Kuvapäivitys

Clion vauvat on jo näin isoja. Ikää 17 päivää.

Otava, musta rex

Orion

Kelmi pesulla

Lorca pesulla

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä.

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille jotka tavalla tai toisella ovat päätyneet lukemaan tätä blogia. Kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet. Toivottavasti tämäkin päivittyy sitten useammin. :)

Rattoisaa loppuvuotta ja Onnea uuteen vuoteen!

Terveisin

Lumis
Danae, Rätti, Hera, Lotus, Clio, Nimue
Eros, Kelmi, Lorca, Charon, Otava & Orion

Clion vauvat ja muuta mukavaa

Clio synnytti viime viikon maanantaina 16 poikasta. Neljä löytyi kuolleena muutama tunti synnytyksen jälkeen ja seuraavana päivänä löytyi vielä kaksi kuollutta. Kymmenestä jäljelle jääneestä karsittiin kolmen päivän ikäisenä kolme pienintä.

Jäljellä olevat vauvat kasvavat kovaa vauhtia ja siellä näyttäisi olevan 4 naarasta ja 3 urosta. Naaraista kolme on rexejä ja yksi on sileäkarvainen. Uroksissa löytyy 2 kpl rex-vauvoja ja 1 sk. On muuten hauska seurailla miten erilainen rex-vauvan karva on sk-vauvaan verrattuna, se on paljon karheamman tuntuista. Ja sk-tyttö on muuten ihan ok irish, samoin toinen rex-pojista.

Ja vaikka olen päättänyt, että luovun naaraslaumasta ainakin väliaikaisesti kun nämä nykyiset kuolevat pois, aloin heti miettiä, että millainen yhdistelmä syntyisi jos yhdistäisi Clion mustan irish-lapsen Erokseen, joka on myös musta irish? Villi veikkaus: Mustaa irishia.

Kielon lapsetkin lähtivät tässä lauantaina uuteen kotiinsa. Elina kävi hakemassa ne, samoin kuin Kielon kotiin. Samalla reissulla Tiina toi minulle pari kauan havittelemaani mustaa poikaa, jotka saivat nimet Otava ja Orion. Otava on rex ja Orion on sk. Pikkupojat menivät suoraan laumaan. Eros puhisi muutaman kerran ilmoittaakseen olevansa lauman pomo ja Kelmi ja Lorca eivät korvaansa lotkauttaneet... Charon on ainoa joka on reagoinut vauvoihin yhtään enempää. Otava on muutaman kerran jo löytynyt nukkumasta isompien kainalosta, Orion on hieman ujompi, mutta rakastaa sylissäoloa. Tänään se oli sitä mieltä, että minun suussani on jotain äärettömän kiinnostavaa... On muuten aivan ihana tunne kun on kaksi pientä rottalasta olkapäällä raksuttamassa.

Lisäksi minulle soitettiin ja kysyttiin, olisinko kiinnostunut ottamaan taas koiran kotisijoitukseen. Kyse on taas Kodinvaihtajien kautta tulevasta koirasta, tällä kertaa kuitenkin uroksesta. Laurik olisi vajaat 3-vuotias sekarotuinen. Siis todella sekarotuinen. Ainoa joka siinä on varmaa, on että siinä on jotain terrieriä. Sen lisäksi on melkein mahdotonta erottaa rotuja. Itse veikkaisin, että Laurikissa voisi olla jotain collieta, lähinnä korvien ja pään takia. Tänne Laurik tulisi Viipurin koiratarhoilta, mutkan kautta kylläkin. Sen kimppuun on kuulemma käyty tarhalla muutaman kerran, ja poika pitäisi saada pois sieltä. Ei kuulemma jahtaa ainakaan kissoja, että rottien pitäisi olla turvassa.

No, mietityttäähän tuo. Eikä vain sen takia, että minun selkäni on vihoitellut viime aikoina. Harva se ilta on joku kohta TH/LS-rangan rajalla kipeänä, lähinnä lihasperäistä kuitenkin. Taidan istua huonosti ja jännittää jotakin kohtaa. Mutta tuon lisäksi sitten mietityttää Laurikin terveys. Onko se rokotettu, madotettu, kastroitu? Onko tutkittu, ettei se kanna tai sairasta mitään?  Ja sitten on se koulutusosuus. Osaako se kulkea hihnassa? Rähiseekö se? Narttujen kanssa se kuulemma tulee toimeen, urokset... No, pelkää niitä ilmeisesti sen jälkeen kun sen kimppuun on käyty. Onko se sisäsiisti? Pitääkö se opettaa sisäsiistiksi? Osaako se peruskäskyjä? Osaako se ollenkaan käskyjä? Istu, paikka, maahan? Odota on erityisen tärkeä. Osaako se käskyt venäjäksi? Paljon kysymyksiä on siis noussut mieleen.

Olen muutenkin miettinyt paljon koirien kouluttamisjuttuja viime aikoina. Cesar Milan on ilmeisesti tulossa Suomeen ja SEY vastustaa tätä. Tämä vastustus perustellaan sillä, että Milanin koulutusmenetelmät vahingoittavat koiria. Itse kannatan positiivista vahvistamista, mutta olen kyllä itsekin pistänyt merkille sen, että koirat tuntuvat tottelevan paremmin silloin kun  itse on päättäväinen... Tämä tuntui olevan asian laita myös silloin kun ratsastin, varovasti ehdottelemalla hevonen jyräsi oman päänsä mukaan, mutta kun asenne oli "Nyt perkele mennään!" niin kummasti se hevonenkin totteli. No, en ole koiran- tai eläintenkouluttaja.Mutta jokaisella koulutustyylillä on omat kannattajansa ja eri tyylien kannattajien välillä voi olla suuriakin erimielisyyksiä. Ja ehkä yhdelle koiralle sopii yksi tapa, ja toiselle toinen? Koiratkin ovat yksilöitä.

Mitään ei kuitenkaan tule tapahtumaan ennen Joulua. Niin kauan minulla on aikaa miettiä asioita, ja valmistella joulua. Rottien joululahjat ovat osin valmiita, ompelin niille joulukankaasta ja punaisesta fleecestä riippumattoja, tonttulakkipesät ovat yhä valmisteilla. Lisäksi häkit tulevat olemaan todella jouluisia kun tasoille ja mökkeihin tulee pehmikkeeksi samaa punaista fleeceä mitä on riippumatoissakin. Pitää varmaan ottaa kuva häkeistä, sitten kun vihdoin saan uuden kamerani kotiin. Sitten tulee kuvia Clion vauvoistakin.

Vauvoja

Odottelen tässä Clion vauvojen syntymistä. Mamma tuli kotiin itsenäisyyspäivänä ja alkaa olla aikamoinen valas. Nisätkin ovat esillä ja mamman olo on selvästi tukala.

Totesin samalla, että en ole kertonut lainkaan Kielon poikasten kasvusta ja elämästä. Poikasiahan syntyi se 14 kpl, 7 u + 7 n. Poikaset karsittiin 6 tyttöön, sillä yksi tytöistä löytyi kuolleena. Pieni oli kuollut vain vähän ennen kuin piti karsia vauvat. Jäljelle jäi sitten 4 mustaa ja 2 agoutia tyttöä, kolmella on päämerkit. Yhdellä mustalla on laukki,  yhdellä mustalla ja yhdellä agoutilla tähdet.

Ensimmäisenä vauvat parin päivän ikäisenä, sitten viikon ja 10 päivän ikäisinä.

Seuraavaksi vauvat 12 ja 14 päivän ikäisinä.

Sitten kamerani hajosi, enkä voinut ottaa vauvoista kuvia. Nyt ne ovat jo neliviikkoisia ja reippaita, kilttejä ja aktiivisia lapsia.

Mutta pitää varmaan esittelläkin vauvat.

Tässä on Aimäävai

Ja Ainyvvai

Ja sitten on Anskumää

Ja Juueimittää

Kuivarte

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Mitästäsä

Surullisiakin uutisia on. Loru, Lost and Found, on poissa, samoin kuin Odin-hiiri. Loru jouduttiin lopettamaan keuhko-ongelmien takia.

Näyttelyitä & uutta elämää

Joskus on helppo keksiä naseva aloitus kirjoitukseensa, ja joskus sitä ei vain koskaan keksi mistä aloittaa. Tällä kertaa kyse on tuosta jälkimmäisestä. On taas tapahtunut niin paljon, vaikka edellisestä päivityksestä on vain kaksi viikkoa. Oli Liedon näyttely ja Messari/Juhlis, ja Kielokin synnytti poikasensa. Ja kaikki se muu, mikä ei liity millään tavalla rottiin, mutta minun elämääni sitäkin enemmän.

No, ehkä ne näyttelyt sitten kuitenkin ensin. Liedossa oli ruotsalaiset tuomarit, joista toinen arvosteli rexit ja sileät junnut, toinen sileät avoimet. No, sileissä avoimissa miun rotilla meni huonommin kuin näyttelyissä yleensä, rex-rotissa Nimue sai laatukakkosen ja sileissä junnuissa Lotus laatuykkösen ja voitti luokkansa. Saipa tuo vari-junnuni jopa ensimmäisen tähtensä. Nyt se pitäisi kai sitten rekisteröidä. Kelmi sai tuolta EVAn, eli ei voi arvostella. Oli kuulemma pörhistellyt tuomarille. Minusta tuo on todella omituista, koska Kelmi on kuitenkin yksi kilteimpiä rottiani ikinä. Aivan ihana mussukka. Tosin tuo tuomari ilmeisesti antoi rottien vaellella pöydällä miten sattui ja toisten boksienkin päällä, ja jos tuo ei käsitellyt Kelmiä millään tavalla, niin ei ihme jos Kelmi oli vähän pihalla. Kelmi on parhaimmillaan kun sitä käsittelee rauhallisesti ja itsevarmasti. Kuten pitäisi käsitellä jotakuinkin kaikkia eläimiä.

Sitten oli Messari, jonka valmistelut alkoivat oikeastaan samaan aikaan Liedon kanssa. Lopulta ei tarvinnut viikolla valmistella yhtään mitään, rottien hännät olivat jo valmiiksi rasvatut ja ne osallistuisivat pelkästään lauantain viralliseen luokkaan. Minun oli tarkoitus lähteä sunnuntaina käymään porukoilla ja haudata lopetetut rottani, mutta onnistuin sairastumaan enkä ole vieläkään siinä kunnossa että jaksaisin lähteä mihinkään ruokakauppaa pidemmälle.

Messarissa oli kuitenkin perinteiseen tapaan brittiläinen tuomari. Tälläkin kertaa näyttely meni jotakuinkin penkin alle, Kelmi sai viivaa ja muut lähinnä laatukakkosta. Juoksutin kuitenkin Danaen, Clion ja Lotuksen agilityssä ja Lotus yllätti juostessaan naaraiden agilityluokan toiseksi. Hienoa Lotus! Muuten Messari meni aika normaalisti, mitä nyt agilityä ei päässyt lainkaan harjoittelemaan ja koska minun piti pyöriä muuallakin kuin rottapöytien luona niin minulle oltiin aika kiukkuisia aina kun palasin paikalle. Mistä minä olisin voinut tietää että agilityn kanssa oli niin kiire ettei sitä saanut harjoitella? No, Danae juoksi vanhasta tottumuksesta, mutta hitaammin kuin normaalisti. Pari kierrosta alle ja mummeli olisi ollut huomattavasti nopeampi. Lotus taas oli jo Danaeta juoksuttaessani ollut ihan hädissään etten vain jättäisi sitä. No, strategian vaihto ja eikun ohjaamaan Lotusta edestä. Hienosti meni.

Messarissa tuli sitten katsottua muitakin paikalla olevia eläimiä. Lähinnä Jutan ocicateja (Reno, Rufus ja Terttu <3 Ja etenkin Rufus on aivan ihana ja todella upea kolli), aamusta yhdessä kehässä olleita leonberginpentuja (tahdon yhä edelleen itselleni yhden sellaisen, tai useamman, ne vain ovat niin upeita!) ja tietenkin lehmiä, sonneja, vuohia, lampaita, laamoja, alpakoita, poneja, aaseja, possuja, kanoja... Ja kaneja, marsuja, siilejä... Voi kun tuonne olisi joskus ISO budjetti ja se koira jolle voisi hankkia sitä tavaraa. No, ehkä joskus...

Messarin alussa tuli sitten neuvoteltua Kielosta, sen vauvoista ja mahdollisesta uudelleenastutuksesta. Kielo pyöräytti perjantaina 11.11.11 n. klo 11 aikoihin 14 ipanaa. Sukupuolijakauma oli 7 + 7. Maanantaina kävimme Tiinan kanssa vauvat läpi ja löysimme yhden vastakuolleen poikasen muiden joukosta. Valitettavasti kyse oli tytöstä. Pojissa oli sitten kaikkea mielenkiintoista kuten tähtipäitä ja kapeaa salama-laukkia. No, nyt jäljellä on kuitenkin enää 6 vauvaa ja Kielo vahtii niitä tällä hetkellä varsin mustasukkaisena. Tätä ennen Kielo tuskin välitti siitä että minä katsoin vauvoja tai pistin käteni dunaan Kieloa rapsutellakseni. Mutta eiköhän tämä tästä.

Seuraavat rottavauvat taitavat sitten syntyä tänne joskus joulukuun alkupuolella, riippuen tietenkin siitä, miten nopeasti Clio saadaan astutetuksi. Clio lähti nimittäin Messarista Sinin, Meijun ja Elinan luo astutukseen ja palaa tänne jossain vaiheessa. Pitää katsoa joudunko ostamaan toisen mammadunan, vai pärjäänkö yhdellä... Omat astutushaaveeni sen sijaan tuntuvat menevän päin helvettiä. Lotukselle ei löydy urosta sen suvussa olevan yhden ainoa huskyn takia ja Kielon uudelleenastutus... No, näillä näkymin minä en joko 1. saa sille urosta tai 2. en astuta sitä vaikka saisin uroksen. Kielo on bew, ja Suomessa taitaa olla tasan yksi hyvä bew-uros. Kielon taustat taas on mitä on, lemmikki/ruoka/puskakasvattaja, ja vielä epämääräisempi kuin Lotuksen, josta tiedetään melkein kaikki (eie ja eii taitavat olla ainoat joita ei tiedetä).

No, hyviä uutisia on kuitenkin se, että Kielon vauvat on muuten ok, yksi oli eilen hieman pienempi, ja sitä seuraillaan. Ja Tiinan luona syntyi sitten se odottamani poikue, josta on tulossa todella lupaavia pikku-kikkaroita. Luultavasti mustana. Ja Clionkin lapset taitavat olla mustia. No, minullahan ei tunnetusti ole mitään mustia rottia vastaan...

Päivittelyä

Minä en itse asiassa ole unohtanut tätä blogia, vaan on ollut sen verran elämää ja ongelmia siinä elämässä, etten ole ehtinyt, muistanut tai jaksanut päivittää.


Tässä välissä on kuitenkin tapahtunut yhtä sun toista. Tärkeimpänä ehkä se, että Kielo, bew-naaraani karkasi lukitusta häkistä ja löytyi urosten luota. Ja tottakai Kielolla oli pahin kiima meneillään. No, Kielo on tiineenä ja tulee lauantaina tänne, jossa se sitten synnyttää. Luonnollisesti isäehdokkaat olivat myös sijoituseläimiä, toinen Zaya's ja toinen Tiinalta. Pojilla on kuitenkin sama isä, eli ei se suku sitten ihan niin sekaisin ole... You wish!

No, katsotaan mitä sieltä syntyy. Luultavasti blackiä ja agoutia, kuviollisena. Luultavimmin berkshirea, mutta myös hooded ja husky ovat mahdollisia. Tai irish.

Lisäksi odottelen tässä että Tiinan luona syntyy lähiaikoina eräs todella mielenkiintoinen poikue, josta minulle kai sijoitetaan kaksi urosta. Olen innoissani, koska nuo urokset ovat todella lupaavasta yhdistelmästä.

Riepu lopetettiin, se oli sen verran huonolta kuulostava ja räkäinen. :( RIP Riepu. Nyt minulla on enää yksi nakurotta, ja toivon että Rätti elää vielä pitkään. Se on kuitenkin sen verran ihana otus.

Hera on alkanut puhista minulle häkin pinnojen läpi. Se ei ole kovin hyvä juttu, mutta siitä lisää myöhemmin. Hera on kuitenkin lopettanut näykkimisensä, ainakin jos en tunge kättäni mökkiin jossa se on ollut nukkumassa ja herätä Heraa.

Rottia on enää 5 urosta ja 7 naarasta. Ja kun uroksista kolme on jo yli vuoden ikäisiä, ja naaraista kaksi, ja kaksi on melkein vuoden, niin laumani alkavat olla jo mummo- ja pappaiässä. Saas nähdä jatkuuko naaraslaumani näiden jälkeen vai ei. Olisi ihana jatkaa kyllä marteneiden kanssa, mutta... Pitää kai miettiä myös eläinten hyvinvointia. Ja jos aion ottaa koiran, niin miten paljon minulla sitten riittää aikaa rotille? Ja aionko pitää naaraita vai uroksia jatkossa? Urokset ovat kyllä vieneet sydämeni täysin, mutta naaraiden vilkkaus ja eloisuus on myös todella viehättävää. Kunpa vain tietäisin...

Lisää varmaan sitten Liedon näyttelyn jälkeen.

Vain ikävä jää, ja muistot.

Rottien omistamisessa on vain yksi huono puoli, ja se on rottien lyhyt elinikä. Liian pian on pieni karvapallo vanha ja kipeä, ja on aika päästää pieni pois. Tällä kertaa tehtävä oli aiempaa raskaampi, sillä pois lähti pari erityisen rakasta rottaa. Suru ja ikävä ovat suuria.

RIP Hiisi, Vagabond's Fresh Start 24.2.2010-21.9.2011

RIP Kirke 26.6.2010-21.9.2011



RIP Tiera, Nuorisopappi 1.4.2010-21.9.2011

RIP Taika, Vagabond's Fresh'N'Funky 22.9.2009-21.8.2011, Hiiden emo.



Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa

Sen järjellä me ymmärrämme:
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Syksyisiä unikasoja

Samaan aikaan kun ulkona sataa ja myrskyää, kääntävät rotat kylkeään nukkuessaan mukavasti kasassa lämpimässä mökissään. Siellä ovat tassut, vartalot ja hännät mukavasti sikinsokin ja kaverin vatsasta saa pehmeän ja lämpimän tyynyn. Kuuluu vain pientä tuhinaa ja satunnainen haukotus, kun rotat uneksivat juustosta ja muista herkuista.

Joo, olen kateellinen. Olisi niin mukavaa vain käpertyä rottakasan jatkoksi ja nukkua, unohtaa kaikki muu. Varsinkin kun rotat hyväksyvät käteni sinne kasan keskelle, kirputtavat tai nuolevat sitä unisesti "kiva kun tulit".

Viime merkinnän jälkeen Kelmi on ehtinyt käydä Lempäälässä PiNan näyttelyssä ja samasta näyttelystä kotiin matkasi pienenpieni musta rääpäle, joka sai nimekseen Nimue. Nimue on black rex-tyttö joka tuli sijoitukseen Siniltä. Ja Nimuen kanssa sitä on saanut taas huomata, miten nopeasti pienet rotat voivatkaan kasvaa. Nimue tuntuu täällä olonsa aikana kaksinkertaistaneen kokonsa, rohkaistuneen valtavasti ja sai tänään ensimmäisen selvän kiimansa. Ja Nimuen suuret, pikimustat silmät ovat hurmanneet minut täysin, samoin kuin sen vielä vauvanpehmeä kiharainen turkki.

Mutta jos Nimue on kasvanut, niin niin ovat kyllä Lotus, Lorca, Charon ja Cliokin. Lorcasta on tullut jopa pikkuisen plöfö eli pläski, eli poika on tällä hetkellä varsin tukevan oloinen. Mutta uskoisin tilanteen tasoittuvan seuraavan kasvupyrähdyksen myötä. Lotus kasvaa tasaisemmin, samoin kuin marten-lapsenikin. Nuo martenit ovat muuten aivan hirveitä piippailijoita. Kaikesta pitää ilmoittaa piippaamalla. Mutta niin piippailee muuten Nimuekin. Onko tämä kenties jokin yleinen piirre Sinin ja Elinan kasvateissa?

Martenit ovat muuten yhä edelleenkin todella kiehtovan näköisiä. Charonille on ilmestynyt selvä nenäpointti, Cliolla sellaista ei näy, ainakaan yhtä selvästi kuin Charonilla. Mutta molemmilla on aivan ihanan pehmeä ja silkkinen turkki, melkein kuin russian buffilla. Lieneekö tämä jokin muunnoksen erikoisuus? Jos on, niin lisää tällaisia! Marten on myös nostanut itsensä yhdeksi muunnokseksi, jota voisin harkita kasvattavani - yhdessä mustan ja bewin kanssa. Toisaalta se olisi ihan fiksu vetokin kasvattaa kahta muunnosta, yksiväriset kun tuntuvat löytävän koteja hieman huonommin kuin kuviolliset kaverinsa. Ja kahta mustaa on välillä yhtä vaikea erottaa kuin kahta agoutia. Ja kyllä, puhun kokemuksesta. Muistan miten hankala oli joskus nopeasti vilkaistessa erottaa kuka on kuka kun mökistä kurkistaa neljä mustaa päätä...

Tällä hetkellä laumat elävät varsin leppoisaa elämää. Poikaset ovat päässeet osaksi laumaa ja kun sade hakkaa ikkunoita tunkevat ne vain syvemmälle keskelle lämmintä, karvaista rottakasaa...

Rottamiittiä Turussa

Noniin, olen taas myöhässä, mutta ei voi mitään...

Lupasin siis järjestää syksyn kunniaksi rottamiittiä luonani. Tällä kertaa päiväksi valikoitui 1.10.11, joka on siis lauantai. Kellonajaksi voisi ottaa n. klo 14 ->


Tervetuloa!

(Ilmoitelkaa jos olette tulossa, niin että voin laskea onko kaikille istumapaikkoja.)

Näyttelykatastrofi ja pikkupiruja

Ei, itse näyttely ei ollut katastrofi, mutta näyttelyyn valmistautuminen oli. Muutenkin näyttelyä edeltävä perjantai oli enemmän tai vähemmän katastrofintäyteinen, ja näyttelyvalmistautumiset menivät sen ohessa täysin pieleen. En ole tätä ennen joutunut miettimään mitä kaikkea pitikään pakata mukaan, vaan asiat ovat olleet valmiina odottamassa lähtöä jo pari päivää ennen näyttelyä. Tällä kertaa näyttely kuitenkin tuli vähän nurkan takaa - tiedostin että näyttely on tulossa, mutta en käsittänyt sitä. Ja kun rottien pesu venähti ja kämppä oli kuin pommin jäljiltä ja vielä boksien kanssa tuli ongelmia, niin ei ihme että pääsin nukkumaan vasta todella myöhään.

Ongelmat sitten jatkuivat seuraavana aamuna kun melkein myöhästyin näyttelyyn lähdöstä ja sitten kurkut olivat melkein pilaantuneet ja ties mitä, niin oli jotakuinkin ihme, että minulla oli edes kaikki rotat mukana. Näyttelyssä sitten oli lisää ongelmia, tällä kertaa eivät ne kuitenkaan liittyneet minuun. Onneksi itse näyttely oli sitten jo mukavampi tapahtuma. Oli hirveän mukava nähdä pitkästä aikaa tuttuja naamoja ja päästä rapsuttelemaan muidenkin rottia.

Yksi mielenkiinnon kohde näyttelyssä oli Kielon arviointi virallisessa luokassa. Ja menestys agiradalla, tottakai. Tässä Kielon arvostelut:

VIR: L2. Nice eyes. Patch of colour behind eye. Good coat colour, odd patches of colour. Nice tail. Sligthly squared. Nice very racy type.
PET: A. Good sice. Very clean tail but a bit square shaped. Very clean coat, and skin. A bit hyperactive. Cut in the coat above one eye. Ok nails.

(Omien rottieni arvostelut löytyvät niiden profiilista rottieni kotisivuilta.)

Eli nyt sitten pitänee miettiä onko tuo tyttö tosiaan sen laatuinen, että se kannattaa astuttaa. Ja mistä löytäisi bew-uroksen? Itse tiedän tasan yhden sellaisen Suomessa tällä hetkellä.

Omista rotistani Kelmi päätyi luokkansa kakkoseksi, Eros sai jälleen yhden An, Lorca sai petistä Kuman ja L2sen, Lotus L1, luokkavoiton ja ABn. Olen pikku vahinko-vareistani varsin ylpeä, etenkin Lotuksen luokkavoitto oli todella positiivinen yllätys. 

Lisäksi pääsin Halikossa näkemään ensimmäistä kertaa elävänä Red Eyed Devileitä eli marten-rottia. Nuo molemmat nimet kuvaavat samaa otusta, mutta niitä käytetään eri maissa. Sain myös kotiin Charonin ja Clion, eli omat pikku-martenini. Nyt minulla on sitten kaksi vari-marten-paria. Charon ja Clio ovat kotiutuneet varsin hyvin, mitä nyt Charon on sisäistänyt nimensä musikaalisen taustan vähän liiankin hyvin ja kiljuu aarioita aina kun joku isoista äijistä tulee liian lähelle tai katsoo liian pahasti. Clio sitten on sopeutunut laumaan sitäkin paremmin, mutta piippailee käsitellessä vähän väliä. Pikkuisia vinkuintiaaneja siis. Mutta siitä huolimatta Clio ja Charon ovat aivan ihania pikkupiruja.

Hyviä uutisia!

Danaella on kiima! Eli pelätty raskaus olikin pelkkä valeraskaus. Kolmen viikon tuskailu on virallisesti ohi ja Danae pörisee tällä hetkellä naarashäkissä.

Lemmikkiaseman rottapäivä

Eilen oli sitten ne ei-ihan-niin-kauan odotettu Lemmikkiaseman kesyrottapäivä Kuralassa. Valmistelin mukaan otettavat tavarat ja rotat edellisenä päivänä eli perjantaina. Valmisteluihin kuului kaikkien naaraiden ja melkein kaikkien urosten pesu, yhden häkin, kahden vessalaatikon, kahden häkin tason, kahden mökin, yhden juoksupyörän ja yhden häkin aluslaatikon pesu. Ihan varmana pesin vielä jotain muutakin, mutta en muista sitä tähän hätään. Valmisteluihin kuului siis paljon pesemistä. Lisäksi piti pakata kaikki fiksusti niin että ne pystyi aamupäivällä kun kyyti tuli vain nostamaan autoon.

En tiedä olinko odottanut enemmän porukkaa kuin mitä tuli, vai olinko odottanut  vähemmän porukkaa. Joka tapauksessa olin printannut mukaan kasan rottien hoito-ohjeita jotka nappasin Kesiksen kotisivuilta. Papereita taisi mennä jopa kaksi. Lisäksi jätin muutaman Lemmikkiasemalle, jos sinne tulee joku joka miettii rottien hankintaa. Pakkasin mukaan myös omistamani rottakirjallisuuden, mutta ne nyt sitten jäivät kokonaan ilman käyttöä. Ja pari uusinta Rattusta. En muuten ole saanut minkäänlaista kommenttia viime Rattuksessa olleesta rotta-ristikosta tai siitä rotta-testistä joka oli alunperin pelkkä vitsi... Mitenköhän ne otettiin vastaan?

Rotat olivat hieman ihmeissään uudesta häkistä ja uusista hajuista, mutta aika nopeasti ne palasivat normaaliin rutiiniin, eli alkoivat nukkua. Tytöt kasaantuivat mökkiin ja Lotus oli ainoa joka jaksoi riehua. Siinä lapsessa on kyllä virtaa useamman rotan tarpeisiin. Pojat rentoilivat ja esiintyivät parhaimmillaan. Kelmi nautti sylittelystä ja olkapäällä istumisesta ja Lorca painui mökkiin eikä oikein sieltä halunnut esille tulla. Mutta kyllä siitä vielä ihan rotta tulee. Pojasta ainakin kasvaa komean kokoinen, sanoisin. Ihmisetkin olivat kiinnostuneita rotista ja moni sanoi tulleensa varta vasten katsomaan rottia. Osa kertoi, että heillä oli ollut joskus rottia, ja pari lapsiperhettä tuntui jopa suunnittelevan rottien hankintaa jossain vaiheessa. Suosittelin siinä tapauksessa kääntymään Turussa asuvien virallisten kasvattajien puoleen, heitä kun on täällä kuitenkin enemmän kuin yksi.

Mutta ei niin kivaa, ettei jotain surullistakin. Pestessäni perjantaina Taika-mummelia huomasin tämän takajalkojen olevan varsin voimattomat. Aloin sitten seuraamaan tätä ja huomasin, että mummeli ei pysty oikein käyttämään takajalkojaan enää, ne eivät oikein tottele ja rapsuttaminenkin on varsin hankalaa. Oli siis selvästi tullut aika päättää mummelin lähdöstä paremmille juustomaille. Tämä lähdön aika tuli kuitenkin nopeammin kuin mitä olin ensin arvellut. Eikä Taika lähtenyt yksin, vaan samalla reissulla lähti myös rescue-mummu Kola.

Alunperin Kolan piti lähteä kaverinsa Lakun kanssa yhden tutun rotanomistajan luo, tällä kun oli jo ennestään kaksi puolivuotiasta rottatyttöä. Tämä tuli sopimuksen mukaan hakemaan mummeleita ja lupasin leikata rottien kynnet, ettei hänen tarvitsisi sitä sitten heti tehdä. Huomasin siinä sitten, että Kolan leuassa oli ammottava reikä, jossa ei kuitenkaan ollut verta. Sen sijaan reiästä pilkotti jotain joka saattoi olla luuta. Tiedä sitten oliko kyse puhjenneesta paiseesta tai mistä, niin reikä näytti sen verran pahalta, että oli parasta lopettaa Kola. Tällä oli kuitenkin hammasongelmiakin, toinen alaetuhammas oli oranssin sijaan läpikuultavan valkoinen ja siinä oli mustia viivoja. Kola myös pureskeli tyhjää.

Nyt on sitten täällä talossa kolme rottaa vähemmän. Laku tuntuu hakevan laumanjohtajan paikkaa uudessa kodissaan ja kaksi muuta ovat rottien taivaassa. Taika olisi ehkä pärjännyt vielä viikon, tai pari tai ehkä kuukaudenkin, mutta minulla on tytöillä korkea häkki, ja jos tämä ei olisi päässyt kiipeilemään normaalisti, niin olisiko se enää rotan arvoista elämää? Taian lopetuksen syy on siis virallisesti selkärankarappeuman aiheuttama alkava halvaus.

R.I.P. Taika, Vagabond's Fresh'N'Funky. 22.9.2009-21.8.2011.

Isoja ongelmia?

Noniin, tällä viikolla se sitten on. Kesyrottapäivä Lemmikkiasemalla. Päivämäärä on lauantai 20.8, joka tietenkin menee päällekkäin kaveriporukan Särkänniemen-reissun kanssa. No, ei voi auttaa. Minut ja rotat löytää Turun Kuralasta n. klo 12-15 välisenä aikana.

Ja sitä varten sitten on hirveä tavaralista, kun ei sitä ihan viitsi viedä rottia tuonne kuljetusbokseissa... Näyttelyt on eri asia. Eli mukaan lähtee kaksi kokoontaittuvaa häkkiä, joista lainasin toisen tänään Susannalta, kiitos siitä. :)

Toinen iso asia on sitten nuo mummelit. Ne tarvitsevat kodin, enkä minä voi niitä pitää. Kolan hampaissa saattaa olla jotain vikaa, se tuntuu pureskelevan tyhjää. Muuten Kola on varsin ihana tapaus, joka tosin ei ehkä ole yhtä tottunut käsittelyyn kuin minun rottani, tai sitten vain olen niin vieras tyyppi. Olkapäällä se tykkää kyllä olla, samoin kuin Laku. Laku, husky-mummeli, onkin sitten täysin terve, vilkas, utelias ja tahtoisi koko ajan olla mukana siinä mitä tapahtuu. Normaali naaras siis.

Kolmas iso ongelma on sitten Danae. Ja Kirke. Pelkään, että ne ovat molemmat tiineinä, ja se olisi sitten suoraan sanottuna katastrofi. Minä oikeasti mietin, että pitäisikö Kirke lopettaa ennenkuin se joutuisi synnyttämään ja mahdollisesti kuolisi siihen. Kirke on kuitenkin todella pieni rotta. Danaella taas voi olla pahojakin kiinnikkeitä kohdussa tai synnytyskanavassa, joka tarkoittaa että synnytys voi mennä pahasti pieleen tai sikiöt voivat jäädä kohtuun tai synnytyskanavaan jumiin. Ja jos jumiin jäänyttä sikiötä ei saada ulos, se rupeaa mätänemään rottanaaraan sisällä. Ja se sitten käytännössä vie emon hengen.

Siinä tapauksessa jos sattuukin ihme ja Danae säilyy hengissä synnytyksen läpi, niin pitää sitten ruveta etsimään poikasille koteja. Ja sekin voi sitten olla helpommin sanottu kuin tehty... Mistä minä löydän koteja rotanpoikasille, jos en löydä kotia edes noille rescue-mummeleille? Ja tosi kiva, jos minun ensimmäinen poikueeni on vahinkopoikue jonka isästäkään ei ole täyttä varmuutta...

Rescue-mummeleita

Tällä viikolla on sattunut varsin erikoinen tapahtumaketju, jonka lopputuloksena kämpästäni löytyy tällä hetkellä kaksi ylimääräistä rottaa. Mutta jotta edes joku ymmärtäisi jotain selityksestäni, niin minun täytynee palata tapahtumien alkuun...

Hajotin viime viikon perjantaina Kelmin lauman häkkiä siivotessani näiden ruokakipon. Nyt sitten kaikki ihmettelevät, että kuinka ihmeessä tämä liittyy kahteen rescue-rottaan? No, tämän hajonneen kipon tilalle piti luonnollisesti hankkia uusi, sillä minulla ei tuon kokoisia kippoja ole varastossa. Päätin sitten tiistaina lähteä Kuralaan Lemmikkiasemalle ja samalla sopia tarkemmin tulevasta kesyrottapäivästä, jonka tulen siellä pitämään. Löysin nopeasti etsimäni ruokakipon ja ostin samalla kaksi viimeistä säkkiä Majsan Remiss-nimistä paperipellettiä. Kyllä, kyseessä on ainakin 99%sesti sama tuote kuin Toa-Lätt. Tiedä vaikka valmistaja olisi sama... Pitääkin tarkistaa asia. Joka tapauksessa, nuo 55 litran säkit olivat varastossa vahingoittuneita, joten sain kaksi säkkiä hintaan 10 e/säkki. Olen tyytyväinen. Mutta jutellessani tämän Lemmikkiaseman kauppiaan kanssa rotista, kysyi eräs samaan aikaan kassalla ollut mies minulta, olisiko mahdollista, että voisin ottaa hänen/heidän rottansa itselleni? He kun tekivät kotonaan remonttia, olivat tehneet jo 2 kk ajan, ja rotat joutuivat olemaan vintillä evakossa, eivätkä tämän takia päässeet ulkoilemaankaan. Lupasin miettiä asiaa ja lähdin raahaamaan 110 litraa kuivikettani kotiinpäin. Reväytin tai venäytin hartialihakseni siinä hommassa, näin ohimennen kerrottuna. Nyt hartia on jo aika kunnossa.

Mietin asiaa kotona ja pistin lopulta tekstiviestiä saamaani numeroon. Ottaisin rotat luokseni ja katsoisin niiden luonnetta ja terveydentilaa muutaman päivän ajan ja sen jälkeen päättäisin jäävätkö ne luokseni, vai etsisinkö niille uuden kodin. Sitten vain odottelemaan. Ensin rottien piti tulla torstaina. Sitten taas perjantaina. Ja lopulta ne tulivat tänään iltapäivästä, kunhan niiden ex-omistaja ensin löysi oikean paikan täällä Yo-Kylässä. (Ei tätä turhaan ole sokkeloiseksi kehuttu.)

Ja loppujen lopuksi tänne sitten päätyi kuin päätyikin kaksi mummelia, joiden iästä ei ole aivan tarkkaa tietoa, eikä taustoistakaan. Mutta mitä käsitin ja olen arvannut, niin nuo lienevät n. 1,5 vuotiaita, eivät samasta paikasta tai poikueesta. Laku on husky striped, utelias, vilkas ja kiltti rotta, jolla ei ole nuhaa eikä kasvaimia ja todella puhtaat keuhkot. Keuhkoista ei kuulunut pihahdustakaan. Laku on kuitenkin varsin pienikokoinen rottanaaras, kenties n. 300-330 gramman painoinen. Kola sitten on Lakua hieman ujompi, black hooded fuzz, eli karvaton rotta. Se oli kuulemma aivan pienenä ollut samassa häkissä tai terrassa urosrottien kanssa, mutta ei kuitenkaan ollut tullut kantavaksi, mikä on rotan kannalta varsin onnekas sattuma. Tästä kuitenkin päättelin, samoin kuin rotan koosta ja ulkonäöstä, että Kola on luultavasti samaa sukua kuin Kirken emo ja isä. Mahdollisesti jopa samasta poikueesta kuin Kirken äiti tai isä. Kola on saman kokoinen kuin Kirke, Rätti ja Riepu ja omaa samanlaisen pehmeän nukan vatsapuolellaan kuin Riepu.

Mummut saapuivat tänne hamsterihäkissä, joka vaihtui hyvin nopeasti yhteen omaan häkkiini. Sitä ennen ne pääsivät käsiteltäviksi ja kynsienleikkuuseen. Se taisi olla mummuille uusi juttu, mutta onnistui sekin pienen mietinnän jälkeen. Seuraavaksi mummelit pääsevät luultavasti pesulle, sillä varsinkin Kola haiskahtaa varsin pahalle. Luulen kuitenkin, että syy löytyy niillä käytössä olleista kuivikkeista ja/tai tarjotusta ruuasta. Samalla pesen omat rottani tai ainakin niiden hännät.

Nyt sitten pitää löytää noille koti. Tuntuu siltä, että vaikka nuo ovat kuinka ihania tahansa, niin niille olisi parasta saada koti jossa ne saisivat olla huomion keskipisteinä. Täällä ne joutuisivat jakamaan huomion muiden rottieni kanssa. Tässä kuitenkin vielä kuvat mummeleista.





Karkulaisia ja huonoja uutisia

Voin sanoa suoraan, että minä en todellakaan halua enää ikinä samanlaista aamuherätystä kuin se minkä tänään sain. Tarkistan aina illalla ennen nukkumaanmenoa että kaikki rottahäkit ovat kunnolla kiinni ja kaikki rotat ovat siellä minne ne kuuluvat. Mikä on helppoa, koska ne tulevat yleensä luukuille riekkumaan ja huomiota hakemaan. Aamulla sitten tarkistan että rotat ovat yhä tallessa. No, tänä aamuna sain sitten huomata, että tyttöjen häkissä on yksi luukku auki. Joten hätäännyksissäni sitten aloin laskemaan rottiani, ja löysin vain viisi. Eli kolme rottaa oli kadoksissa. Seuraavaksi sitten piti tarkistaa, ketkä ovat varmasti häkissä. Lopputuloksena oli, että Hera, Kirke ja Danae olivat hävinneet... Ei muuta kuin etsimään. Kirke löytyi ensimmäisenä, Kelmin häkin päältä, Kelmin ja Ajaxin ihmetellessä häkin luo ilmestynyttä tyttöä. Hera löytyi seuraavaksi tietokoneen näytön takaa. Tyttö oli ilmeisesti mennyt etsimään minua. Heralla ei toisaalta ollut kiimaa. Danaen löytämiseen meni eniten aikaa. Ehdin tutkia jo melkein koko makkarin lattian tason, kunnes näin Hiiden häkin mökistä pilkistävän erittäin tutun mustan  pään...

No, ei hätä olisi muuten tämän näköinen, mutta Danae ja Kirke taisivat olla molemmat kiimassa eilen. Danae ainakin, koska siitä minulla oli todella vahvat todisteet. Nyt sitten pelkään, että molemmat ovat kantavina. Ja se taas voi johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä molempien rottien kuolemaan synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Kirke on yli vuoden ikäinen ja kooltaan erittäin pienikokoinen (eikä edes täysin terve). Yleisesti ottaen pidetään sääntönä, että rottaa ei astuteta ellei se paina yli 350 grammaa. Kirke painaa alta 250 g. Danae on myös yli vuoden, tarkkaan ottaen jotakuinkin 14 kk, ja on saanut jo yhden poikueen. Eli ei siltä kannalta katsottuna mikään iso ongelma, eihän? No, ei olisi, ellei musta kaunottareni olisi melkein kuollut ensimmäiseen synnytykseensä. Danaella jäi yksi sikiö jumiin synnytyskanavaan. Eli yksi poikanen jäi syntymättä. Danae sai tämän lopulta synnytettyä, mutta oli kolme päivää todella heikkona. Itse asiassa on melkoinen ihme, että Danae ylipäätään selvisi hengissä. Että ei kenelläkään satu olemaan mitään poppakonsteja millä saisi rottien raskauden keskeytettyä?

Ja jotta hyvät uutiset jatkuisivat, niin juttelin tuossa Tiinan kanssa. Olin viime viikolla käynyt siellä Tuikkeen lopetuksen takia, ja sain sitten pallotella siellä aivan ihania pieniä black ja buff rex-poikia. Kaksiviikkoisia, vasta silmänsä avanneita ihanuuksia. Ja oli hieman puhetta, että näistä yksi tai kaksi voisi ehkä muuttaa minun luokseni. Nyt Tiina kuitenkin ilmoitti perustavansa oman uroslauman. Eli se siitä sitten, en saa niitä kahta pientä vauvaa, joihin rakastuin aivan päätäpahkaa. Harmittaa.

Ylipäätään tämän päivän tapahtumat ovat sellaisia, että minua harmittaa, ärsyttää ja vituttaa aivan suunnattomasti.

Näyttelyt tulevat taas!

Kesä on rottailujen kannalta rauhallista aikaa. Mutta kohta on taas syksy ja ensimmäisten näyttelyiden ilmoittautumisia tehdään parhaimmillaan. Ensimmäisenä on vuorossa Halikko ja LSKGYn elonäyttely 27.8. ja heti sen jälkeen on PiNan elonäyttely 3.9. Sitä ennen kuitenkin pitää tosiaan ensin päättää mitkä rotat ilmoittaa näyttelyyn ja ilmoittaa ne sinne.

PiNan näyttelyn kohdalla asia on aika selvä. Sinne lähtee vain ja ainoastaan Kelmi. Ja sekin vain jos saan jonkun kuskaamaan sen sinne. PiNan näyttelymaksut kun ovat vähän liian isot opiskelijan budjetille. LSKGY  sen sijaan on toinen asia. Sinne lähtee Kelmin lisäksi Lotus ja Lorca, sekä Taika veteraanina pettiin. Lisäksi mietin että pitäisikö ilmoittaa Eros ja Ajax pettiin, jossa ne ovat aiemmin keränneet A-arvosteluja sekä kunniamainintoja. Ja jonkun erikoispalkinnonkin. Ja sitten on tietenkin Danae, joka lähtee ainakin agilityyn, mutta olisiko tällä mahdollisuutta petissä tai jopa virallisissa? Kas siinäpä mietittävää joksikin aikaa.

Ja sitten kun näyttelyyn lähtijät on päätetty, pitää aloittaa näyttelyyn valmistautuminen. Ensin arvioidaan lähtijöiden kunto. Kuinka pahasti rotat ovatkaan kesäkunnossa. Ja sitten aloitetaan ruokinnassa maksalaatikko- ja pinaatti- sekä parsakaalikuuri että rotat saisivat rautaa. Ja toivotaan että rautakuuri ehtii tehota ja rottien väri paranee. Ja sitten aloitetaan rottien pesu ja kuuraus, kynsien leikkuu, häntien rasvaus... Häntiä saa rasvata joka päivä näyttelyyn asti, että ne ovat puhtaat ja pehmeät näyttelypäivänä.

Ja tällä kertaa pitää rotat saada näyttelykuntoon viikkoa ennen varsinaista näyttelyä. Lupauduin nimittäin pitämään esittelypäivän kesyrotista Turun Lemmikkiasemalla. Paikallinen eläintarvikekauppa siis. Ollaan paikalla muutama tunti rottien kanssa, ihmiset saavat rapsutella näitä yltiösosiaalisia, huomionkipeitä otuksiani ja minä selitän ääneni käheäksi siitä, miten kesyrotat ovat kivoja, sosiaalisia ja älykkäitä lemmikkejä, jotka asuvat häkeissä ja syövät melkein mitä tahansa, mutta pääasiassa siemensekoitusta tai niille tarkoitettuja pellettejä... Pitäisiköhän kirjoittaa joku sivun verran FAQ-juttuja paperille ja printata niitä nivaska?

Tuntuu hassulta - ja todella surulliselta - lähteä näyttelyyn ilman Tuiketta, Sigyniä, Seitaa, Freyaa... Ja Hiittä. Mutta rottien elinikä on tunnetusti lyhyt, vaikka sitä miten toivoisi niiden pysyvän luonamme pidempään. Varsinkin niiden kaikkein rakkaimpien. Mutta elämä jatkuu ja uudet tähdet astuvat lavalle. Halikossa nähdään miten Lotus ja Lorca pärjäävät, samoin kuin Elinalla sijoituksessa oleva Kielo. Ja ehkä Tiinalla on tiedossa joku uusi tähti joka astuu laumaamme ja sydämeeni.

Pilkkuja kerrakseen!

Rottalan elämässä sattuu ja tapahtuu. Uusia rottia tulee, ja vanhoja rakkaita otuksia lähtee. Lotus ja Lorca saapuivat täyttämään Argosin, Castorin ja nyt Tuikkeen jättämää isoa aukkoa häkeissä. Mutta varsinkin Tuikkeen poislähtö oli minulle itselleni todella vaikea paikka, vaikka olen jo tavallaan tottunut rottien lopetuksiin ja siihen, että ne eivät ehkä olekaan luonani kovin pitkää aikaa. Tuike kuitenkin onnistui repimään auki monta jo umpeutuneeksi luulemaani haavaa ja itkin enemmän kuin ehkä ketään toista rottaa, ehkä Peikkoa lukuunottamatta. Mutta samalla itkin myös muita menettämiäni rottia ja ehkä samalla purkautui myös muita itkemättä jääneitä asioita.

Ja mitä Tuikkeen lopetukseen tulee, niin olinhan minä siihen varautunut. Tavallaan. Mutta yllätyksenä se silti tuli. Olin huolestuneena seurannut Tuikkeen äkäisesti kasvavaa nisäkasvainta ja lopulta Tiinan palattua Turkuun pistin hänelle viestiä, että ehkä olisi aika...? Loppujen lopuksi Tuike lähti sitten jo samana iltana. Itse lopetus sujui nopeasti ja huomasi selvästi, että Tuikkeella oli keuhkot kunnossa. Mummelilla ei tainnut koskaan olla pientä nuhaa kummempia hengityselinsairauksia. Mutta ennen lopetusta huomasi selvästi, että kauniilla russian bluellani ei ollut kaikki hyvin. Yleensä vilkas Tuike halusi tutkia paikkoja Tiinan luona (Tiina asuu naapuritalossa ja on tosiaan Tuikkeen kasvattaja niin Tuike on vieraillut siellä kanssani, ja Tuike synnytti ja hoiti poikasensa Tiinan luona), mutta nyt Tuike kyhjötti sylissäni hiljaisena, kuin tietäen mitä oli tulossa.

Mutta kuten sanottua, rottia tulee ja menee. Mahdollisia tulevia rottavauvoja pääsin sitten pallottelemaan Tiinan luona. Siellä oli pieniä kaksiviikkosia sk ja rex black ja buff (?) vauvoja, joista minulle tulee kai yksi tai kaksi kikkurapoikaa. Ainakin se musta rex-poika taitaa tulla tänne aika suurella varmuudella. Ja ehkä se upean rexauksen omaava buffikin...? No, aina voi toivoa. Toisaalta Tiina puhui oman uroslauman perustamisesta ja mielisi samaa buff-urosta myös omaan laumaansa. Mutta niin ne pienet kikkurakarvat vain onnistuivat viemään sydämeni kirputtaessaan ja nuollessaan sormiani, pestessään itseään kömpelösti ja ennen kaikkea nukahtaessaan kämmenelleni... Eikä voi olla mitään suloisempaa kuin vasta-avautuneet rottavauvan silmät!

Mutta palatakseni merkinnän otsikkoon, eli Lotukseen ja Lorcaan. Nuo kaksi pientä sydämenvaltaajaa ovat olleet täällä nyt jo muutaman viikon. Ensi viikolla ne ovat jo 2 kk ikäisiä. Lorca kasvaa silmissä ja on jo varsin iso miesrotan alku. Vielä kun se oppisi, että voi sieltä mökistä tulla kokonaan ulos moikkaamaan, eikä tarvitse roikkua siitä mökin ikkunasta ja vilahtaa sisälle kun hiukan nenää sipaisee... Lotus sitten kyllä korjaa rohkeudessa veljensä puutteet. Likka vilahtaa hetkessä häkistä olkapäälle, jos vain saa siihen tilaisuuden. Ja häkin luukulle tullaan roikkumaan heti kun huomataan, että minä olen tullut siihen tyttöjä ihmettelemään. Tässä Lotus on selvästi ottanut mallia Lorusta ja Danaesta.

Seuraavaksi voisikin sitten alkaa kirjoittaa näyttelyilmoittautumisia. Halikon näyttely on kuukauden päästä ja sitä ennen täytyy saada nuo ruostuneet turkit takaisin kuosiin ja opetella poikien kanssa miten sitä käyttäydytäänkään pesulla ollessa... Toivottavasti naapurit omistavat kuulosuojaimet jos Kelmi päättää taas näyttää oopperalaulajan kykyjään. SKRÄÄÄÄK!!!

(Lopuksi vielä kuvat Lotuksesta ja Lorcasta ja niiden pilkuista.)

Hyvästi jää, rakkahin

R.I.P. FinCh MP-10 Betsaida *******, "Tuike" 7.2.2009 - 29.7.2011

Tuo tuulikello minun haudalleni
anna minulle yksi kyynel,
anna minulle kihara otsaltasi.
Kihara, että en menisi yksin,
kyynel, että pääsisin kotiin.

Ota maasta multaa ja
kanna sitä povellasi
niin sieluni kuulee kuinka
sydämesi hakkaa.

Tuo tuulikello minun haudalleni,
tuo kimppu kaislaa,
tuo pihlajan oksa.
Tuulikello laulaa nimeäsi kun
kaislasta punon veneen.

Pihlajasta veistän airot ja
kyyneltäsi pitkin
soudan suurelle merelle,
missä yksinäiset sielut
muuttuvat taivaan rannaksi


Jäljelle jäivät vain kauniit muistot ja syvä kaipaus. 

Elämää, ei sen enempää

Rottalan elämä tuntuu taas asettuneen urilleen. Kelmi, Eros ja Ajax ovat ottaneet Lorcan hyvin vastaan, eikä tyttöhäkissä kiusata Lotusta lainkaan. Lotus itse on rohkaistunut valtavasti siitä mitä se tullessaan oli ja tyttö käy jo itse tutkimassa sormiani ja tulee luukulle muiden mukana kun menen tyttöjä katsomaan. Itse asiassa Lotus on jo niin rohkea ja vilkas, että se juoksee sujuvasti käsivarttani pitkin olkapäälleni. Ja sylissä on hirveän kivaa ja usein Lotus raksuttaakin olkapäälläni tyytyväisenä.

Lorca sen sijaan on nykyään hieman arempi eikä oikein tahdo tulla syliin. Uskoisin pojasta kuitenkin tulevan ennen pitkää samanlaisen sylivauvan kuin muistakin uroksistani. Tai ainakin paremmin sylissä viihtyvän.

Hiisi taas on alkanut seurata veljensä Peikon jälkiä ja repii rupea pois kyljessään olevasta haavasta. Tai saattaahan se olla Tierakin joka sitä rupea repii, koska tuo haava on enemmän selässä kuin kyljessä. Huolestuttavaahan tuo käytös on, etenkin koska Peikko lopetettiin tuon takia. Aika pinnallinen tuo haava on, lähinnä siitä puuttuu ihon ylin kerros, mutta ei se mukavalta näytä. Olen hoitanut tuota haavaa putsaamalla (betadine) ja laittamalla puhdistetun haava-alueen päälle Terra-polya. Sen enempää en osaa juuri nyt tehdä. Jos tuo jatkuu, täytynee viedä Hiisi eläinlääkäriin. Tiedä sitten mitä eläinlääkärikään tuossa pystyy auttamaan.

Lotus & Lorca

Joko siitä on viikko, kun nuo pienet pilkkupeput muuttivat tänne? Taitaa se olla. Ja tässä reilun viikon aikana pienet ovat kasvaneet ja vahvistuneet aivan silmissä.

Ja minä kun vannoin, että tänne ei tule koskaan, ei ikinä, yhtäkään variegatedia. Tosin, niin vannoin myös pointedeista, eikä niitä ole täällä vielä näkynyt. Siis vielä. No, sitten kävin tuossa puolitoista viikkoa sitten katsomassa yksiä rotanpoikasia, kahta poikuetta itse asiassa. Olivat syntyneet samana päivänä ja olivat kasvaneet neljän rottanaaraan hellässä huomassa isossa terrassa. Joo, tiedän, terraario ei ole rotille kaikkein paras paikka, mutta kyse ei ole minun rotistani, ja olen kyllä asiasta sanonut. No, poikasia syntyi yhteensä 21 ja niitä hoitamassa oli neljä naarasta, joista kaksi oli mummeleita, jotka siis myös ryhtyivät imettämään poikasia. En tiedä kuinka monessa pesässä poikaset olivat, mutta kun niiden silmät aukesivat, niin vilinää riitti!

No, joka tapauksessa kävin vilkaisemassa vauvoja joita oli berkshireä ja badgeria ja joukossa oli yksi tosi hyvä irish-vauvakin, ja tottakai sitä variegatedia. Poikalaumasta huomioni kiinnittyi hyvän väriseen pikkupoikaan ja käsiteltäessä tämä oli sekä rauhallinen että varsinainen vintiö - ja tätä samanaikaisesti! Varsin hurmaava tapaus siis. Varasin sitten pojan ja sovin tulevani hakemaan tätä parin päivän päästä. Varasin näin itselleni parin päivän mietintäajan.

Kun sitten menin hakemaan poikaa sain vastaani varsin hätääntyneen myyjän, sillä hän oli puoli tuntia aiemmin luovuttanut kaksi variegated-tyttöstä uuteen kotiinsa. Mutta hän ei muistanut tarkkaan, minkä rotan olin varannut ja oli siksi huolissaan siitä, että oliko hän vahingossa antanut minun rottani pois. No, onneksi minun vauvani oli poika. Ja kävin vielä huvin vuoksi tyttövauvoja moikkaamassa ja löysin aiemmin selvästi huomaamatta jääneen todella hyvännäköisen variegated-tytön. No, arvatahan saattaa, että mukaanhan se sitten lähti. Pienen pähkäilyn jälkeen tyttö pakattiin mukanani tuomaani kuljetusboksiin ja poika hätäratkaisuna karkkilaatikkoon.

No, koska olen Tiinan kanssa puhunut siitä, että häneltä tulee jossain vaiheessa pari poikaa sijoitukseen ja nämä sitten laitettaisiin Hiiden laumaan, piti hetki miettiä, että kumpaan laumaan Lorcaksi nimeämäni pikkupoika laitettaisiin. Hain sitten kokeeksi Kelmin häkistään ja annoin Kelmin tutustua Lorcaan sylissäni. Kun tutustuminen meni hyvin, laitoin ne samaan kuljetusboksiin jossa Kelmi lähinnä ignoorasi pienempänsä. Joten ei muuta kuin häkkiin ja tiukka vahtiminen. No, sinnehän se vauva sujahti ilman mitään sen suurempia kurmotuksia. Yhtä sujuvasti se sitten sujahtaa häkin pinnojen välistä...  Yhtenä yönä löysin sen kolmelta aamulla reippailemassa häkin katolla ja toisen kerran se roikkui häkin sivulla. Mutta aina se on palannut häkin sisäpuolelle.

Lotus, eli Lorcan sisko, on sitten hiukan varovaisempi tapaus. Varsinainen vinkuiita siis. Tämä kiljuu ja vinkuu ja piippaa kun kosken siihen, tai vaikka en koskekaan. Ja tälläkin kertaa Danaella, joka on siis tyttölauman nykyinen pomo, oli sanansa sanottavana, mutta meni ehkä kolme tai neljä päivää, niin Lotus oli hyväksytty laumaan. Vieläkin se kyllä nukkuu välillä eri paikassa kuin muut, mutta Tuike ja Taika, lauman vanhimmat jäsenet, tuntuvat olevan Lotuksen tukena ja lohtuna. No, sylittely ja käsittely tekevät lähes joka rotasta kesyn, niin myös Lotuksesta. Vaikka protestipiippauksia kuuluukin ja hätäkakkoja riittää... Olen jo muutaman kerran päässyt suihkuun siitä syystä.

Lasten viralliset nimet ovat muuten Luftschlössen Bauen (Lorca) ja Locker vom Hocker (Lotus). Nimet ovat saksalaisia sanontoja ja tarkoittavat Pilvilinnan rakentajaa eli Taivaanrannan Maalaria sekä Helppoa Nakkia (Piece of cake).

Ja tässä vielä kuva vauvoista:

Heinäkuun helteet

Olen huomannut tottuneeni rottien hajuun. Mutta aina välillä sitä saa itsekin huomata, että kyllä, rotat voivat haista hyvinkin pahalle. Kuten nyt, kun häkkien viikkosiivous jäi väliin lähtiessäni ex tempore-reissulle Ahvenanmaalle muutamaksi päiväksi. Rotat siis kyllä helposti pärjäävät yksin yhden viikonlopun mittaisen ajanjakson, mutta en minä silti mielelläni niitä yksin jätä.

Kotiin palattuani kuitenkin huomasin mitä heinäkuun hellelukemat ja siivoamatta jäänyt häkki (eli vaihtamatta jääneet riippumatot ja kangaspedit) voivatkaan yhdessä tehdä. Hajuhaitta oli siis huomattava. Kuitenkin häkkien varsinainen peseminen jäi tulevalle viikonlopulle, jolloin olen toivon mukaan kotona. Ainakin yhtenä päivänä.

Tuikkeen kasvain tuntuu vain kasvavan. Kauniin ryssäni aika alkaa selvästi olla lopussa, ja pitää luultavasti lopettaa kun Tiina palaa takaisin Turkuun. Harmittaa.

Toisaalta löysin vahingossa todella suloisen pienen black variegated-pojan. Ja varasin vauvelin. Kieloksi ristitty bew kun ei sopeutunut tyttölaumaan, niin voi kai kokeilla jos jompaan kumpaan poikalaumaan saisi sijoitettua yhden uuden vauvan. Minä, joka vannoin, että en ikinä ota variegatedia, olen hankkimassa oman pilkkupyllyn. Seuraavaksi varmaan hankin pointillisen? Toisaalta sitten Tiina haluaisi sijoittaa minun luokseni omia kasvattejaan, mutta en ole hänestä kuullut vähään aikaan yhtään mitään. Tässä pitäisi siis tehdä päätös haenko sen vari-vauvan vai enkö hae. Ongelmia, ongelmia...

Ensimmäinen oma sijoitusrottani

Hain joku viikko sitten laumani jatkeeksi piskuisen bew-tytön. Tytön suku on taustoiltaan oikeastaan puhtaasti Jenni Ahtolan kasvatteja, mutta Jenni ei kuitenkaan ollut vaavin kasvattaja. Tästä syystä Tiina pyysi, että en pitäisi tyttöä, sillä Tiina haluaisi sijoittaa minulle sekä naaraita että uroksia. Ja tämä pieni sitten omistaa niin erilaisen bakteerikannan, että se voisi tuoda Tiinan kasvateille sellaisia tauteja, joita nämä eivät pysty käsittelemään.

Jouduin siis miettimään omaa laumarakennettani ja jaksamistani, kuinka monta rottaa pystyn pitämään ja niin edelleen. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että pienelle, pehmoiselle vauvalle piti etsiä sijoituskoti. Ja tänään vein vaavini, viimeiset päivät myös vintiöksi kutsutun kaunokaisen, Helsinkiin.

Harmittaa ja surettaa, vaikka tiedän, että päätös oli oikea. Tuntuu pahalta luopua yhdestäkään rotasta, edes tällä tavalla. Ja kuitenkin mietin samalla, että jaksankohan oikeasti näin monen rotan kanssa? Voivatko rottani hyvin, käsittelenkö niitä tarpeeksi? Pitäisikö minun sittenkin pienentää laumakokoani, kenties luopua jommasta kummasta sukupuolesta kokonaan? Pitää korkeintaan neljää tai viittä rottaa? Uroksia on tällä hetkellä 3 + 2, naaraita 8. Uroslauman nuorin jäsen on Kelmi, joka on kohta sekin vuoden ikäinen. Hiisi on ensi kuussa puolitoistavuotias. Hiiden emo, Taika, on naaraslauman matriarkka, mutta ei johtaja. Siinä roolissa taitaa olla Danae. Taika on syyskuussa 2-vuotias. Naaraslauman nuorimmat ovat sitten Hera, Rätti ja Riepu. Ja nekin ovat jo yli puolivuotiaita. Pojat eivät ole enää poikia, vaan papparaisia jo, vaikka vain Hiisi alkaa vähitellen esitellä vanhusmaisia piirteitä.

Surullista, miten laumat vanhenee. Se tuo mukanaan rottien vähittäisen poistumisen, mikä on aina yhtä vaikea paikka. Joka kerta menettää yhden rakkaansa, ja samalla osan sydämestään.

Voihan rotta!

Noniin. Hieno suunnitelmani päivittää rottien kuulumisia edes hieman useammin kuin aiemmin kaatui heti alkuunsa. Anteeksi siitä. Tarakin ehti lähteä luotani oltuaan täällä vain viikon, enkä muistanut päivittää edes sitä.

Ja kuitenkin käyn täällä lähes päivittäin. Kirjoittamisen aloittamisessa on vain se jokin kynnys, se "ei meillä kuitenkaan ole tapahtunut mitään mielenkiintoista." Mutta onhan sitä. Tara lähti koska se yritti syödä rottani. Hiiden nahkaan jopa tuli reikiä tästä syystä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, Tara lähti luotani paikkaan, jossa se saa asua loppuelämänsä ajan.

Ja tämänkin jälkeen on tapahtunut yhtä sun toista. Surullista, koska Argos ja Castor jouduttiin lopettamaan. Castor oli selvästi kipeä, eikä se laihtunut vaan lihoi jatkuvasti. Aloin epäillä pojalla olevan diabeteksen, tai sitten jonkinlaisen munuaisten toimintahäiriön. Lisäksi pojalla oli selvästi kipuja, joista miun ihanan kanelipullapojan ei tarvitse enää kärsiä. Argosilla taas oli myco. Kaikki rottaharrastajat tietävät mitä se tarkoittaa.

Mutta surullisten asioiden vastapainoksi kuuluu sitten jotain hyvääkin, tai niin ainakin luulisi. Löysin nimittäin eräältä puska/ruokakasvattajalta täältä Turun suunnalta yhden aivan syötävän suloisen bew-vauvan. Ja tytön vieläpä. Hain siis lapsen itselleni. Mutta Danae, Hera ja Loru eivät hyväksyneet vauvaa, joten lähden huomenna viemään vintiön Helsinkiin sijoituskotiin. Jos hyvin käy, voin astuttaa sen ennen vuodenvaihdetta ja saada lisää bew-vauvoja. :) Tuossa värissä vain on jotain niin upeaa.

Suomen rottamaailmaan on lisäksi tullut uusia tulokkaita Sinin ja Elinan tuotua Hollannista Marten-rottia. Kyseessä on punasilmäinen ja mustakarvainen muunnos, jota ei siis ole aiemmin ollut Suomessa. Haaveilen saavani yhden tällaisen luokseni asumaan, ja luultavasti näin tuleekin tapahtumaan. Sinille ja Elinalle kun on syntynyt jo 26 marten-vauvaa, jotka kaikki kaipaavat uutta kotia. Mutta koska kyse on uudesta muunnoksesta, niin kaikki nämä vauvat sijoitetaan, eikä yhtäkään myydä. Periaatteessa voisin harkita kasvattavani martenia sen mustan sijaan. Kaikki kun tuntuvat korostavan sitä, miten vaikea muunnos musta on. "Sen kanssa saa hakata päätään seinään." Toisaalta, sitä tuntuvat olevan kaikki muunnokset, mitä kasvattajia kuuntelee. Mutta ehkä kirjoitan kasvatusajatuksista ihan oman päivityksen joku päivä.

Lisäksi pitää ehkä mainita, että nypin Heran turkin näyttelykuosiin kun tytöllä näytti olevan varsin kuumat oltavat näin kesähelteillä. Lopputuloksena oli ihanan pehmeä pumpuliturkki kauniilla rexauksella. Ja Tuikkeen kasvain on kasvanut, mutta ei haittaa vielä Tuikkeen liikkeitä. Sen sijaan helteet ovat rasittaneet Tuiketta, joka tuntuu tätä nykyä lähinnä lepäilevän. Taika sen sijaan lähestyy 2-vuotissyntymäpäiväänsä huippukuntoisena, mummeli kyllä tykkää lepäillä, mutta käy silloin tällöin hölkällä juoksupyörässä. Ja kasvaimista tai hengitystieongelmista ei ole merkkiäkään (*koputtaa puuta*). Jos Taika-mummeli on vielä elokuussa näin hyvässä kunnossa pääsee Taika mukaan elokuun näyttelyyn. Danaekin pääsee mukaan, tältä puuttuu vain muutama piste AgiCh-arvosta.

Mutta ensin on pitkä, ihana kesäloma.

Tara tuli taloon

Noin viikko sitten sain sähköpostia Kodinvaihtajat ryltä. Viesti koski kolmivuotiasta belgianpaimenkoiran ja huskyn sekoitusta, joka ei tullut toimeen perheen toisen koiran kanssa. Nyt Tara-nimiselle nartulle etsittiin uutta kotia ja ennen tämän löytymistä sijaiskotia joka voisi ottaa Taran hoitoonsa vakituisen kodin löytymiseen asti. Minä vastasin viestiin ja Tara muutti eilen luokseni.

Tara on varsin kaunis, pienen suden näköinen otus. Olemukseltaan Tara muistuttaa enemmän belgaria kuin huskya, luonteesta en osaa sanoa sen enempää. Korkeuttaa tuolla on n. 60 cm ja painoa jotakuinkin 21 kiloa. Ehkä parisataa grammaa päälle.

Tara siis tuotiin luokseni eilen aamulla, n. klo 10 aikaan. Ihan ensimmäiseksi sain haukut, jotka kertoivat Taran olevan hiukan epävarma uudesta ihmisestä. Kämpässä piti ensin kiertää ja tutkia kaikki paikat, ja tietenkin rottahäkit. Ruokakaan ei tahtonut neidille maistua. Muuten eilinen meni ihan okei, käytiin parilla tunniin pituisella lenkillä, ja illalla vielä puolen tunnin iltalenkillä. Ekalla lenkillä tavattiin valkoinen paimenkoira, jolle piti vähän rähistä. Muut vastaan tulleet koirat ohitettiin jo paljon paremmin. Vähän Tara tuppaa kiskomaan hihnassa, mutta uskoisin, että tähänkin tulee korjausta kunhan ensi viikolla pääsen kunnolla kouluttamaan Taraa. Tämä viikko kun menee ihan uuteen paikkaan tutustumiseen ja uusien tapojen opetteluun.

Iltaa vasten Taran luonne alkoi tulla paremmin esiin ja häntäkin alkoi heilahdella. Huomiota Tara kaipaa varsin paljon ja rapsutusten perässä työnnetäänkin pää aika usein polvelle tai reidelle tai ihan vain käsivarren alle. Muuten tuo makoilee lähistöllä, mutta nousee heti kun minäkin nousen tai jos sanon sille jotain. Jostain syystä tunnen huonoa omatuntoa siitä, että Taralla ei ole sen enempää tekemistä täällä kämpässäni. Makuuhuoneen ovikin on kiinni suurimman osan päivästä kun en halua Taran kiusaavan tai häiritsevän poikia. Totutellaan nyt rottiin häkki kerrallaan. Tyttöjen kohdalla mielenkiinto alkaa jo lopahtaa. Eilen sai kyllä sanoa pari terävää Ei!:tä, kun likat alkoivat juosta juoksupyörässä tai muuten vaan riekkuivat häkissä. Eli rottien liikehdintä aiheutti kiihtymystä Tarassa, mutta Tara uskoi kieltoa.

Yön Tara vietti vieressäni, kuten myös päivätorkkuni. Levitin Taralle vanhan petauspatjan sängylleni, jossa sillä on sitten oma paikka makoilla. Suojaan tällä tavoin myös oman sänkyni koirankarvoilta. Aamulla tyttö oli innostunut kun heräsin. Herätys oli klo 8 ja lenkille lähdettiin heti kun sain vaatteet niskaani. Tarkoitus oli kiertää Halisissa ollut luontopolun tapainen, mutta sain eilen sen verran hyvän rakonalun toiseen kantapäähäni, että tänään oli pakko teipata nilkka. Tuon takia sitten aamulenkkikin typistyi n. 45 minuutin pituiseksi. Seuraava lenkki olikin sitten siinä klo 12 aikaan kun minulla oli aika terapiaan. Olin sopinut jo viime viikolla siitä, että otan Taran mukaani. Terapian aikana Tara lähinnä nukkui, mitä nyt välillä piti hakea vähän rapsutuksia sekä minulta, että terapeutiltani. Terapeuttini piti kyllä ensin haukkua, kun päästiin paikalle, mutta aika nopeasti tuokin hyväksyttiin. Terapian jälkeen käytiin eläinkaupassa hakemassa minun käteeni paremmin sopiva talutushihna ja uusi panta Taralle. Samalla matkaan tarttui sopivan kokoinen ruokakuppi. Eläinkaupan täti oli selvästi vähemmän pelottava, koska tätä ei sitten haukuttu lainkaan. Ja kun täti vielä antoi herkkuja, niin tämä oli jo tosi kiva. Kun tädin poika  ilmestyi paikalle, ei tämäkään saanut haukkuja. Pojan musta moottoripyöräkypärä oli epäilyttävä ja sille piti vähän haukahdella.

Tämän lisäksi käytiin eläinlääkärissä. Ihan vain jotta saisin Taran painon selville. Siellä oli sitten muitakin koiria, mutta niille Tara ei murissut eikä oikeastaan edes reagoinut niihin. Yksi iso, musta uros kyllä näytti kiinnostavan Taraa. Eli aika paljon Taran reaktioihin vaikuttaa tosiaan se, miten toinen koira reagoi. Aamulenkillä kun nähtiin eräs cairnterrieri joka alkoi rähistä Taralle, alkoi Tara pomppia hihnassa, mutta ei rähissyt takaisin. Sen sijaan yhdelle sekarotuiselle urokselle piti vähän urahdella, mutta sekin jäi sitten siihen. Mennään, mennään ohi ja Ohi!-käskyt tuntuvat toimivan ja niiden avulla mennään monesta ohitse. Pyöräilijät, ihmiset, autot ja erilaiset muut isot ajoneuvot ohitetaan ilman ongelmia. Aamulla nähty jänis oli jännä, mutta senkään perään ei rynnätty. Laitumella olevat hevosetkaan eivät aiheuttaneet sen kummempaa reaktiota, mutta kotimatkalla nähty ohitse laukkaava suomenhevonen oli sen verran mielenkiintoinen, että sen perään olisi ollut kiva rynnätä.

Nyt illalla on sitten syöty, turvotin Taralle Jeppe kana-riisi koirannappulaa kuumassa vedessä ja sekoitin siihen piimää ja Taran mukana tullutta riisi-porkkana-jauhelihasekoitusta, joka maistui sitten jo paljon paremmin. Kohta lähdetään vielä iltapissalle ja sen jälkeen mennäänkin jo nukkumaan. Huomenna katsotaan sitten miten yksinolo sujuu, vaikka kävinkin tänään jo pikaisesti lähikaupassa. Että eiköhän tämä tästä ala sujumaan.

Naiset Venuksesta, miehet Marsista?

Tässä on messujen jälkeen ollut emännällä sen verran kiirettä, että ei ole oikein blogejakaan kerinnyt päivittämään. Mutta nyt on lyhyt hengähdystauko, jonka ajattelin hyödyntää kyseiseen toimintaan.

Tytöt vetelevät tyytyväisinä sikeitä, kuka missäkin ja kenenkin kyljessä. Minun tuloni häkin luo aiheuttaa lähinnä haukottelua ja jonkun yksittäisen silmän raottelua. Ei puhettakaan että joku rynnistäisi luokseni rapsutusten perässä. Illalla tilanne on onneksi eri, mutta silloin syynä taitavat olla kurisevat vatsat ja tietoisuus siitä, että kohta saadaan ruokaa. No, yleisesti ottaen Danae ja Loru roikkuvat luukuilla puolet hereilläoloajastaan, tai vähintäänkin ryntäävät niille heti jos sanon jotain. Hera on alkanut ottaa näistä tytöistä mallia ja on tulossa syliin etenkin kiimapäivinä.

Pojat sitten taas tuntuvat olevan tyttöjen vastakohta. Kun menen makkariin sieltä ryntäävät vähintäänkin Tiera ja Castor luukulle kuikkimaan, että joskos sitä saisi jonkun herkun tai rapsutuksen? Tai jos saisi vaikka vähän tyttöjen hajuja haistella? Toisessa häkissä Kelmi ja Eros roikkuvat sillä tasolla tai kulmalla joka kulloinkin on sijaintiani lähinnä. Tiera kyllä harrastaa samaa omassa häkissään. Ja vaikka kuinka sikeässä unessa olisi niin aina on aikaa muutamalle rapsutukselle ja pusulle.

Tuossa vapun ja pääsiäisen kunniaksi kasvattelin rotille kauranversoja vadeissa ja dunassa. Ajatus hyvä 10, tulos...? No tuota... Kauranversot villiintyivät itämään ja kasvamaan nopeassa tahdissa ja jo viikossa vadeissa oli 10 cm pituiset versot. Mutta päätin kuitenkin antaa rotille kaiveluastiat vasta pääsiäisen jälkeen, niin versot olisivat pidemmät ja niissä olisi enemmän jyrsittävää. Mutta tämä sitten tuotti sen ongelman. Versojen juuret sitoivat parin ylimääräisen päivän aikana kaiken mullan itseensä jopa siinä määrin, että koko mättään saattaa nostaa versoista ilmaan. Ja yhtään multaa ei tipahda maahan.

No, rotat nauttivat laiduntamisestaankin, mutta ajatukseni siitä, että rotat pääsisivät toteuttamaan luontaista kaiveluintoaan ei oikein toteutunut. Pitää ehkä ostaa jossain vaiheessa jotain hiekkaa jostain, että nämä sitten pääsevät kaivelemaan.

Toinen pääsiäisyllätys rotille olivat Karjaalta tuomani mustaherukkapensaan oksat. Äiti karsi pensaamme kesäkuntoon ja minä napsin paksuimmat oksat lyhyemmiksi pätkiksi jotka sitten toin tänne Turkuun rottien iloksi. En kyllä tiedä ovatko rotat yhtä innoissaan kuin minä... Toin kuitenkin itsellenikin mustaherukan oksia jotka levittävät ihanaa tuoksuaan maljakoissaan. Täytyyhän keväällä saada jotain hiirenkorvia sisäänkin?

Näyttelykuulumisia

Niin joo, ne messut.

Ne oli tosiaan eilen. Ja tänäänkin. Mutta olin ilmoittanut rottiani pelkästään virallisiin luokkiin kun oli vähän kyytiongelmia. Tai oikeastaan jaksamisongelmiakin. Mutta oli se hirveän kivaa silti, vaikka tänään onkin väsyttänyt ihan pirusti.

Eli näyttelyyn oli tarkoitus lähteä jo klo 5.30 aamulla. Normaalien sähellysten jälkeen matkaan päästiin n. klo 6. Arvannette miksi ehdotin puoli tuntia aiempaa lähtöaikaa? No, messariin päästiin vaikka matka menikin osin nukkumiseksi. Olin kuitenkin herännyt jo puoli neljältä ja noussut siinä neljän jälkeen... En vain saanut unta enää. Ja olin siis nukkunut sen 2,5 tuntia. Aamu meni sitten säätämiseksi ja totesin mm. että Bonesin katsominen ennen klo 5 aamulla ei ole hyvä idea, etenkään tyhjällä vatsalla. Mutta olipahan ainakin näyttelykamat ojennuksessa ja pakattuina.

Messarissa sitten ihmeteltiin pari ekaa tuntia että mitäs tässä ja kävin kiertämässä eläinmessut. Ostinkin heti aamusta melkein kaikki messuostokseni eli rotille ruokaa ja nameja sekä hiirelle kiipeilytelineen. Ja ystävälleni syntymäpäivälahjat. Lisäksi kävin moikkaamassa ystävääni kissanäyttelyn puolella ja pääsin silittelemään hänen upeita ocicattejaan Renoa ja Rufusta. Ja Nakoakin. Reno menestyi todella hienosti, oli kolminkertainen best of breed. Ja Rufuksen kohdalla pääsin auttamaan sitä näyttelyesittelyjen kanssa eli kannoin sen näyttelypöydältä omaan häkkiin. Ja kävin kanipuolellakin. Angorakanit alkoivat kyllä kutitella nenää ja keuhkoja siihen tyyliin, että allergiaa saattoi olla ilmassa. Ja tottakai, viihdytin ystäväni poikaa Jamia sekä rottapuolella että muualla eläinmessujen alueella. Jami tykkää rotista, mutta ystäväni ei. :D

Minulla oli matkassa kaksi ylimääräistä rottaa ilmoitettujen kahden rotan lisäksi. Hiisi ja Danae olivat tulleet koettamaan onneaan agilityssä. Hiisi tosin kiipesi harjoituskierroksella ensimmäisen esteen (silta) päälle ja kääntyi katsomaan minua ilmeellä "ihanko totta sä luulet että mä meen TOSTA?" Jäi siis herran agility-ura varsin lyhyeen. Danae ihmetteli ekan ja tokan esteen verran mitä tässä pitikään tehdä ja sen jälkeen likka juoksi kolme ekaa estettä joka kerralla sellaista vauhtia että emäntä jäi jälkeen. Köysiesteellä, joka on Danaen suosikki jäätiin kyllä sitten katsomaan, että pitääkö sitä oikeasti mennä vielä tuo kiikkulauta-este, mutta sen jälkeen juostiin taas sinne köysi-esteelle asti... No, kilpailussa Danae juoksi sitten agiRop4-sijalle asti. Hieno tyttö <3

Hiiden suurin panos näyttelyissä olikin sitten ihmisten hurmaamisessa. Hiisi on maailman kilteimpiä rottia ja sellainen iso, rauhallinen lötjäke jota mikään ei voisi hetkauttaa - paitsi tietenkin ruuan loppuminen. Taisi tuo kerätä taas muutaman uuden faninkin itselleen. Ja Kelmi ja Eroskin olivat todella hienoja. Eros voitti toisen näyttelyn luokkansa ja toisessa tuo hävisi isälleen. Saas nähdä kumpi tosiaan voittaa MP-11 tittelin... Sitikka kun on jo MP-09 ja MP-10.

Kelmi sitten taas... Olen niin ylpeä pojasta. Tuo alkoi raksuttaa heti näyttelyboksiin päästyään ja muljautteli silmiäänkin. Ja oli silmin nähden onnellinen päästessään sieltä pois, syliin ja rapsutettavaksi. Ja taisi hurmata tuomaritkin siinä sivussa, vetipä nimittäin kotiin luokkavoitot molemmissa näyttelyissä. Ja palkintojenjako se vasta juhlaa olikin. Näyttely2ssa Kelmi oli Rop5 ja sai 2 tähteä. Samalla tuo valmistui sitten FinChksi. GGssä Kelmi oli Rop4 ja Best Stud Buck. Ja Double Winner. Joita taisi tulla koko näyttelystä kaksi. Lisäksi Kelmi oli molemmissa näyttelyissä VSP eli vastakkaisen sukupuolen paras. Paras Uros siis. Huomenna pitää juhlia ja lahjoa Kelmiäkin jollain. 

Syksyllä uudestaan Messariin Juhliksen merkeissä? Lemmikkimessut ja Elma 12-13.11.2011.

Kuvatuksia

Koska eilinen meni rottailujen osalta lähinnä poikien pesuksi, niin suoritin tänään sen mitä piti alunperin tehdä viikonloppuna. Eli kuvasin kaikki tytöt. Tai Tuiketta en kuvannut, koska kauniista ryssästäni oli jo tuoreita kuvia Tuikkeen 1-vuotissynttäreiden yhteydestä.

Kuvista tuli ihan hyviä, jokaisesta saatiin edes jonkinlainen edustava kuva, niin että saan täydentää rottien kotisivuilla olevia profiileja tuoreilla valokuvilla. Harmi vain, että kamerani alkaa vedellä viimeisiään. Nyt pitää kuitenkin enää löytää aikaa muokata valokuvat oikeaan muotoon ja oikean kokoisiksi niin että voin siirtää ne sinne kotisivuille. Sitten ehkä uskallan jo julkaistakin ne sivut. Vaikkakin aion siirtää koko höskän toiseen paikkaan, missä on erilainen sivupohja tai jossa sivupohjaa voi muokata enemmän kuin mitä nyt pystyn tekemään. 

Tytöt käyttäytyivät kuvatessa oikein hienosti. Rätti oli ainoa jolta pääsi papanoita sekä pissa. Muut pidättelivät oikein hienosti. Tytöt on muutenkin hirveän siistejä, häkissä suurin osa asioista tehdään suoraan vessalaatikkoon. Myös Hiiden lauma käyttää vessoja, eli ainoat jotka ei vielä niitä käytä on Kelmi, Eros ja Ajax. Niillä ongelma on tosin siinä, että niillä ei ole vessoja oikeissa paikoissa.

Ehkä tännekin tulee joitakin tänään ottamiani kuvia.

Näyttelyvalmistautumisia

Ensi viikonloppuna on PetExpo Helsingin Messukeskuksessa. Se on toinen vuoden suurista näyttelyistä. Siis tosi isoista. Kaksi päivää, yli 200 rottaa. Puhumattakaan niistä kaikista muista eläimistä. Ja ihmisistä. Ja messutarjouksista.

No, ennen näyttelyitä on kuitenkin näyttelyvalmistautumiset. Eli rottien esipesu, rottien varsinainen pesu. Kynsien leikkaus ja viilaus ja häntien rasvaus melkein päivittäin parin viikon ajan ennen näyttelyä. Useimmat rotat eivät tästä vaiheesta oikein välitä, mutta alistuvat kohtaloonsa. Toisaalta sitten jotkut naaraat oikein nauttivat kylvystään. Etenkin Seita ja Freya... Kumpikin sai aina kunnon kiimakohtauksen kun ne pisti likoamaan lämpimään veteen. Kelmi on kuitenkin eri asia. Komea russian blue-urokseni suorastaan vihaa pesemistä. Tai pelkää sitä kuollakseen.

Oli tapaus kumpi tahansa, niin Kelmin peseminen on täyttä tuskaa. Kelmi kiljuu suoraa huutoa kuin sitä tapettaisiin. Eros on melkein yhtä paha. Yrittää sitä hyvällä tai pahalla, niin aina pitää pyristellä vastaan ja huutaa tai vaikertaa säälittävästi. Tällä kertaa pojat saivat rauhallisen pesun. Silti piti uikuttaa säälittävästi joka kerta kun turkkiin koskettiin. Ja molemmat pojat suorastaan inhoavat Groomers Goopia, vaikka se on se tehokkain tökötti rasvan ja karstan irroittamiseen. Kelmiä huuhdellessa sieltä suorastaan valui oranssia. Goop kuitenkin jättää turkin varsin mielenkiintoisen tuntuiseksi, että se pitää sitten taas pestä jollain aineella pois. Fairy taitaa olla pojilla tähän se paras vaihtoehto, se kun irroittaa loputkin rasvat turkista ja iholta. Omat kädet tykkää tästä vaiheesta aivan hirveästi... Lopulta sitten pesen pojat vielä joko Aptuksen Helläpesu lemmikkishampoolla tai Espreen Silky Show Shampoolla. Pitää katsoa jos ostaisi saman sarjan hoitoaineen... Ja voisi katsoa jos ostaisi messuilta jonkin tummalle turkille tarkoitetun shampoon.

Messunäyttelyt ovat antoisia, mutta samaan aikaan rasittavia ja vaativia. Väsyttäviä. Odotan niitä kuitenkin.

Syyllisyydentuntoinen rotanomistaja

Aina löytyy joku, joka tekee kaiken paremmin. Se on elämän laki.

Rottailussa se tarkoittaa sitä, että aina on joku joka hoitaa rottansa paremmin. Tai jonka rotta menestyy paremmin näyttelyissä. Tai jonka rotalla on parempi turkki, puhtaampi häntä. Tai jonka rotalla on isompi häkki. Tai mitä tahansa. Joistain asioista voi tuntea syyllisyyttä.

Noh... Minä tunnen syyllisyyttä siitä miten hoidan rottiani.

Tiedän hoitavani niitä hyvin. Ne saavat hyvää, laadukasta ruokaa. Niillä on tilavat, puhtaat häkit ja mukavat riippumatot ja nukkumapaikat. Niillä on kavereita häkissä ja ne saavat huomiota joka päivä. Ne pääsevät ulos häkistä päivittäin ja saavat rapsutuksia.

Mutta! Aina voisi tehdä asiat paremmin. Ruokkia niitä enemmän kasviksilla tai ulkoiluttaa enemmän. Rapsutella enemmän, huomioida enemmän. Juoksuttaa enemmän, että nuo lihavat urokset laihtuisivat hieman. Tarjota niille enemmän virikkeitä. Tarjota isommat häkit.

Ja siitä sitten syntyy syyllisyydentunto. Nytkin voisi olla rotta sylissä, kiipeilemässä olkapäälle ja yrittämässä näppäimistölle kiipeämistä tai työpöydälle pääsyä. Mutta aina ei vain jaksa. Joskus on vain saatava sulkea rotat häkkiin ja kääntää selkä häkille. Suljettava silmät pyytäviltä katseilta. Tekeekö tämä minusta pahan ihmisen?

Hilveitä hiiliä

Niin, tänne tosiaan muutti hiirikin rottien seuraksi. Mutta ei tuo tietenkään asu samassa häkissä rottien kanssa, vaan ihan omassa terrassaan. Tähän päivään asti se tosin asui dunassa, mutta sain sille tänään terran. Ensin se terra piti kyllä kuurata ja desinfioida kun se oli ollut pitkään ulkovarastossa.

Odin on kyllä hirveän suloinen. Tällä hetkellä se tutkii uutta kotiaan aivan innoissan ja kiipeilee ja kaivaa kuivikkeitaan. Mutta en minä kyllä rotistani luovu. :)

Uusi blogi rottien käyttöön

Noniin, kyllästyin sitten livejournaliin totaalisesti, kun en ole sitä aikoihin edes käyttänytkään. Siis rottabloggailuun. Että siirryin sitten tänne. Ehkä nyt sitten tulee päiviteltyä vähän useammin rottajutuistakin.

Siirsin ihan huvin vuoksi vanhat päivitykset tännekin, ihan vain vanhojen muistamiseksi. Ei saa tökkiä tikuilla, vaikka niin teenkin!

Tänään siivosin poikien häkit. Tyttöjen häkki tuli onneksi siivottua jo perjantaina, että oli vähän pienempi urakka. Viimeksi kun siivosin kaikki kolme häkkikompleksia kerralla. Muokkasin hiukan Hiiden häkin sisustusta ja lisäsin Kelmin häkkiin kolme lisätasoa. Kelmin häkki kun oli niin epäkäytännöllinen ennen tätä muutosta. Nyt sitten pojat ehkä oppisivat käyttämään vessaakin, kun sellaiselle tuli paikka. Seuraavaksi voisikin PetExposta katsoa jos sieltä löytäisi pari kunnollista kulmavessaa poikien käyttöön. Tai kolme sellaista. Olen noilla kahdella  muulla laumalla huomannut, että mitä paremmin vessat on sijoitettu, sitä paremmin niitä käytetään.

Ensi lauantaina on tarkoitus pitää rottamiitti/rottatapaaminen täällä luonani, joten sitä vartenkin oli ihan hyvä siivota häkit. Saas nähdä mitä rotat sanoo, kun pistän ne pesulle ennen ihmisten saapumista. Ovat nimittäin taas aikamoisia kakkahäntiä koko sakki. Pitääkin muistaa käydä hakemassa jostain Groomers Goopia ja ehkä jotain muuta tököttiä, että saa nuo poikien karstat irti...

Vanhoja16

Levätkää rauhassa, rakkaani.

• 13. helmik. 2011 at 4:36 PM

Loppiaisena tuli aika päästää pois kolme kaunista rottaani. Sigyn, joka oli minulle se kaikkein rakkain. Frida, Sigynin sisko ja ikivirkeä mummeli. Louhi, kaunis, kaunis pieni mustani.

Sigyn ja Frida olivat yhdessä jo aiemmin lopetetun siskonsa Blondin kanssa ensimmäiset rottani. Kiitos Sanzulle ja Fiurille näistä ihanista otuksista, joiden kanssa sain viettää vähän vaille 2 vuotta. Sigyn oli salamanmuotoisen laukkinsa kanssa varsin persoonallisen näköinen, ja luonteeltaan tämä likka olikin sitten jo jotain todella erikoista. Poikasena Sigyn hiukan kiusasikin siskojaan hakiessaan laumanjohtajan paikkaa, mutta tämän saatuaan mummelini johti laumaa hellästi ja päättäväisesti. Kun Seita-agoutini tuli laumaan 3 kk ikäisenä, löytyi tämä ensimmäisenä aamunaan nukkumassa Sigynin kyljestä. Kukaan ei edes yrittänyt haastaa mummeliani, joka oli ihmisillekin yhtä hellä ja ystävällinen kuin rotillekin. Sigynin omalaatuisimpiin tapoihin kuului korvien ja alahuulen lerputtaminen kun tyttöä rapsutettiin. Ja silityksiä vaadittiin tunkemalla häkkiin ojennetun käden alla. Silityksistä nautittiin täysillä, aina loppuun asti.




Tämän ihanan rotan vei lopulta kasvaimet mukanaan. Ensin niitä oli yksi pieni, joka ei kasvanut eikä muuttunut useisiin viikkoihin. Sitten tuli toinen, joka kasvoi jo agressiivisemmin. Ja lopulta oli aika päästää rakkaani pois.

Frida oli nuorempana hiukan arempi tapaus, todella sosiaalinen kuitenkin. Frida ei vain ollut kovin kiinnostunut ihmisistä ja nautiskeli omasta rauhastaan. Vanhetessaan tämä kuitenkin muuttui sosiaalisemmaksi ja oli monesti tunkemassa luukusta syliin ja olkapäälle, josta sitten oli päästävä tutkimaan muuta maailmaa. Fridan ei voinut koskaan edes kuvittelevan purevan ketään, kuten ei Sigyninkään. Frida lopetettiin keuko-ongelmien takia.




Louhikin oli oman tiensä kulkija. Mummeli ei paljoa muista välittänyt, joskus oli kausia, että tuota ei näkynyt kuin iltaruokinnan aikaan. Mutta paidansisus oli turvapaikka ja siellä oli hyvä olla ja nukkua. Ja vanhemmiten rapsutuksetkin alkoivat maistua ja niistä kiitettiin nuolemalla ja kirputtamalla sormia. Louhella oli ehkä kauneimmat silmät, mitä olen ikinä rotalla nähnyt. Tanjalle iso kiitos tästä kaunokaisesta. Louhi jouduttiin lopettamaan suolistokasvaimien ja puhjenneen kasvaimen/kystan takia.



Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme:
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Vanhoja17

Elämä jatkuu, tavalla tai toisella

• 13. helmik. 2011 at 5:33 PM

Sigynin, Fridan ja Loitsun poismenon jälkeen tyttöjen häkki on tuntunut aivan liian tyhjältä. Mutta kaikkeen tottuu aikanaan. Muut tytöt ovat tosin olleet kovin huomionhakuisia lauman pienennyttyä, vaikka rapsuttavaa kättä vähän väistelläänkin. Etenkin Loitsu on alkanut ottaa kontaktia ja halunnut tulla syliin. Loru taas on oma adhd-itsensä ja tapittaa minua usein häkin luukkujen luona. Tyttö on selvästi varsin huomionkipeä, mutta ei tahdo pysyä kädessä eikä sylissä. Koko ajan kun pitää olla liikkeessä. Agilityyn tuo ei kuitenkaan taida sopia, kun ensimmäisellä yrittämällä tytöllä oli niin hirveä kiima että eteenpäin menon sijaan Loru keskittyi pörisemiseen.

Tuike on Sigynin ja muiden poistumisen jälkeen parturoimaan etutassujaan. Vielä se ei ainakaan ole levinnyt etujalkojen ulkopuolelle, mutta toisaalta toinen etujalka on suhteellisen karvattoman näköinen. Tuike on myös alkanut ottamaan hampailla kiinni jos häkkiin tulee jotain, oli se sitten sormi tai herkku. Toivottavasti tuo ei muutu näykkimiseksi tai puremiseksi. Loitsukin on ollut vähän huonokuntoisen oloinen, ja se melkein lopetettiin, mutta sitten mummeli koki ihmeparantumisen ja oli pitkään paremman näköinen. Nyt se on ollut pari päivää vähän huonompi, hengityksestä ja keuhkoista kuului sivuääniä, mutta tänään se oli taas pirteämpi. Että saas nyt nähdä.

Yritän hirveästi kirjoittaa näistä asioista, mutta sylissäni oleva Hiisi yrittää hankaloittaa asiaa parhaansa mukaan. Se kaipaa hirveästi huomiota ja rapsutuksia ja tunkee koko ajan itseään käteni alle rapsuteltavaksi. Siinä se sitten on todella tyytyväinen, täysin rento ja melkein nukahtaa. Jos sitten lopetan rapsuttamisen se lähtee hetken päästä liikkeelle ja kiipeilee päälläni, kunnes taas tunkee itseään rapsuteltavaksi. Niin ja välillä se käy pussaamassa minua.

Poikaosastolla kaikki on oikeastaan samalla tavoin kuin ennenkin. Pikkupojat ovat kasvaneet eivätkä siis todellakaan ole enää pieniä. Kelmi taitaa olla jo lähestymässä 800 grammaa ja on todella komea uros. Saas nyt kuitenkin nähdä että käytetäänkö sitä ollenkaan astutukseen tai siitokseen, nyt kun Tuike parturoi. Alkuun Tuikkeen parturointi meni laumanjohtajan eli Sigynin poistumisen piikkiin, mutta nyt... En tiedä.

Kävimme näyttelyssäkin, Porvoossa. Mutta sieltä ei oikein tullut menestystä. Tuike sai kyllä Muunnoksen Paras 2010-tittelin, mutta siihen se sitten jäikin. En tiedä olisiko Hiisi saanut saman tittelin jos olisin rekannut sen, mutta myöhäistä nyt. Hiisi ei tule enää näyttelyihin muuten kuin maskotiksi ja rapsuttelurotaksi. Kotiinpaluu Porvoosta oli vain varsin tapahtumarikas, sillä kävimme lumipenkassakin. Mutta pääsimme lopulta kunnialla kotiin.

Nyt seuraavaksi sitten odotamme onko Danae viimein kantavana, sillä se vaihdettiin n. 10 päivää sitten toiselle urokselle. Ja kohta saamme lauman uusimman jäsenenkin kotiin. Se on pikkuinen dumbo-vauva. Joten, sitä odottellessa, elämä jatkuu

Vanhoja15

Päivitystä

• 13. marrask. 2010 at 5:52 PM

Puoli vuotta on hujahtanut ohi niin että sitä tuskin huomasi. Rottarintamalla taas on sitten kuitenkin sattunut ja tapahtunut.

Noppa kuoli kolmen kuukauden iässä. Syytä ei tiedetä, sillä poika löytyi yhtenä aamuna kesäkuun puolivälissä kuolleena poikien häkissä. Pojan kunnosta päätellen Noppa oli kuollut n. 3-4 tuntia aiemmin.

Nopan kuoleman jälkeen poikalaumaan tuli juhannuksen jälkeen kaksi poikaa Ratsian-rottalasta. Ratsian Ylitse Muiden on kuvankaunis amber badger, jolle kuitenkin ilmestyi n. kk laumaan saapumisen jälkeen pojan häntään ilmestyi knikki, tai oikeastaan kahden nikaman yhteenluutuma/lukko, joka estää pojan näyttelyttämisen. Luulen syynä olevan sen että joku isommista pojista, luultavasti Peikko, astui pojan hännälle aiheuttaen murtuman  hännässä. Pojan kotinimeksi tuli Argos. Toinen samalla reissulla kotiutunut rotta oli Ratsian Zippandale, pikkuinen silver mink badger. Poika, joka sai nimekseen Ajax, oli ollut ainoa poika kahdeksan vauvan poikueesta. Ei siis mikään ihme että poika oli varsin pienikokoinen. Kolmantena, pienenä yllätyksenä, mukaan tarttui Ratsian Vauhdin Hurmaa. Joka kuitenkin asui luonani vain viikon.

Tässä välissä Lurjus oli ehtinyt muuttaa Ignatan luo pariksi viikoksi. Mutta Lurjus ei tullut toimeen sen kaveriksi hankitun Häiriön kanssa, joten totesimme, että olisi parempi jos Lurjus asuisi minun luonani, ja Sannalta saamani Vauhdin Hurma, eli Omppu, päätyi sitten Häiriön kaveriksi. Joten viikko sen jälkeen kun Omppu, minun luonani Ikaros, oli saapunut Turkuun, se lähti Ignatan luo ja Lurjus palautui minulle.

Nopan lisäksi oli kuitenkin kuollut muitakin rottia.  Rakkaat Blondi ja Seita oli jouduttiin lopettamaan kesäkuun alussa akuutin hengitystieinfektion takia. Tytöt säikäyttivät minut niin pahoilla hengitysongelmilla, että lopetus oli ainoa vaihtoehto. Ja mitä nopeammin tytöt saatiin kärsimästä, sitä parempi.

Toisaalta sitten kesällä oli mukaviakin tapahtumia kuten se, kun sain Tuikkeen emon ja tämän toisen poikueen luokseni hoitoon. Mikä voisi piristää paremmin kuin kuusi vilkasta, mustaa rotanpoikasta? Ekana iltana tosin Tuikkeen emo Vorja protestoi käsittelyäni ja tikkaasi  minua sormeen. Tuon jälkeen olimme tosin ystäviä ja Vorja antoi minun ilman ongelmia käsitellä poikasiaan ja itseään. Ja ne poikaset taas? Ne olivat varsinaisia vimpuloita ja luokseni jäi niistä yksi musta neitokainen, joka virallisen nimensä Jesanan ohella tunnistaa nimen Danae. Danaen näyttelyura on alkanut varsin lupaavasti, vaikka tähtiä ei olekaan vielä tullut. L1siä ja luokkavoittoja sen sijaan kyllä. Danae on kanssa varsinainen adhd-tapaus joka on juossut muutaman kerran agilityradallakin. Pari ekaa kilpailua menivät vähän niin ja näin, 30 sekuntiin juosten, mutta viime kilpailussa Liedossa neiti juoksi toiseksi n. 21 sekunnin ajalla. Nyt neiti on parhaimmillaan astutettavana. Saas nähdä millaisia pikkurottia sieltä sitten tulee.

Niin ja Myrtti. Myrtti lähti lopulta Kosken Tanjan luo pienempään laumaan, jossa neidistä tuli rauhallisempi ja seurallisempi pieni otus. Myrtti kuitenkin jouduttiin lopettamaan mycoplasman takia viikkoa ennenkuin se oli tarkoitus astuttaa.

Elokuussa oli sitten syksyn ensimmäinen näyttely, jossa Hiisi ja Ajax pääsivät esiintymään. Hiisi menestyi ollen pet-urosten ROP3.  Danae oli ensimmäisessä Agility-kisassaan ja kotiin päätyivät myös cinnamon irish-poika Ratsian Årkesteri ja black irish-poika Pitch Black. Ensimmäinen sai kotiin tultuaan nimen Castor ja jälkimmäinen nimen Eros. Tuike ei ollut mukana tässä näyttelyssä, sillä tyttö oli saanut reilua viikkoa aikaisemmin ensimmäisen poikueensa. Poikasten saapuminen tuntui keikauttavan tytön hetkeksi pois raiteiltaan, sillä Tuike parturoi ensimmäisen viikon ajan, mutta lopetti sitten. Tuikkeella myös tukkeutui yksi nisistä, joka sitten jouduttiin puhkaisemaan. Tästä huolimatta Tuike huolehti ensiluokkaisesti kaikista poikasistaan. Tuike  on sen jälkeen muuttunut todella kiltiksi ja ihanaksi pieneksi rotaksi, joka rakastaa huomiota. Tuike hoiti poikasiaan naapurissa, kasvattajansa Tiinan luona, ja sieltä tuli kotiin Tuikkeen poika Kelmi, virallisesti Gilead. Kelmi seuraa tiukasti Peikon ja Hiiden viitoittamaa tietä ja painaa jo yli puoli kiloa...

Peikon kohdalla sitten kävi kuitenkin astetta ikävämmin. Peikko nimittäin sai vatsaansa haavan jota alkoi ylihoitamaan. Tämä ylihoitaminen tuntui muuttuvan parturoinniksi, joka kuitenkin loppui hetkeksi pojan saatua Stronghold-kuurin. Mutta Peikko sai kuitenkin uuden haavan vatsaansa (purema) ja parturointi ja ylihoitaminen alkoivat uudestaan. Lopulta kun vatsan haava-alue oli todella suuri ja iho joka ei saanut parantua rauhassa tulehtui, ei ollut jäljellä kuin yksi vaihtoehto. Joten surullisin mielin jouduin luopumaan kilteimmästä uroksesta ikinä, omasta pläskistäni, Peikosta. Poikaa on vieläkin ikävä.

Peikon veli Hiisi onneksi on yhä voimissaan ja aivan uskomattoman hieno poika. Hiisi on menestynyt hyvin virallisissa saaden itselleen luokkavoittoja ja laatuykkösiä. Hausjärven näyttelyn pet-luokassa Hiisi sai kuitenkin hylätyn painonsa takia. Hiiden paino siis keikkuu siinä 800 gramman pinnassa. Mutta ei Hiisi lihava ole. Se on iso uros, pituus on mitattuna kuonosta hännänpäähän yli 53 cm.

Viimeisin näyttely oli kuitenkin Liedossa, jossa Tuikkeesta valmistui FinCh. Pet-luokassa sekä Tuike että Eros saivat Kumat. Eros ja Danae onnistuivat saamaan kumat myös Hausjärvellä. Pitää varmaan harkita Eroksen ja Hiiden rekisteröimistä, sen verran hienosti nuo ovat menestyneet.

Tyttölaumassakin on kuitenkin ollut muutoksia. Freya lopetettiin pari päivää Peikon jälkeen. Tyttö oli pidempään osoittanut kipuilua ja lopetuksen jälkeen Freyalta löydettiin kaksi isoa kasvainta. Siis todella isoa. Haltikin lopetettiin kun tämän silmätulehdus tuntui kroonistuvan eikä baytril-kuurikaan auttanut. Käytin tytön kolmannen kerran eläinlääkärissä tuon silmätulehduksen takia. Eläinlääkäri, joka ei ollut ns. oma eläinlääkärimme, epäili vammaa silmässä tai silmänpainetautia. Joka tapauksessa Haltin silmänympärystö  turposi sen verran että en päässyt edes tutkimaan silmää, saatikka lääkitsemään sitä. Joten Halti on nyt muiden seurana paremmilla juustomailla.

Haltin kuoleman jälkeen tyttölaumaan kuitenkin saapui pikkuinen champagne capped/bareback-tyttö Loru (Lost and Found). Pikkuinen rakastaa huomiota vaikka piippailee käteen otettaessa. Loru on kuitenkin nuoresta iästään huolimatta jo isompi kuin nakutyttö Kirke. Kirke on jo yli 4 kk ja painaa vasta jonkun 215 grammaa. Kirke saikin heti saapuessaan lempinimen Piiperöinen. Ja vaikka pikkuinen olikin aluksi hiukan ujo, on Kirkestä kasvanut itsevarma pieni otus joka varastaa itseään isomman juustonviipaleen itsevarmasti kädessäni olevalta voileivältä. Eikä ole kovin paljoa mukavampia asioita kuin pieni nakurotta joka käpertyy paidan sisään nukkumaan. Pikkuinen rääpäleeni. <3 Loru oli muuten pakko saada kotiin siinä vaiheessa kun neiti kiipeää ensitapaamisella kaulaliinaa ylös pussaamaan huulille.

Nyt seuraavaksi sitten odotellaan miten Danaen astutuksen käy, että tuleeko sieltä vauvoja vai ei. Ja miten käy Tuikkeen, Kelmin, Hiiden ja Eroksen Messukeskuksen Juhlanäyttelyssä. Sigynin ja Fridan kuntoa seuraan silmä tarkkana, sillä Sigynillä on kasvain munasarjoissa ja Frida rohisee todella pahasti. Toivottavasti tytöt saavat silti elää vielä jonkin aikaa.

Vanhoja14

Huolia ja kuvia

• 16. toukok. 2010 at 7:05 PM

Tähän kevääseen tuntuu mahtuvan paljon kaikenlaista. Sekä hyvää että pahaa. Pojat kasvavat silmissä, ja etenkin Peikko ja Hiisi tuntuvat tavoittelevan kilon maagista rajaa. Peikko oli tämän päivän punnituksessa jo yli puoli kiloa eikä tuo ole vielä edes 3 kuukauden ikäinen! Pitää varmaan vähän varoa ettei tuo pääse lihomaan... Hiisi tulee tiukasti perässä ja oli tänään jo 475 g ja Noppa parin kuukauden iällään pysyy kisassa tiukasti kiinni ja painaa jo yli 420 g... Ignatan Lurjus taas on kevyt poika ja painaa kai tällä hetkellä vähemmän kuin Noppa vaikka viime viikon punnituksessa ne painoivat saman verran. Uusin tulokas Tiera taas on vielä kevyt ja hoikka poika, mutta kyllä sekin siitä kasvaa.

Tyttölaumassa taas on sitten niitä ongelmia ja huolia. Seita on oppinut avaamaan häkin luukut ja Halti on heti kärppänä (tai minkkinä, heh) karkuteillä. Eikä se ole useinkaan yksin karussa vaan siellä on aina joku muukin mukana. Seuralainen vain vaihtelee. Seita kanssa on alkanut jyrsimään vessan seiniä. Syytä tähän en ole vielä keksinyt, enkä kyllä myöskään tapaa jolla saisin Seidan lopettamaan. Seita on kuitenkin pienimpiä murheistani ja luukutkin saa pysymään kiinni kun laittaa niihin nipsut tai tuollaiset hakaset.

Suurin huoleni on Myrtti. Myrtti oli minulle tullessaan varsin arka ja vähän käsitellyn oloinen. Se kuitenkin kesyyntyi ja Haltin tullessa se alkoi kasvaakin. Nyt sen kasvu on kuitenkin pysähtynyt ja Myrtti painaa enää alta 300 grammaa. Halti painaa reilusti yli tuon. Mutta ei Myrtin paino ole huolenaiheenani, vaan Myrtin käytös. Myrtti on nimittäin alkanut näykkiä. Ja välistä se suorastaan puree. Tähän asti se on näykkinyt ja purrut pelkästään häkissä ja vain jos sitä on yrittänyt koskea. Mutta nyt sitä ei voi välistä nostaa ilman että Myrtti kiljuu kuin sitä yrittäisi ottaa hengiltä ja se yrittää päästä karkuun. Lisäksi se tuossa viikko sitten nappasi sormesta kiinni kun se oli sylissäni paidan alla. Olin silitellyt sitä jo jonkin aikaa ja Myrtti raksuttelikin tyytyväisenä ja taisi tuo nukkuakin hetken. Mutta sitten yhtäkkiä, ilman ennakkovaroitusta se nappaa kiinni sormesta. Kun saan sormeni irti Myrtti painautuu taaksepäin suu auki ja hampaitaan esitellen.

Toinen tapaus sattui tänään kun aioin silittää ylimmän tason mökin katolla köllöttelevää Sigyniä. Myrtti oli mökissä ja kun ojensin käteni Sigyniä kohti niin Myrtti syöksyy mökistä ja puree kättäni. Osoitin Myrttiä sormellani ja Myrtti nousi takajaloilleen uhitellen minulle ja esitellen taas hampaitaan. Tätä takajaloilleen nousua ja uhittelua sekä hampaiden esittelyä on ollut aiemminkin kun Myrtti on näykännyt. Mutta aiemmin Myrtin puremiseen on ollut edes jonkinlainen syy tai peruste, nyt ei ollut. Kun sitten jätin Myrtin huomiotta ja silittelin muita paikalle tulleita rottia ojentaa Myrtti päänsä mökistä ja tulee jopa puoliksi ulos mökistä - ja nappaa minua sormesta ja yrittää vetää sormeni mökkiin. En usko että Myrtti voi luulla sormeani herkuksi, koska tuo oli varsin päättäväisen oloista puremista ja kiskomista. Ja tosiaan kun vielä rapsuttelin muita rottiani.

Joten, tuo käytös on varsin hämmentävää. Tuota kiljumista ja pakoon pyrkimistä olen nähnyt aiemmin Louhella, mutta Louhi antaa jo varsin hyvin kiinni, ainakin niin kauan kuin olen varovainen Louhea nostaessani. Ja Louhi viihtyy jo varsin hyvin sylissäkin, eikä tee enää hätäkakkojakaan. Olen ylpeä Louhesta. Tein sittenkin oikein sen kanssa.

Ai niin, Tiera. Toin tuossa viikko sitten kotiin ensimmäisen ns. kummajaiseni. Tiera on Cattiksen kasvatteja ja nakurotta. Se ei kuitenkaan ole ihan täysin karvaton, vaan Tieraa peittää ohut ja sametinpehmeä nukka. Kaunisrunkoinen ja kaunispäinen pieni otus jolla on valtavan suuret silmät ja korvat. Tieran virallinen nimi on muuten Nuorisopappi. Heh.