni eniten aikaa. Ehdin tutkia jo melkein koko makkarin lattian tason, kunnes näin Hiiden häkin mökistä pilkistävän erittäin tutun mustan pään...
No, ei hätä olisi muuten tämän näköinen, mutta Danae ja Kirke taisivat olla molemmat kiimassa eilen. Danae ainakin, koska siitä minulla oli todella vahvat todisteet. Nyt sitten pelkään, että molemmat ovat kantavina. Ja se taas voi johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä molempien rottien kuolemaan synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Kirke on yli vuoden ikäinen ja kooltaan erittäin pienikokoinen (eikä edes täysin terve). Yleisesti ottaen pidetään sääntönä, että rottaa ei astuteta ellei se paina yli 350 grammaa. Kirke painaa alta 250 g. Danae on myös yli vuoden, tarkkaan ottaen jotakuinkin 14 kk, ja on saanut jo yhden poikueen. Eli ei siltä kannalta katsottuna mikään iso ongelma, eihän? No, ei olisi, ellei musta kaunottareni olisi melkein kuollut ensimmäiseen synnytykseensä. Danaella jäi yksi sikiö jumiin synnytyskanavaan. Eli yksi poikanen jäi syntymättä. Danae sai tämän lopulta synnytettyä, mutta oli kolme päivää todella heikkona. Itse asiassa on melkoinen ihme, että Danae ylipäätään selvisi hengissä. Että ei kenelläkään satu olemaan mitään poppakonsteja millä saisi rottien raskauden keskeytettyä?
Ja jotta hyvät uutiset jatkuisivat, niin juttelin tuossa Tiinan kanssa. Olin viime viikolla käynyt siellä Tuikkeen lopetuksen takia, ja sain sitten pallotella siellä aivan ihania pieniä black ja buff rex-poikia. Kaksiviikkoisia, vasta silmänsä avanneita ihanuuksia. Ja oli hieman puhetta, että näistä yksi tai kaksi voisi ehkä muuttaa minun luokseni. Nyt Tiina kuitenkin ilmoitti perustavansa oman uroslauman. Eli se siitä sitten, en saa niitä kahta pientä vauvaa, joihin rakastuin aivan päätäpahkaa. Harmittaa.
Ylipäätään tämän päivän tapahtumat ovat sellaisia, että minua harmittaa, ärsyttää ja vituttaa aivan suunnattomasti.
maanantai 8. elokuuta 2011
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Näyttelyt tulevat taas!
Kesä on rottailujen kannalta rauhallista aikaa. Mutta kohta on taas syksy ja ensimmäisten näyttelyiden ilmoittautumisia tehdään parhaimmillaan. Ensimmäisenä on vuorossa Halikko ja LSKGYn elonäyttely 27.8. ja heti sen jälkeen on PiNan elonäyttely 3.9. Sitä ennen kuitenkin pitää tosiaan ensin päättää mitkä rotat ilmoittaa näyttelyyn ja ilmoittaa ne sinne.
PiNan näyttelyn kohdalla asia on aika selvä. Sinne lähtee vain ja ainoastaan Kelmi. Ja sekin vain jos saan jonkun kuskaamaan sen sinne. PiNan näyttelymaksut kun ovat vähän liian isot opiskelijan budjetille. LSKGY sen sijaan on toinen asia. Sinne lähtee Kelmin lisäksi Lotus ja Lorca, sekä Taika veteraanina pettiin. Lisäksi mietin että pitäisikö ilmoittaa Eros ja Ajax pettiin, jossa ne ovat aiemmin keränneet A-arvosteluja sekä kunniamainintoja. Ja jonkun erikoispalkinnonkin. Ja sitten on tietenkin Danae, joka lähtee ainakin agilityyn, mutta olisiko tällä mahdollisuutta petissä tai jopa virallisissa? Kas siinäpä mietittävää joksikin aikaa.
Ja sitten kun näyttelyyn lähtijät on päätetty, pitää aloittaa näyttelyyn valmistautuminen. Ensin arvioidaan lähtijöiden kunto. Kuinka pahasti rotat ovatkaan kesäkunnossa. Ja sitten aloitetaan ruokinnassa maksalaatikko- ja pinaatti- sekä parsakaalikuuri että rotat saisivat rautaa. Ja toivotaan että rautakuuri ehtii tehota ja rottien väri paranee. Ja sitten aloitetaan rottien pesu ja kuuraus, kynsien leikkuu, häntien rasvaus... Häntiä saa rasvata joka päivä näyttelyyn asti, että ne ovat puhtaat ja pehmeät näyttelypäivänä.
Ja tällä kertaa pitää rotat saada näyttelykuntoon viikkoa ennen varsinaista näyttelyä. Lupauduin nimittäin pitämään esittelypäivän kesyrotista Turun Lemmikkiasemalla. Paikallinen eläintarvikekauppa siis. Ollaan paikalla muutama tunti rottien kanssa, ihmiset saavat rapsutella näitä yltiösosiaalisia, huomionkipeitä otuksiani ja minä selitän ääneni käheäksi siitä, miten kesyrotat ovat kivoja, sosiaalisia ja älykkäitä lemmikkejä, jotka asuvat häkeissä ja syövät melkein mitä tahansa, mutta pääasiassa siemensekoitusta tai niille tarkoitettuja pellettejä... Pitäisiköhän kirjoittaa joku sivun verran FAQ-juttuja paperille ja printata niitä nivaska?
Tuntuu hassulta - ja todella surulliselta - lähteä näyttelyyn ilman Tuiketta, Sigyniä, Seitaa, Freyaa... Ja Hiittä. Mutta rottien elinikä on tunnetusti lyhyt, vaikka sitä miten toivoisi niiden pysyvän luonamme pidempään. Varsinkin niiden kaikkein rakkaimpien. Mutta elämä jatkuu ja uudet tähdet astuvat lavalle. Halikossa nähdään miten Lotus ja Lorca pärjäävät, samoin kuin Elinalla sijoituksessa oleva Kielo. Ja ehkä Tiinalla on tiedossa joku uusi tähti joka astuu laumaamme ja sydämeeni.
PiNan näyttelyn kohdalla asia on aika selvä. Sinne lähtee vain ja ainoastaan Kelmi. Ja sekin vain jos saan jonkun kuskaamaan sen sinne. PiNan näyttelymaksut kun ovat vähän liian isot opiskelijan budjetille. LSKGY sen sijaan on toinen asia. Sinne lähtee Kelmin lisäksi Lotus ja Lorca, sekä Taika veteraanina pettiin. Lisäksi mietin että pitäisikö ilmoittaa Eros ja Ajax pettiin, jossa ne ovat aiemmin keränneet A-arvosteluja sekä kunniamainintoja. Ja jonkun erikoispalkinnonkin. Ja sitten on tietenkin Danae, joka lähtee ainakin agilityyn, mutta olisiko tällä mahdollisuutta petissä tai jopa virallisissa? Kas siinäpä mietittävää joksikin aikaa.
Ja sitten kun näyttelyyn lähtijät on päätetty, pitää aloittaa näyttelyyn valmistautuminen. Ensin arvioidaan lähtijöiden kunto. Kuinka pahasti rotat ovatkaan kesäkunnossa. Ja sitten aloitetaan ruokinnassa maksalaatikko- ja pinaatti- sekä parsakaalikuuri että rotat saisivat rautaa. Ja toivotaan että rautakuuri ehtii tehota ja rottien väri paranee. Ja sitten aloitetaan rottien pesu ja kuuraus, kynsien leikkuu, häntien rasvaus... Häntiä saa rasvata joka päivä näyttelyyn asti, että ne ovat puhtaat ja pehmeät näyttelypäivänä.
Ja tällä kertaa pitää rotat saada näyttelykuntoon viikkoa ennen varsinaista näyttelyä. Lupauduin nimittäin pitämään esittelypäivän kesyrotista Turun Lemmikkiasemalla. Paikallinen eläintarvikekauppa siis. Ollaan paikalla muutama tunti rottien kanssa, ihmiset saavat rapsutella näitä yltiösosiaalisia, huomionkipeitä otuksiani ja minä selitän ääneni käheäksi siitä, miten kesyrotat ovat kivoja, sosiaalisia ja älykkäitä lemmikkejä, jotka asuvat häkeissä ja syövät melkein mitä tahansa, mutta pääasiassa siemensekoitusta tai niille tarkoitettuja pellettejä... Pitäisiköhän kirjoittaa joku sivun verran FAQ-juttuja paperille ja printata niitä nivaska?
Tuntuu hassulta - ja todella surulliselta - lähteä näyttelyyn ilman Tuiketta, Sigyniä, Seitaa, Freyaa... Ja Hiittä. Mutta rottien elinikä on tunnetusti lyhyt, vaikka sitä miten toivoisi niiden pysyvän luonamme pidempään. Varsinkin niiden kaikkein rakkaimpien. Mutta elämä jatkuu ja uudet tähdet astuvat lavalle. Halikossa nähdään miten Lotus ja Lorca pärjäävät, samoin kuin Elinalla sijoituksessa oleva Kielo. Ja ehkä Tiinalla on tiedossa joku uusi tähti joka astuu laumaamme ja sydämeeni.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Pilkkuja kerrakseen!
Rottalan elämässä sattuu ja tapahtuu. Uusia rottia tulee, ja vanhoja rakkaita otuksia lähtee. Lotus ja Lorca saapuivat täyttämään Argosin, Castorin ja nyt Tuikkeen jättämää isoa aukkoa häkeissä. Mutta varsinkin Tuikkeen poislähtö oli minulle itselleni todella vaikea paikka, vaikka olen jo tavallaan tottunut rottien lopetuksiin ja siihen, että ne eivät ehkä olekaan luonani kovin pitkää aikaa. Tuike kuitenkin onnistui repimään auki monta jo umpeutuneeksi luulemaani haavaa ja itkin enemmän kuin ehkä ketään toista rottaa, ehkä Peikkoa lukuunottamatta. Mutta samalla itkin myös muita menettämiäni rottia ja ehkä samalla purkautui myös muita itkemättä jääneitä asioita.
Ja mitä Tuikkeen lopetukseen tulee, niin olinhan minä siihen varautunut. Tavallaan. Mutta yllätyksenä se silti tuli. Olin huolestuneena seurannut Tuikkeen äkäisesti kasvavaa nisäkasvainta ja lopulta Tiinan palattua Turkuun pistin hänelle viestiä, että ehkä olisi aika...? Loppujen lopuksi Tuike lähti sitten jo samana iltana. Itse lopetus sujui nopeasti ja huomasi selvästi, että Tuikkeella oli keuhkot kunnossa. Mummelilla ei tainnut koskaan olla pientä nuhaa kummempia hengityselinsairauksia. Mutta ennen lopetusta huomasi selvästi, että kauniilla russian bluellani ei ollut kaikki hyvin. Yleensä vilkas Tuike halusi tutkia paikkoja Tiinan luona (Tiina asuu naapuritalossa ja on tosiaan Tuikkeen kasvattaja niin Tuike on vieraillut siellä kanssani, ja Tuike synnytti ja hoiti poikasensa Tiinan luona), mutta nyt Tuike kyhjötti sylissäni hiljaisena, kuin tietäen mitä oli tulossa.
Mutta kuten sanottua, rottia tulee ja menee. Mahdollisia tulevia rottavauvoja pääsin sitten pallottelemaan Tiinan luona. Siellä oli pieniä kaksiviikkosia sk ja rex black ja buff (?) vauvoja, joista minulle tulee kai yksi tai kaksi kikkurapoikaa. Ainakin se musta rex-poika taitaa tulla tänne aika suurella varmuudella. Ja ehkä se upean rexauksen omaava buffikin...? No, aina voi toivoa. Toisaalta Tiina puhui oman uroslauman perustamisesta ja mielisi samaa buff-urosta myös omaan laumaansa. Mutta niin ne pienet kikkurakarvat vain onnistuivat viemään sydämeni kirputtaessaan ja nuollessaan sormiani, pestessään itseään kömpelösti ja ennen kaikkea nukahtaessaan kämmenelleni... Eikä voi olla mitään suloisempaa kuin vasta-avautuneet rottavauvan silmät!
Mutta palatakseni merkinnän otsikkoon, eli Lotukseen ja Lorcaan. Nuo kaksi pientä sydämenvaltaajaa ovat olleet täällä nyt jo muutaman viikon. Ensi viikolla ne ovat jo 2 kk ikäisiä. Lorca kasvaa silmissä ja on jo varsin iso miesrotan alku. Vielä kun se oppisi, että voi sieltä mökistä tulla kokonaan ulos moikkaamaan, eikä tarvitse roikkua siitä mökin ikkunasta ja vilahtaa sisälle kun hiukan nenää sipaisee... Lotus sitten kyllä korjaa rohkeudessa veljensä puutteet. Likka vilahtaa hetkessä häkistä olkapäälle, jos vain saa siihen tilaisuuden. Ja häkin luukulle tullaan roikkumaan heti kun huomataan, että minä olen tullut siihen tyttöjä ihmettelemään. Tässä Lotus on selvästi ottanut mallia Lorusta ja Danaesta.
Seuraavaksi voisikin sitten alkaa kirjoittaa näyttelyilmoittautumisia. Halikon näyttely on kuukauden päästä ja sitä ennen täytyy saada nuo ruostuneet turkit takaisin kuosiin ja opetella poikien kanssa miten sitä käyttäydytäänkään pesulla ollessa... Toivottavasti naapurit omistavat kuulosuojaimet jos Kelmi päättää taas näyttää oopperalaulajan kykyjään. SKRÄÄÄÄK!!!
(Lopuksi vielä kuvat Lotuksesta ja Lorcasta ja niiden pilkuista.)
Ja mitä Tuikkeen lopetukseen tulee, niin olinhan minä siihen varautunut. Tavallaan. Mutta yllätyksenä se silti tuli. Olin huolestuneena seurannut Tuikkeen äkäisesti kasvavaa nisäkasvainta ja lopulta Tiinan palattua Turkuun pistin hänelle viestiä, että ehkä olisi aika...? Loppujen lopuksi Tuike lähti sitten jo samana iltana. Itse lopetus sujui nopeasti ja huomasi selvästi, että Tuikkeella oli keuhkot kunnossa. Mummelilla ei tainnut koskaan olla pientä nuhaa kummempia hengityselinsairauksia. Mutta ennen lopetusta huomasi selvästi, että kauniilla russian bluellani ei ollut kaikki hyvin. Yleensä vilkas Tuike halusi tutkia paikkoja Tiinan luona (Tiina asuu naapuritalossa ja on tosiaan Tuikkeen kasvattaja niin Tuike on vieraillut siellä kanssani, ja Tuike synnytti ja hoiti poikasensa Tiinan luona), mutta nyt Tuike kyhjötti sylissäni hiljaisena, kuin tietäen mitä oli tulossa.
Mutta kuten sanottua, rottia tulee ja menee. Mahdollisia tulevia rottavauvoja pääsin sitten pallottelemaan Tiinan luona. Siellä oli pieniä kaksiviikkosia sk ja rex black ja buff (?) vauvoja, joista minulle tulee kai yksi tai kaksi kikkurapoikaa. Ainakin se musta rex-poika taitaa tulla tänne aika suurella varmuudella. Ja ehkä se upean rexauksen omaava buffikin...? No, aina voi toivoa. Toisaalta Tiina puhui oman uroslauman perustamisesta ja mielisi samaa buff-urosta myös omaan laumaansa. Mutta niin ne pienet kikkurakarvat vain onnistuivat viemään sydämeni kirputtaessaan ja nuollessaan sormiani, pestessään itseään kömpelösti ja ennen kaikkea nukahtaessaan kämmenelleni... Eikä voi olla mitään suloisempaa kuin vasta-avautuneet rottavauvan silmät!
Mutta palatakseni merkinnän otsikkoon, eli Lotukseen ja Lorcaan. Nuo kaksi pientä sydämenvaltaajaa ovat olleet täällä nyt jo muutaman viikon. Ensi viikolla ne ovat jo 2 kk ikäisiä. Lorca kasvaa silmissä ja on jo varsin iso miesrotan alku. Vielä kun se oppisi, että voi sieltä mökistä tulla kokonaan ulos moikkaamaan, eikä tarvitse roikkua siitä mökin ikkunasta ja vilahtaa sisälle kun hiukan nenää sipaisee... Lotus sitten kyllä korjaa rohkeudessa veljensä puutteet. Likka vilahtaa hetkessä häkistä olkapäälle, jos vain saa siihen tilaisuuden. Ja häkin luukulle tullaan roikkumaan heti kun huomataan, että minä olen tullut siihen tyttöjä ihmettelemään. Tässä Lotus on selvästi ottanut mallia Lorusta ja Danaesta.
Seuraavaksi voisikin sitten alkaa kirjoittaa näyttelyilmoittautumisia. Halikon näyttely on kuukauden päästä ja sitä ennen täytyy saada nuo ruostuneet turkit takaisin kuosiin ja opetella poikien kanssa miten sitä käyttäydytäänkään pesulla ollessa... Toivottavasti naapurit omistavat kuulosuojaimet jos Kelmi päättää taas näyttää oopperalaulajan kykyjään. SKRÄÄÄÄK!!!
(Lopuksi vielä kuvat Lotuksesta ja Lorcasta ja niiden pilkuista.)
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Hyvästi jää, rakkahin
R.I.P. FinCh MP-10 Betsaida *******, "Tuike" 7.2.2009 - 29.7.2011
Tuo tuulikello minun haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.
Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.
Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.
Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi
Jäljelle jäivät vain kauniit muistot ja syvä kaipaus.
Tuo tuulikello minun haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.
Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.
Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.
Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi
Jäljelle jäivät vain kauniit muistot ja syvä kaipaus.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Elämää, ei sen enempää
Rottalan elämä tuntuu taas asettuneen urilleen. Kelmi, Eros ja Ajax ovat ottaneet Lorcan hyvin vastaan, eikä tyttöhäkissä kiusata Lotusta lainkaan. Lotus itse on rohkaistunut valtavasti siitä mitä se tullessaan oli ja tyttö käy jo itse tutkimassa sormiani ja tulee luukulle muiden mukana kun menen tyttöjä katsomaan. Itse asiassa Lotus on jo niin rohkea ja vilkas, että se juoksee sujuvasti käsivarttani pitkin olkapäälleni. Ja sylissä on hirveän kivaa ja usein Lotus raksuttaakin olkapäälläni tyytyväisenä.
Lorca sen sijaan on nykyään hieman arempi eikä oikein tahdo tulla syliin. Uskoisin pojasta kuitenkin tulevan ennen pitkää samanlaisen sylivauvan kuin muistakin uroksistani. Tai ainakin paremmin sylissä viihtyvän.
Hiisi taas on alkanut seurata veljensä Peikon jälkiä ja repii rupea pois kyljessään olevasta haavasta. Tai saattaahan se olla Tierakin joka sitä rupea repii, koska tuo haava on enemmän selässä kuin kyljessä. Huolestuttavaahan tuo käytös on, etenkin koska Peikko lopetettiin tuon takia. Aika pinnallinen tuo haava on, lähinnä siitä puuttuu ihon ylin kerros, mutta ei se mukavalta näytä. Olen hoitanut tuota haavaa putsaamalla (betadine) ja laittamalla puhdistetun haava-alueen päälle Terra-polya. Sen enempää en osaa juuri nyt tehdä. Jos tuo jatkuu, täytynee viedä Hiisi eläinlääkäriin. Tiedä sitten mitä eläinlääkärikään tuossa pystyy auttamaan.
Lorca sen sijaan on nykyään hieman arempi eikä oikein tahdo tulla syliin. Uskoisin pojasta kuitenkin tulevan ennen pitkää samanlaisen sylivauvan kuin muistakin uroksistani. Tai ainakin paremmin sylissä viihtyvän.
Hiisi taas on alkanut seurata veljensä Peikon jälkiä ja repii rupea pois kyljessään olevasta haavasta. Tai saattaahan se olla Tierakin joka sitä rupea repii, koska tuo haava on enemmän selässä kuin kyljessä. Huolestuttavaahan tuo käytös on, etenkin koska Peikko lopetettiin tuon takia. Aika pinnallinen tuo haava on, lähinnä siitä puuttuu ihon ylin kerros, mutta ei se mukavalta näytä. Olen hoitanut tuota haavaa putsaamalla (betadine) ja laittamalla puhdistetun haava-alueen päälle Terra-polya. Sen enempää en osaa juuri nyt tehdä. Jos tuo jatkuu, täytynee viedä Hiisi eläinlääkäriin. Tiedä sitten mitä eläinlääkärikään tuossa pystyy auttamaan.
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Lotus & Lorca
Joko siitä on viikko, kun nuo pienet pilkkupeput muuttivat tänne? Taitaa se olla. Ja tässä reilun viikon aikana pienet ovat kasvaneet ja vahvistuneet aivan silmissä.
Ja minä kun vannoin, että tänne ei tule koskaan, ei ikinä, yhtäkään variegatedia. Tosin, niin vannoin myös pointedeista, eikä niitä ole täällä vielä näkynyt. Siis vielä. No, sitten kävin tuossa puolitoista viikkoa sitten katsomassa yksiä rotanpoikasia, kahta poikuetta itse asiassa. Olivat syntyneet samana päivänä ja olivat kasvaneet neljän rottanaaraan hellässä huomassa isossa terrassa. Joo, tiedän, terraario ei ole rotille kaikkein paras paikka, mutta kyse ei ole minun rotistani, ja olen kyllä asiasta sanonut. No, poikasia syntyi yhteensä 21 ja niitä hoitamassa oli neljä naarasta, joista kaksi oli mummeleita, jotka siis myös ryhtyivät imettämään poikasia. En tiedä kuinka monessa pesässä poikaset olivat, mutta kun niiden silmät aukesivat, niin vilinää riitti!
No, joka tapauksessa kävin vilkaisemassa vauvoja joita oli berkshireä ja badgeria ja joukossa oli yksi tosi hyvä irish-vauvakin, ja tottakai sitä variegatedia. Poikalaumasta huomioni kiinnittyi hyvän väriseen pikkupoikaan ja käsiteltäessä tämä oli sekä rauhallinen että varsinainen vintiö - ja tätä samanaikaisesti! Varsin hurmaava tapaus siis. Varasin sitten pojan ja sovin tulevani hakemaan tätä parin päivän päästä. Varasin näin itselleni parin päivän mietintäajan.
Kun sitten menin hakemaan poikaa sain vastaani varsin hätääntyneen myyjän, sillä hän oli puoli tuntia aiemmin luovuttanut kaksi variegated-tyttöstä uuteen kotiinsa. Mutta hän ei muistanut tarkkaan, minkä rotan olin varannut ja oli siksi huolissaan siitä, että oliko hän vahingossa antanut minun rottani pois. No, onneksi minun vauvani oli poika. Ja kävin vielä huvin vuoksi tyttövauvoja moikkaamassa ja löysin aiemmin selvästi huomaamatta jääneen todella hyvännäköisen variegated-tytön. No, arvatahan saattaa, että mukaanhan se sitten lähti. Pienen pähkäilyn jälkeen tyttö pakattiin mukanani tuomaani kuljetusboksiin ja poika hätäratkaisuna karkkilaatikkoon.
No, koska olen Tiinan kanssa puhunut siitä, että häneltä tulee jossain vaiheessa pari poikaa sijoitukseen ja nämä sitten laitettaisiin Hiiden laumaan, piti hetki miettiä, että kumpaan laumaan Lorcaksi nimeämäni pikkupoika laitettaisiin. Hain sitten kokeeksi Kelmin häkistään ja annoin Kelmin tutustua Lorcaan sylissäni. Kun tutustuminen meni hyvin, laitoin ne samaan kuljetusboksiin jossa Kelmi lähinnä ignoorasi pienempänsä. Joten ei muuta kuin häkkiin ja tiukka vahtiminen. No, sinnehän se vauva sujahti ilman mitään sen suurempia kurmotuksia. Yhtä sujuvasti se sitten sujahtaa häkin pinnojen välistä... Yhtenä yönä löysin sen kolmelta aamulla reippailemassa häkin katolla ja toisen kerran se roikkui häkin sivulla. Mutta aina se on palannut häkin sisäpuolelle.
Lotus, eli Lorcan sisko, on sitten hiukan varovaisempi tapaus. Varsinainen vinkuiita siis. Tämä kiljuu ja vinkuu ja piippaa kun kosken siihen, tai vaikka en koskekaan. Ja tälläkin kertaa Danaella, joka on siis tyttölauman nykyinen pomo, oli sanansa sanottavana, mutta meni ehkä kolme tai neljä päivää, niin Lotus oli hyväksytty laumaan. Vieläkin se kyllä nukkuu välillä eri paikassa kuin muut, mutta Tuike ja Taika, lauman vanhimmat jäsenet, tuntuvat olevan Lotuksen tukena ja lohtuna. No, sylittely ja käsittely tekevät lähes joka rotasta kesyn, niin myös Lotuksesta. Vaikka protestipiippauksia kuuluukin ja hätäkakkoja riittää... Olen jo muutaman kerran päässyt suihkuun siitä syystä.
Lasten viralliset nimet ovat muuten Luftschlössen Bauen (Lorca) ja Locker vom Hocker (Lotus). Nimet ovat saksalaisia sanontoja ja tarkoittavat Pilvilinnan rakentajaa eli Taivaanrannan Maalaria sekä Helppoa Nakkia (Piece of cake).
Ja tässä vielä kuva vauvoista:
Ja minä kun vannoin, että tänne ei tule koskaan, ei ikinä, yhtäkään variegatedia. Tosin, niin vannoin myös pointedeista, eikä niitä ole täällä vielä näkynyt. Siis vielä. No, sitten kävin tuossa puolitoista viikkoa sitten katsomassa yksiä rotanpoikasia, kahta poikuetta itse asiassa. Olivat syntyneet samana päivänä ja olivat kasvaneet neljän rottanaaraan hellässä huomassa isossa terrassa. Joo, tiedän, terraario ei ole rotille kaikkein paras paikka, mutta kyse ei ole minun rotistani, ja olen kyllä asiasta sanonut. No, poikasia syntyi yhteensä 21 ja niitä hoitamassa oli neljä naarasta, joista kaksi oli mummeleita, jotka siis myös ryhtyivät imettämään poikasia. En tiedä kuinka monessa pesässä poikaset olivat, mutta kun niiden silmät aukesivat, niin vilinää riitti!
No, joka tapauksessa kävin vilkaisemassa vauvoja joita oli berkshireä ja badgeria ja joukossa oli yksi tosi hyvä irish-vauvakin, ja tottakai sitä variegatedia. Poikalaumasta huomioni kiinnittyi hyvän väriseen pikkupoikaan ja käsiteltäessä tämä oli sekä rauhallinen että varsinainen vintiö - ja tätä samanaikaisesti! Varsin hurmaava tapaus siis. Varasin sitten pojan ja sovin tulevani hakemaan tätä parin päivän päästä. Varasin näin itselleni parin päivän mietintäajan.
Kun sitten menin hakemaan poikaa sain vastaani varsin hätääntyneen myyjän, sillä hän oli puoli tuntia aiemmin luovuttanut kaksi variegated-tyttöstä uuteen kotiinsa. Mutta hän ei muistanut tarkkaan, minkä rotan olin varannut ja oli siksi huolissaan siitä, että oliko hän vahingossa antanut minun rottani pois. No, onneksi minun vauvani oli poika. Ja kävin vielä huvin vuoksi tyttövauvoja moikkaamassa ja löysin aiemmin selvästi huomaamatta jääneen todella hyvännäköisen variegated-tytön. No, arvatahan saattaa, että mukaanhan se sitten lähti. Pienen pähkäilyn jälkeen tyttö pakattiin mukanani tuomaani kuljetusboksiin ja poika hätäratkaisuna karkkilaatikkoon.
No, koska olen Tiinan kanssa puhunut siitä, että häneltä tulee jossain vaiheessa pari poikaa sijoitukseen ja nämä sitten laitettaisiin Hiiden laumaan, piti hetki miettiä, että kumpaan laumaan Lorcaksi nimeämäni pikkupoika laitettaisiin. Hain sitten kokeeksi Kelmin häkistään ja annoin Kelmin tutustua Lorcaan sylissäni. Kun tutustuminen meni hyvin, laitoin ne samaan kuljetusboksiin jossa Kelmi lähinnä ignoorasi pienempänsä. Joten ei muuta kuin häkkiin ja tiukka vahtiminen. No, sinnehän se vauva sujahti ilman mitään sen suurempia kurmotuksia. Yhtä sujuvasti se sitten sujahtaa häkin pinnojen välistä... Yhtenä yönä löysin sen kolmelta aamulla reippailemassa häkin katolla ja toisen kerran se roikkui häkin sivulla. Mutta aina se on palannut häkin sisäpuolelle.
Lotus, eli Lorcan sisko, on sitten hiukan varovaisempi tapaus. Varsinainen vinkuiita siis. Tämä kiljuu ja vinkuu ja piippaa kun kosken siihen, tai vaikka en koskekaan. Ja tälläkin kertaa Danaella, joka on siis tyttölauman nykyinen pomo, oli sanansa sanottavana, mutta meni ehkä kolme tai neljä päivää, niin Lotus oli hyväksytty laumaan. Vieläkin se kyllä nukkuu välillä eri paikassa kuin muut, mutta Tuike ja Taika, lauman vanhimmat jäsenet, tuntuvat olevan Lotuksen tukena ja lohtuna. No, sylittely ja käsittely tekevät lähes joka rotasta kesyn, niin myös Lotuksesta. Vaikka protestipiippauksia kuuluukin ja hätäkakkoja riittää... Olen jo muutaman kerran päässyt suihkuun siitä syystä.
Lasten viralliset nimet ovat muuten Luftschlössen Bauen (Lorca) ja Locker vom Hocker (Lotus). Nimet ovat saksalaisia sanontoja ja tarkoittavat Pilvilinnan rakentajaa eli Taivaanrannan Maalaria sekä Helppoa Nakkia (Piece of cake).
Ja tässä vielä kuva vauvoista:
torstai 14. heinäkuuta 2011
Heinäkuun helteet
Olen huomannut tottuneeni rottien hajuun. Mutta aina välillä sitä saa itsekin huomata, että kyllä, rotat voivat haista hyvinkin pahalle. Kuten nyt, kun häkkien viikkosiivous jäi väliin lähtiessäni ex tempore-reissulle Ahvenanmaalle muutamaksi päiväksi. Rotat siis kyllä helposti pärjäävät yksin yhden viikonlopun mittaisen ajanjakson, mutta en minä silti mielelläni niitä yksin jätä.
Kotiin palattuani kuitenkin huomasin mitä heinäkuun hellelukemat ja siivoamatta jäänyt häkki (eli vaihtamatta jääneet riippumatot ja kangaspedit) voivatkaan yhdessä tehdä. Hajuhaitta oli siis huomattava. Kuitenkin häkkien varsinainen peseminen jäi tulevalle viikonlopulle, jolloin olen toivon mukaan kotona. Ainakin yhtenä päivänä.
Tuikkeen kasvain tuntuu vain kasvavan. Kauniin ryssäni aika alkaa selvästi olla lopussa, ja pitää luultavasti lopettaa kun Tiina palaa takaisin Turkuun. Harmittaa.
Toisaalta löysin vahingossa todella suloisen pienen black variegated-pojan. Ja varasin vauvelin. Kieloksi ristitty bew kun ei sopeutunut tyttölaumaan, niin voi kai kokeilla jos jompaan kumpaan poikalaumaan saisi sijoitettua yhden uuden vauvan. Minä, joka vannoin, että en ikinä ota variegatedia, olen hankkimassa oman pilkkupyllyn. Seuraavaksi varmaan hankin pointillisen? Toisaalta sitten Tiina haluaisi sijoittaa minun luokseni omia kasvattejaan, mutta en ole hänestä kuullut vähään aikaan yhtään mitään. Tässä pitäisi siis tehdä päätös haenko sen vari-vauvan vai enkö hae. Ongelmia, ongelmia...
Kotiin palattuani kuitenkin huomasin mitä heinäkuun hellelukemat ja siivoamatta jäänyt häkki (eli vaihtamatta jääneet riippumatot ja kangaspedit) voivatkaan yhdessä tehdä. Hajuhaitta oli siis huomattava. Kuitenkin häkkien varsinainen peseminen jäi tulevalle viikonlopulle, jolloin olen toivon mukaan kotona. Ainakin yhtenä päivänä.
Tuikkeen kasvain tuntuu vain kasvavan. Kauniin ryssäni aika alkaa selvästi olla lopussa, ja pitää luultavasti lopettaa kun Tiina palaa takaisin Turkuun. Harmittaa.
Toisaalta löysin vahingossa todella suloisen pienen black variegated-pojan. Ja varasin vauvelin. Kieloksi ristitty bew kun ei sopeutunut tyttölaumaan, niin voi kai kokeilla jos jompaan kumpaan poikalaumaan saisi sijoitettua yhden uuden vauvan. Minä, joka vannoin, että en ikinä ota variegatedia, olen hankkimassa oman pilkkupyllyn. Seuraavaksi varmaan hankin pointillisen? Toisaalta sitten Tiina haluaisi sijoittaa minun luokseni omia kasvattejaan, mutta en ole hänestä kuullut vähään aikaan yhtään mitään. Tässä pitäisi siis tehdä päätös haenko sen vari-vauvan vai enkö hae. Ongelmia, ongelmia...
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Ensimmäinen oma sijoitusrottani
Hain joku viikko sitten laumani jatkeeksi piskuisen bew-tytön. Tytön suku on taustoiltaan oikeastaan puhtaasti Jenni Ahtolan kasvatteja, mutta Jenni ei kuitenkaan ollut vaavin kasvattaja. Tästä syystä Tiina pyysi, että en pitäisi tyttöä, sillä Tiina haluaisi sijoittaa minulle sekä naaraita että uroksia. Ja tämä pieni sitten omistaa niin erilaisen bakteerikannan, että se voisi tuoda Tiinan kasvateille sellaisia tauteja, joita nämä eivät pysty käsittelemään.
Jouduin siis miettimään omaa laumarakennettani ja jaksamistani, kuinka monta rottaa pystyn pitämään ja niin edelleen. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että pienelle, pehmoiselle vauvalle piti etsiä sijoituskoti. Ja tänään vein vaavini, viimeiset päivät myös vintiöksi kutsutun kaunokaisen, Helsinkiin.
Harmittaa ja surettaa, vaikka tiedän, että päätös oli oikea. Tuntuu pahalta luopua yhdestäkään rotasta, edes tällä tavalla. Ja kuitenkin mietin samalla, että jaksankohan oikeasti näin monen rotan kanssa? Voivatko rottani hyvin, käsittelenkö niitä tarpeeksi? Pitäisikö minun sittenkin pienentää laumakokoani, kenties luopua jommasta kummasta sukupuolesta kokonaan? Pitää korkeintaan neljää tai viittä rottaa? Uroksia on tällä hetkellä 3 + 2, naaraita 8. Uroslauman nuorin jäsen on Kelmi, joka on kohta sekin vuoden ikäinen. Hiisi on ensi kuussa puolitoistavuotias. Hiiden emo, Taika, on naaraslauman matriarkka, mutta ei johtaja. Siinä roolissa taitaa olla Danae. Taika on syyskuussa 2-vuotias. Naaraslauman nuorimmat ovat sitten Hera, Rätti ja Riepu. Ja nekin ovat jo yli puolivuotiaita. Pojat eivät ole enää poikia, vaan papparaisia jo, vaikka vain Hiisi alkaa vähitellen esitellä vanhusmaisia piirteitä.
Surullista, miten laumat vanhenee. Se tuo mukanaan rottien vähittäisen poistumisen, mikä on aina yhtä vaikea paikka. Joka kerta menettää yhden rakkaansa, ja samalla osan sydämestään.
Jouduin siis miettimään omaa laumarakennettani ja jaksamistani, kuinka monta rottaa pystyn pitämään ja niin edelleen. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että pienelle, pehmoiselle vauvalle piti etsiä sijoituskoti. Ja tänään vein vaavini, viimeiset päivät myös vintiöksi kutsutun kaunokaisen, Helsinkiin.
Harmittaa ja surettaa, vaikka tiedän, että päätös oli oikea. Tuntuu pahalta luopua yhdestäkään rotasta, edes tällä tavalla. Ja kuitenkin mietin samalla, että jaksankohan oikeasti näin monen rotan kanssa? Voivatko rottani hyvin, käsittelenkö niitä tarpeeksi? Pitäisikö minun sittenkin pienentää laumakokoani, kenties luopua jommasta kummasta sukupuolesta kokonaan? Pitää korkeintaan neljää tai viittä rottaa? Uroksia on tällä hetkellä 3 + 2, naaraita 8. Uroslauman nuorin jäsen on Kelmi, joka on kohta sekin vuoden ikäinen. Hiisi on ensi kuussa puolitoistavuotias. Hiiden emo, Taika, on naaraslauman matriarkka, mutta ei johtaja. Siinä roolissa taitaa olla Danae. Taika on syyskuussa 2-vuotias. Naaraslauman nuorimmat ovat sitten Hera, Rätti ja Riepu. Ja nekin ovat jo yli puolivuotiaita. Pojat eivät ole enää poikia, vaan papparaisia jo, vaikka vain Hiisi alkaa vähitellen esitellä vanhusmaisia piirteitä.
Surullista, miten laumat vanhenee. Se tuo mukanaan rottien vähittäisen poistumisen, mikä on aina yhtä vaikea paikka. Joka kerta menettää yhden rakkaansa, ja samalla osan sydämestään.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Voihan rotta!
Noniin. Hieno suunnitelmani päivittää rottien kuulumisia edes hieman useammin kuin aiemmin kaatui heti alkuunsa. Anteeksi siitä. Tarakin ehti lähteä luotani oltuaan täällä vain viikon, enkä muistanut päivittää edes sitä.
Ja kuitenkin käyn täällä lähes päivittäin. Kirjoittamisen aloittamisessa on vain se jokin kynnys, se "ei meillä kuitenkaan ole tapahtunut mitään mielenkiintoista." Mutta onhan sitä. Tara lähti koska se yritti syödä rottani. Hiiden nahkaan jopa tuli reikiä tästä syystä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Tara lähti luotani paikkaan, jossa se saa asua loppuelämänsä ajan.
Ja tämänkin jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Surullista, koska Argos ja Castor jouduttiin lopettamaan. Castor oli selvästi kipeä, eikä se laihtunut vaan lihoi jatkuvasti. Aloin epäillä pojalla olevan diabeteksen, tai sitten jonkinlaisen munuaisten toimintahäiriön. Lisäksi pojalla oli selvästi kipuja, joista miun ihanan kanelipullapojan ei tarvitse enää kärsiä. Argosilla taas oli myco. Kaikki rottaharrastajat tietävät mitä se tarkoittaa.
Mutta surullisten asioiden vastapainoksi kuuluu sitten jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulisi. Löysin nimittäin eräältä puska/ruokakasvattajalta täältä Turun suunnalta yhden aivan syötävän suloisen bew-vauvan. Ja tytön vieläpä. Hain siis lapsen itselleni. Mutta Danae, Hera ja Loru eivät hyväksyneet vauvaa, joten lähden huomenna viemään vintiön Helsinkiin sijoituskotiin. Jos hyvin käy, voin astuttaa sen ennen vuodenvaihdetta ja saada lisää bew-vauvoja. :) Tuossa värissä vain on jotain niin upeaa.
Suomen rottamaailmaan on lisäksi tullut uusia tulokkaita Sinin ja Elinan tuotua Hollannista Marten-rottia. Kyseessä on punasilmäinen ja mustakarvainen muunnos, jota ei siis ole aiemmin ollut Suomessa. Haaveilen saavani yhden tällaisen luokseni asumaan, ja luultavasti näin tuleekin tapahtumaan. Sinille ja Elinalle kun on syntynyt jo 26 marten-vauvaa, jotka kaikki kaipaavat uutta kotia. Mutta koska kyse on uudesta muunnoksesta, niin kaikki nämä vauvat sijoitetaan, eikä yhtäkään myydä. Periaatteessa voisin harkita kasvattavani martenia sen mustan sijaan. Kaikki kun tuntuvat korostavan sitä, miten vaikea muunnos musta on. "Sen kanssa saa hakata päätään seinään." Toisaalta, sitä tuntuvat olevan kaikki muunnokset, mitä kasvattajia kuuntelee. Mutta ehkä kirjoitan kasvatusajatuksista ihan oman päivityksen joku päivä.
Lisäksi pitää ehkä mainita, että nypin Heran turkin näyttelykuosiin kun tytöllä näytti olevan varsin kuumat oltavat näin kesähelteillä. Lopputuloksena oli ihanan pehmeä pumpuliturkki kauniilla rexauksella. Ja Tuikkeen kasvain on kasvanut, mutta ei haittaa vielä Tuikkeen liikkeitä. Sen sijaan helteet ovat rasittaneet Tuiketta, joka tuntuu tätä nykyä lähinnä lepäilevän. Taika sen sijaan lähestyy 2-vuotissyntymäpäiväänsä huippukuntoisena, mummeli kyllä tykkää lepäillä, mutta käy silloin tällöin hölkällä juoksupyörässä. Ja kasvaimista tai hengitystieongelmista ei ole merkkiäkään (*koputtaa puuta*). Jos Taika-mummeli on vielä elokuussa näin hyvässä kunnossa pääsee Taika mukaan elokuun näyttelyyn. Danaekin pääsee mukaan, tältä puuttuu vain muutama piste AgiCh-arvosta.
Mutta ensin on pitkä, ihana kesäloma.
Ja kuitenkin käyn täällä lähes päivittäin. Kirjoittamisen aloittamisessa on vain se jokin kynnys, se "ei meillä kuitenkaan ole tapahtunut mitään mielenkiintoista." Mutta onhan sitä. Tara lähti koska se yritti syödä rottani. Hiiden nahkaan jopa tuli reikiä tästä syystä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Tara lähti luotani paikkaan, jossa se saa asua loppuelämänsä ajan.
Ja tämänkin jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Surullista, koska Argos ja Castor jouduttiin lopettamaan. Castor oli selvästi kipeä, eikä se laihtunut vaan lihoi jatkuvasti. Aloin epäillä pojalla olevan diabeteksen, tai sitten jonkinlaisen munuaisten toimintahäiriön. Lisäksi pojalla oli selvästi kipuja, joista miun ihanan kanelipullapojan ei tarvitse enää kärsiä. Argosilla taas oli myco. Kaikki rottaharrastajat tietävät mitä se tarkoittaa.
Mutta surullisten asioiden vastapainoksi kuuluu sitten jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulisi. Löysin nimittäin eräältä puska/ruokakasvattajalta täältä Turun suunnalta yhden aivan syötävän suloisen bew-vauvan. Ja tytön vieläpä. Hain siis lapsen itselleni. Mutta Danae, Hera ja Loru eivät hyväksyneet vauvaa, joten lähden huomenna viemään vintiön Helsinkiin sijoituskotiin. Jos hyvin käy, voin astuttaa sen ennen vuodenvaihdetta ja saada lisää bew-vauvoja. :) Tuossa värissä vain on jotain niin upeaa.
Suomen rottamaailmaan on lisäksi tullut uusia tulokkaita Sinin ja Elinan tuotua Hollannista Marten-rottia. Kyseessä on punasilmäinen ja mustakarvainen muunnos, jota ei siis ole aiemmin ollut Suomessa. Haaveilen saavani yhden tällaisen luokseni asumaan, ja luultavasti näin tuleekin tapahtumaan. Sinille ja Elinalle kun on syntynyt jo 26 marten-vauvaa, jotka kaikki kaipaavat uutta kotia. Mutta koska kyse on uudesta muunnoksesta, niin kaikki nämä vauvat sijoitetaan, eikä yhtäkään myydä. Periaatteessa voisin harkita kasvattavani martenia sen mustan sijaan. Kaikki kun tuntuvat korostavan sitä, miten vaikea muunnos musta on. "Sen kanssa saa hakata päätään seinään." Toisaalta, sitä tuntuvat olevan kaikki muunnokset, mitä kasvattajia kuuntelee. Mutta ehkä kirjoitan kasvatusajatuksista ihan oman päivityksen joku päivä.
Lisäksi pitää ehkä mainita, että nypin Heran turkin näyttelykuosiin kun tytöllä näytti olevan varsin kuumat oltavat näin kesähelteillä. Lopputuloksena oli ihanan pehmeä pumpuliturkki kauniilla rexauksella. Ja Tuikkeen kasvain on kasvanut, mutta ei haittaa vielä Tuikkeen liikkeitä. Sen sijaan helteet ovat rasittaneet Tuiketta, joka tuntuu tätä nykyä lähinnä lepäilevän. Taika sen sijaan lähestyy 2-vuotissyntymäpäiväänsä huippukuntoisena, mummeli kyllä tykkää lepäillä, mutta käy silloin tällöin hölkällä juoksupyörässä. Ja kasvaimista tai hengitystieongelmista ei ole merkkiäkään (*koputtaa puuta*). Jos Taika-mummeli on vielä elokuussa näin hyvässä kunnossa pääsee Taika mukaan elokuun näyttelyyn. Danaekin pääsee mukaan, tältä puuttuu vain muutama piste AgiCh-arvosta.
Mutta ensin on pitkä, ihana kesäloma.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Tara tuli taloon
Noin viikko sitten sain sähköpostia Kodinvaihtajat ryltä. Viesti koski kolmivuotiasta belgianpaimenkoiran ja huskyn sekoitusta, joka ei tullut toimeen perheen toisen koiran kanssa. Nyt Tara-nimiselle nartulle etsittiin uutta kotia ja ennen tämän löytymistä sijaiskotia joka voisi ottaa Taran hoitoonsa vakituisen kodin löytymiseen asti. Minä vastasin viestiin ja Tara muutti eilen luokseni.
Tara on varsin kaunis, pienen suden näköinen otus. Olemukseltaan Tara muistuttaa enemmän belgaria kuin huskya, luonteesta en osaa sanoa sen enempää. Korkeuttaa tuolla on n. 60 cm ja painoa jotakuinkin 21 kiloa. Ehkä parisataa grammaa päälle.
Tara siis tuotiin luokseni eilen aamulla, n. klo 10 aikaan. Ihan ensimmäiseksi sain haukut, jotka kertoivat Taran olevan hiukan epävarma uudesta ihmisestä. Kämpässä piti ensin kiertää ja tutkia kaikki paikat, ja tietenkin rottahäkit. Ruokakaan ei tahtonut neidille maistua. Muuten eilinen meni ihan okei, käytiin parilla tunniin pituisella lenkillä, ja illalla vielä puolen tunnin iltalenkillä. Ekalla lenkillä tavattiin valkoinen paimenkoira, jolle piti vähän rähistä. Muut vastaan tulleet koirat ohitettiin jo paljon paremmin. Vähän Tara tuppaa kiskomaan hihnassa, mutta uskoisin, että tähänkin tulee korjausta kunhan ensi viikolla pääsen kunnolla kouluttamaan Taraa. Tämä viikko kun menee ihan uuteen paikkaan tutustumiseen ja uusien tapojen opetteluun.
Iltaa vasten Taran luonne alkoi tulla paremmin esiin ja häntäkin alkoi heilahdella. Huomiota Tara kaipaa varsin paljon ja rapsutusten perässä työnnetäänkin pää aika usein polvelle tai reidelle tai ihan vain käsivarren alle. Muuten tuo makoilee lähistöllä, mutta nousee heti kun minäkin nousen tai jos sanon sille jotain. Jostain syystä tunnen huonoa omatuntoa siitä, että Taralla ei ole sen enempää tekemistä täällä kämpässäni. Makuuhuoneen ovikin on kiinni suurimman osan päivästä kun en halua Taran kiusaavan tai häiritsevän poikia. Totutellaan nyt rottiin häkki kerrallaan. Tyttöjen kohdalla mielenkiinto alkaa jo lopahtaa. Eilen sai kyllä sanoa pari terävää Ei!:tä, kun likat alkoivat juosta juoksupyörässä tai muuten vaan riekkuivat häkissä. Eli rottien liikehdintä aiheutti kiihtymystä Tarassa, mutta Tara uskoi kieltoa.
Yön Tara vietti vieressäni, kuten myös päivätorkkuni. Levitin Taralle vanhan petauspatjan sängylleni, jossa sillä on sitten oma paikka makoilla. Suojaan tällä tavoin myös oman sänkyni koirankarvoilta. Aamulla tyttö oli innostunut kun heräsin. Herätys oli klo 8 ja lenkille lähdettiin heti kun sain vaatteet niskaani. Tarkoitus oli kiertää Halisissa ollut luontopolun tapainen, mutta sain eilen sen verran hyvän rakonalun toiseen kantapäähäni, että tänään oli pakko teipata nilkka. Tuon takia sitten aamulenkkikin typistyi n. 45 minuutin pituiseksi. Seuraava lenkki olikin sitten siinä klo 12 aikaan kun minulla oli aika terapiaan. Olin sopinut jo viime viikolla siitä, että otan Taran mukaani. Terapian aikana Tara lähinnä nukkui, mitä nyt välillä piti hakea vähän rapsutuksia sekä minulta, että terapeutiltani. Terapeuttini piti kyllä ensin haukkua, kun päästiin paikalle, mutta aika nopeasti tuokin hyväksyttiin. Terapian jälkeen käytiin eläinkaupassa hakemassa minun käteeni paremmin sopiva talutushihna ja uusi panta Taralle. Samalla matkaan tarttui sopivan kokoinen ruokakuppi. Eläinkaupan täti oli selvästi vähemmän pelottava, koska tätä ei sitten haukuttu lainkaan. Ja kun täti vielä antoi herkkuja, niin tämä oli jo tosi kiva. Kun tädin poika ilmestyi paikalle, ei tämäkään saanut haukkuja. Pojan musta moottoripyöräkypärä oli epäilyttävä ja sille piti vähän haukahdella.
Tämän lisäksi käytiin eläinlääkärissä. Ihan vain jotta saisin Taran painon selville. Siellä oli sitten muitakin koiria, mutta niille Tara ei murissut eikä oikeastaan edes reagoinut niihin. Yksi iso, musta uros kyllä näytti kiinnostavan Taraa. Eli aika paljon Taran reaktioihin vaikuttaa tosiaan se, miten toinen koira reagoi. Aamulenkillä kun nähtiin eräs cairnterrieri joka alkoi rähistä Taralle, alkoi Tara pomppia hihnassa, mutta ei rähissyt takaisin. Sen sijaan yhdelle sekarotuiselle urokselle piti vähän urahdella, mutta sekin jäi sitten siihen. Mennään, mennään ohi ja Ohi!-käskyt tuntuvat toimivan ja niiden avulla mennään monesta ohitse. Pyöräilijät, ihmiset, autot ja erilaiset muut isot ajoneuvot ohitetaan ilman ongelmia. Aamulla nähty jänis oli jännä, mutta senkään perään ei rynnätty. Laitumella olevat hevosetkaan eivät aiheuttaneet sen kummempaa reaktiota, mutta kotimatkalla nähty ohitse laukkaava suomenhevonen oli sen verran mielenkiintoinen, että sen perään olisi ollut kiva rynnätä.
Nyt illalla on sitten syöty, turvotin Taralle Jeppe kana-riisi koirannappulaa kuumassa vedessä ja sekoitin siihen piimää ja Taran mukana tullutta riisi-porkkana-jauhelihasekoitusta, joka maistui sitten jo paljon paremmin. Kohta lähdetään vielä iltapissalle ja sen jälkeen mennäänkin jo nukkumaan. Huomenna katsotaan sitten miten yksinolo sujuu, vaikka kävinkin tänään jo pikaisesti lähikaupassa. Että eiköhän tämä tästä ala sujumaan.
Tara on varsin kaunis, pienen suden näköinen otus. Olemukseltaan Tara muistuttaa enemmän belgaria kuin huskya, luonteesta en osaa sanoa sen enempää. Korkeuttaa tuolla on n. 60 cm ja painoa jotakuinkin 21 kiloa. Ehkä parisataa grammaa päälle.
Tara siis tuotiin luokseni eilen aamulla, n. klo 10 aikaan. Ihan ensimmäiseksi sain haukut, jotka kertoivat Taran olevan hiukan epävarma uudesta ihmisestä. Kämpässä piti ensin kiertää ja tutkia kaikki paikat, ja tietenkin rottahäkit. Ruokakaan ei tahtonut neidille maistua. Muuten eilinen meni ihan okei, käytiin parilla tunniin pituisella lenkillä, ja illalla vielä puolen tunnin iltalenkillä. Ekalla lenkillä tavattiin valkoinen paimenkoira, jolle piti vähän rähistä. Muut vastaan tulleet koirat ohitettiin jo paljon paremmin. Vähän Tara tuppaa kiskomaan hihnassa, mutta uskoisin, että tähänkin tulee korjausta kunhan ensi viikolla pääsen kunnolla kouluttamaan Taraa. Tämä viikko kun menee ihan uuteen paikkaan tutustumiseen ja uusien tapojen opetteluun.
Iltaa vasten Taran luonne alkoi tulla paremmin esiin ja häntäkin alkoi heilahdella. Huomiota Tara kaipaa varsin paljon ja rapsutusten perässä työnnetäänkin pää aika usein polvelle tai reidelle tai ihan vain käsivarren alle. Muuten tuo makoilee lähistöllä, mutta nousee heti kun minäkin nousen tai jos sanon sille jotain. Jostain syystä tunnen huonoa omatuntoa siitä, että Taralla ei ole sen enempää tekemistä täällä kämpässäni. Makuuhuoneen ovikin on kiinni suurimman osan päivästä kun en halua Taran kiusaavan tai häiritsevän poikia. Totutellaan nyt rottiin häkki kerrallaan. Tyttöjen kohdalla mielenkiinto alkaa jo lopahtaa. Eilen sai kyllä sanoa pari terävää Ei!:tä, kun likat alkoivat juosta juoksupyörässä tai muuten vaan riekkuivat häkissä. Eli rottien liikehdintä aiheutti kiihtymystä Tarassa, mutta Tara uskoi kieltoa.
Yön Tara vietti vieressäni, kuten myös päivätorkkuni. Levitin Taralle vanhan petauspatjan sängylleni, jossa sillä on sitten oma paikka makoilla. Suojaan tällä tavoin myös oman sänkyni koirankarvoilta. Aamulla tyttö oli innostunut kun heräsin. Herätys oli klo 8 ja lenkille lähdettiin heti kun sain vaatteet niskaani. Tarkoitus oli kiertää Halisissa ollut luontopolun tapainen, mutta sain eilen sen verran hyvän rakonalun toiseen kantapäähäni, että tänään oli pakko teipata nilkka. Tuon takia sitten aamulenkkikin typistyi n. 45 minuutin pituiseksi. Seuraava lenkki olikin sitten siinä klo 12 aikaan kun minulla oli aika terapiaan. Olin sopinut jo viime viikolla siitä, että otan Taran mukaani. Terapian aikana Tara lähinnä nukkui, mitä nyt välillä piti hakea vähän rapsutuksia sekä minulta, että terapeutiltani. Terapeuttini piti kyllä ensin haukkua, kun päästiin paikalle, mutta aika nopeasti tuokin hyväksyttiin. Terapian jälkeen käytiin eläinkaupassa hakemassa minun käteeni paremmin sopiva talutushihna ja uusi panta Taralle. Samalla matkaan tarttui sopivan kokoinen ruokakuppi. Eläinkaupan täti oli selvästi vähemmän pelottava, koska tätä ei sitten haukuttu lainkaan. Ja kun täti vielä antoi herkkuja, niin tämä oli jo tosi kiva. Kun tädin poika ilmestyi paikalle, ei tämäkään saanut haukkuja. Pojan musta moottoripyöräkypärä oli epäilyttävä ja sille piti vähän haukahdella.
Tämän lisäksi käytiin eläinlääkärissä. Ihan vain jotta saisin Taran painon selville. Siellä oli sitten muitakin koiria, mutta niille Tara ei murissut eikä oikeastaan edes reagoinut niihin. Yksi iso, musta uros kyllä näytti kiinnostavan Taraa. Eli aika paljon Taran reaktioihin vaikuttaa tosiaan se, miten toinen koira reagoi. Aamulenkillä kun nähtiin eräs cairnterrieri joka alkoi rähistä Taralle, alkoi Tara pomppia hihnassa, mutta ei rähissyt takaisin. Sen sijaan yhdelle sekarotuiselle urokselle piti vähän urahdella, mutta sekin jäi sitten siihen. Mennään, mennään ohi ja Ohi!-käskyt tuntuvat toimivan ja niiden avulla mennään monesta ohitse. Pyöräilijät, ihmiset, autot ja erilaiset muut isot ajoneuvot ohitetaan ilman ongelmia. Aamulla nähty jänis oli jännä, mutta senkään perään ei rynnätty. Laitumella olevat hevosetkaan eivät aiheuttaneet sen kummempaa reaktiota, mutta kotimatkalla nähty ohitse laukkaava suomenhevonen oli sen verran mielenkiintoinen, että sen perään olisi ollut kiva rynnätä.
Nyt illalla on sitten syöty, turvotin Taralle Jeppe kana-riisi koirannappulaa kuumassa vedessä ja sekoitin siihen piimää ja Taran mukana tullutta riisi-porkkana-jauhelihasekoitusta, joka maistui sitten jo paljon paremmin. Kohta lähdetään vielä iltapissalle ja sen jälkeen mennäänkin jo nukkumaan. Huomenna katsotaan sitten miten yksinolo sujuu, vaikka kävinkin tänään jo pikaisesti lähikaupassa. Että eiköhän tämä tästä ala sujumaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)